Hateful Chainsilta debyyttialbumi loppuvuodesta

on vuonna 2016 perustettu turkulainen gothic rock -bändi, joka yhdistelee tummanpuhuvaan soundiinsa ja estetiikkaansa myös indien ja metallin aineksia.

Bändi julkaisi ensimmäisen singlensä ja musiikkivideonsa kesällä 2018 ja debytoi samana kesänä Lumous Gothic Festivalilla, joka on Suomen suurin gootti-alakulttuurin tapahtuma. Tähän mennessä HC on julkaissut viisi singleä ja kaksi musiikkivideota, osallistunut Emergenza-bänditapahtumaan ja keikkaillut Turun alueella.

Bändin debyyttialbumi julkaistaan loppuvuodesta 2020. Sitä odotellessa kolmas musiikkivideo, ”She Smiles”, tulee ulos perjantaina 21.8.2020.

Kaikki bändin materiaali, videot mukaanlukien, on itsenäisesti tuotettua. Tähän mennessä julkaistut singlet on tuottanut Kimmo Laaksonen, ja videoissa tuottajana on toiminut Flora Kok. Myös tuleva debyyttialbumi julkaistaan itsenäisenä julkaisuna.

”She Smiles” -musiikkivideon teko oli pitkällinen projekti, johon osallistui vapaaehtoisina monia eri taiteenalojen tekijöitä ja ammattilaisia. Video kuvattiin Turussa joulukuussa 2019 ja tammikuun lopussa 2020.

Videon ohjasi ja kuvasi Ville Solkinen (mm. Videoketju), Puvustuksen suunnitteli ja toteutti Flora Kok, jonka toinen ammatti on vaatesuunnittelija. Maskeeraus ja meikki olivat Minna Järven käsialaa (@Rotkoarts). Valot saatiin Aura Audiolta ja valomiehenä toimi Jani Vilhunen. Upeat tanssijat olivat Saija Heinonen (Nach Baliye Kollektiv), Assi Aalto, Laura Kiiskilä (Tanssistudio All-Star) ja Samppa “bboy S-Amppa” Stenros.

Itse ”She Smiles” -biisi kuvaa sitä ristiriitaa, kun kaikki näyttää ulkoisesti olevan hyvin, mutta ihmisen sisällä itsetuhoinen masennus nostaa päätään. Videossa asetelma on käännetty toisin päin: Sisäinen maailma on värikäs fantasiamaailma, jossa asustaa myös se pelottava ja alitajuinen jokin. Ulkona taas on harmaa arkitodellisuus, jota me kaikki haluamme paeta. Nämä todellisuudet kohtaavat toisinaan ja sekoittuvat kenties keskenään.

Hateful Chains on: Flora Kok/laulu, kiipparit, Kimmo Laaksonen/kitarat, Jani Ilander/basso, Jani Vilhunen/rummut.

Kommentoi julkaisua