Haudan takaa, ja missä vedossa! – Arviossa Xysman paluualbumi ”No Place Like Alone”

Kotimaan ensimmäisen aallon death metalin ja vaihtoehtorockin pioneeri Xysma rikkoo yli 25 vuoden pitkän hiljaisuuden uudella albumillaan ”No Place Like Alone”. Ensinmainittu tyylisuuntaan on yhtyeen soinnista tippunut matkalle kauas hamaan ysärin alkuun. Yhtyeen psykedeelis-retro-futuristinen rähinärock kuplii ties mitä auditiivisia muistukkeita menneisyydestä luomalla samalla uusinta uutta.

Aivan kuin kannessa koreilevan Alvar Aallon suunnittelutyön malliset huonekalut ovat tyylikkään ajatonta designia, niin on Xysman musiikkikin. Yhtyeen yhdessä Vilke Valavuon kanssa tuottama albumi soi runsaasti ja rullaa korvaa miellyttävän pehmeästi. Yhtye soittaa varmaan dynaamisemmin kuin koskaan millään albumillaan. Pulli-Taivainen -rytmiryhmän soitto on viimeisen päälle dynaamisessa tikissä. Nurmisen rähinäkitarointi on mureaa vanhan liiton punk ’n rollia. Lastumäen koskettimet maalailevat äkkiväärästi ja yllättävästi eteerisiä tunnelmia muskelirock-vallin kuorrutukseksi. Kaiken tuon päällä Janitor Muurisen vanhan liiton heavy -vokalisointi ärjyy, leijuu ja tunnelmoi laajalla skaalalla varioivana instrumenttina.

Pelin avaava ”Well Seasoning” vaatii muutaman kuuntelukerran puhjetakseen kukoistukseensa. AC/DC-vivahteinen ja kertosäkeessä sateenkaaren väreihin puhkeava biisi on oiva läpileikkaus Xysman musiikillisesta visionäärisyydestä. Grungahtava shoegaze-pläjäys ”Model 670” jyrkentää yhtyeen ilmaisun kulmaa entisestään. Billy Idolin kasarisynatunnelmoinnin varjoissa diskoava ”Midnight Call” osoittautuu pidemmässä juoksussa erääksi albumin tehokkaimmaksi biisiksi yhdessä Circle-vivahteisen ”Mr. Fulltraden” kanssa. Xysma uskee kunnon menovaihteen silmään albumin edetessä. Danko Jonesin rappausriffittelyä lainaileva ”Final Episode” ja Hawkwindin tripillä kiitävä ”Earthrise” nostavat albumin jännitettä pykälittäin.

Garage rockin uudemmantyyppisen Iron Maidenin, duuripitoiseen melodiamaisemaan yhdistelevä ”Rowdy Barrel” ja kuin Iggyn ja James Williamsonin sävelkynästä syntynyt ”Sigh for Sore Mind” ylläpitävät biisien tasoa tuoden sopivasti variaatiota aiemmin kuultuun. Albumin päättävä kaksikko ei pekkaa pahemmaksi jää. Janitorin johngarciamaisia viboja aikaansaava rock-rähinä yhdistettynä kertosäkeiden tylyihin death metal -murinoihin ja C-osan herkällä vibratolla toimivaan, korkealta kulkeviin puhtaisiin laululinjoihin yhdistävä ”Moose & Gutbucket” on albumin monisyisimpiä biisejä. Loputkin höyryt pihalle päästää albumin rytinällä päättävä ”Encounter at Dawn”

Välivuosikymmenet ovat tehneet Xysmalle pelkästään hyvää. ”No Place Like Alone” on tyylikäs ja salakavalaa koukuttava, perinteistä ammentava, modernin avarakatseinen rock-albumi. Sen voi lukea hyvällä omallatunnolla samalla yhdeksi yhtyeen vahvimmista albumikokonaisuuksista.