Haunted Minds julkaisi uutta musiikkia – kuuntele ”New Grave”
Haunted Minds perustettiin Tampereella vuonna 2017 Joni Kulmalan ja Mikael Vuoreman toimesta. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa niin metallia kuin hard rockiakin grungella kuorrutettuna. Haunted Minds julkaisi ensimmäisen kokopitkänsä nimeltään ”Forbidden Tribe” vuonna 2019. Sen jälkeen bändi on viettänyt hieman hiljaiseloa, mutta nyt siltä on ilmestynyt uutta musiikkia ”New Grave” -biisin muodossa.
Uutta musiikkia on tulossa enemmänkin ja seuraava single ilmestyy näillä näkymin maaliskuun puolella. Tulevasta musiikista yhtye paljastaa sen, että tulossa ovat ensimmäiset slovarit/akustiset kappaleet. Aktivoituminen tuo mukanaan myös muutoksia bändin riveihin Joni Kulmalan siirtyessä pikkuhiljaa taustalle tuottajan rooliin. Uusia jäseniä etsitään parhaillaan ja heidän nimensä paljastetaan uuden kokoonpanon varmistuessa. Mikael Vuorema kommentoi miehistön muutosta Kaaoszinelle seuraavasti:
”Toisaalta: Randy Rhoadskaan ei koskaan halunnut olla lopun elämäänsä Ozzyn kitaristi. Joni itseasiassa tekee paljon videopeleihin sinfoniallista musaa, ja tekee sen pirskatin hyvin vaikka itse sanon!”
”New Grave” kiinnittää kuulijansa huomion erityisesti iskevillä kitaroillaan sekä mieleen jäävällä kertosäkeellään. Singlen lyriikat löytyvät yhtyeen YouTube-kanavalta biisin kuvauksesta ja ne kertovat korutonta tarinaa nykymaailman tilanteesta. Pääset biisin pariin suoraan tästä:
Löydät lisätietoja yhtyeestä näistä linkeistä: Instagram, Spotify, YouTube
Seuraavaa singleä odotellessa tutustu myös ”Forbidden Tribe” -debyyttialbumiiin: