Hautajaisyö pohti Kaaoszinelle omaa olemustaan: ”Olemme mukavan makuinen sekahedelmäsalaatti, josta ei täytteitä puutu”

Iisalmelainen death ja thrash metalia yhdistävä Hautajaisyö julkaisi viime vuoden marraskuussa kolmannen studioalbuminsa ”On vain pimeys”, joka syntyi kuin itsestään. Yhtye kertoi Kaaoszinelle, mitä miehistölle kuuluu sen julkaisun, talven taivalluksen ja kevään jälkeen. Yhtyeen laulaja Janne Partanen, kitaristi Sami Lustig ja rumpali Teemu Roth raottivat myös, mitä bändin lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu.

Toivotaan, että maailma aukeaa pian ja Hautajaisyö pääsee soittamaan uusimman levynsäkin kappaleita yleisölle. Sitä ennen kannattaa pyöräyttää levy soimaan.

Hei, mitä teille kuulu?
Janne: Ei kait tässä kurjuutta kummempaa. Aika erikoinen vuosi on ollut kaikilla ja tämän keikattomuuden alkaa huomaamaan vähitellen.

Kuinka koronavuosi on sujunut?
Janne: Sinänsä ihan hyvin. Saatiin viime vuonna heittää muutama tosi kova keikka kotikylällä ja Oulussa. Ruvettiin myös kovalla vauhdilla kasaamaan uusia biisejä ja tulevan levyn materiaali tuli vähän kuin itsestään.

Onko teillä kesäsuunnitelmia?
Sami: Tarkoituksena olisi aloittaa vähitellen seuraavan levyn nauhoitukset. Me kun tehdään itse lähes kaikki, niin nauhoitukset vie oman aikansa. Toivottavasti alkaa maailma avautumaan ja saadaan siirretyille keikoille uusia päivämääriä.

Kuvailkaa tämän päivän Hautajaisyön olemus.
Janne: Hyvin öljytty porukka, joka harrastaa vähän liiankin ammattimaisesti. Omantiensä kulkijoita, jolla on selkeä päämäärä ja tarkoitus.

Kuinka bändin nykyinen kokoonpano on muodostunut? Minkälaisilla vaiheilla ja polkuja pitkin eri jäsenet tulivat mukaan?
Teemu: Bändin peruspilareina on Sami ja Janne, jotka on bändin perustajia. Ukot on monessa mielessä bändi ydin.

Janne: Simo (Pesonen) ja Teemu tulivat mukaan kesken toisen levyn nauhoitusten. Simo oli aikaisemmin jo menossa Samin toiseen projektiin ja Teemu oli ollut rumpalina eräässä paikallisessa thrash metalli bändissä, jonka kitaristi oli jo liittynyt Hautajaisyön vahvuuteen. Miehistön vaihdos tapahtui tehokkaasti, sillä bändi ehti olla vain 24h ilman basistia ja rumpalia.

Mistä kumpuaa Hautajaisyön voima musiikkiin?

Sami: Minusta meillä on hyvä tiimi, joka muodostuu rakkaista ystävistä. Heidän kanssaan on mukavaa tehdä ja harrastaa. Jakaa ilot, surut ja treeniksen vuokra. Siitä on Hautajaisyön voima tehty.

Teemu: Meillä on tekevä motivoitunut porukka, joka ei aikaile tekemisen kanssa. Esimerkiksi uusien biisien teosta demotamme biisin heti kun kappaleen runko on saatu suunniteltua. Sitä sitten hiotaan ajan kanssa kuntoon. Usein biisit saadaan demotettua samalla viikolla, kun ne on sävelletty.

Mistä kumpuaa Hautajaisyön voima sanoituksiin?
Janne: Joka päiväisestä elämästä ja ihmisten huolista sekä murheista. Olen vähän semmoinen persoona, että kuuntelen paljon muiden huolia ja murheita. Niitä käsitellessä tulee usein kirjoiteltua paljon tekstejä. Jotenkin suodatan ahdistuksen paperille, joka sitten helpottaa omaa oloani. Pohdin sanoituksissa myös paljon itseäni ja omia vaikeuksiani. Meidän biiseistä löytää paljon tosielämän kauhua, jotka on haudattu sinne särön ja metelin alle.

Minkälaista palautetta olette saaneet kotimaasta?
Janne: Palaute on ollut järjestelmällisesti hyvää. Mehän ollaan hyvin tuntematon bändi pieneltä paikkakunnalta, niin harvempi on meistä edes kuullutkaan. Keikkojen jälkeen on hienoa huomata, että seuraajia ja kuuntelijoita tulee aina paljon lisää. Hyvin outoa ja mukavaa on, kun törmää oman bändin tuotoksiin erinäisillä keskustelupalstoilla. Sydäntä lämmittää myös saada viestejä ihmisiltä, jotka kokevat meidän musiikin auttaneen heitä vaikeina aikoina.

Entäpä minkälaista ulkomailta?
Janne: Ulkomailla meillä on tähän asti ollut eniten kuuntelijoita ja niitäkin tulee kokoajan lisää. Ilmeisesti suomenkieli sopii hyvin meidän musiikkiin. Hyvin huomaa, jos biisit soi uudessa maassa, sillä silloin sieltä alkaa tulla lisää tykkäyksiä ja kuuntelijoita. Jonkin verran on keikkatarjouksia tullut ulkomaille, mutta ei vielä semmosia, joihin kannattaa tarttua.

Marraskuussa 2020 ilmestyi kolmas studioalbuminne ”On Vain Pimeys”. Minkälaista palautetta olette siitä saaneet?
Janne: Aina kun levy tulee loppuvuodesta, sen näkyville saamisessa on omat ongelmansa. Arvosteluissa sen on kehuttu olevan meidän paras levy ja olemme kyllä itsekin samaa mieltä. Harmittavan vähäiseksi on nuo arvostelut vain jääneet, joskin hyviä youTube-hommia siitä on poikinut.

Levyllä on taidokkaasti yhdistetty musiikin eri genrejä ja luotu musiikista täysin omaa. Kuinka te kuvailette musiikkianne ihmisille, joka ei ole teitä aiemmin kuullut?
Janne: Varmaan riippuu kuinka paljon metallia ihminen on kuunnellut, mutta depressiivinen death & thrash metal varmaan kuvaa meitä aika hyvin. Tosin meillä on reippaasti vauhtia enemmän, kuin moni arvaakaan.

Sami: Jannehan sen kerran muotoili hyvin: ”Olemme black metal porukka, joka soittaa death metallia ja väittää sen olevan thrash metallia”. Mukavan makuinen sekahedelmäsalaatti, josta ei täytteitä puutu.

Minkä biisin soittaisitte ihmiselle, joka ei ole teitä aiemmin kuullut?
Janne: Varmaankin uudelta levyltä ”Kun Sanat Ei Riitä Tähän Suruun”, tuo kappale kertoo lapsensa menettämisestä ja se on aika monella osunut liiankin kohdalle. Toinen voisi olla ”Revin Ihoni Rikki”, joka taas kertoo narsistisesta parisuhteesta ja siitä irti pääsemisestä. Ne antaa ehkä parhaan kuvan bändin teemoista ja yleisestä ilmeestä.

Mikä on teidän suosikkilivebiisi?
Sami: Kuka muistaa livekeikkoja saatikka mitä siellä vedettiin? (hymy) Edellisen levyn biisit on ehkä tuoreemmassa muistissa ja tuoreempia veisuja ollaan enemmän vedetty viime keikoilla, joten vastaan: ”Lopuntie”. Siihen on ehkä enemmän henkilökohtaisia tuntemuksia ja kokemuksia sisällytetty kuin toisiin, ja sen monipuolisia riffejä on kiva revitellä. Keikoillakin on porukka ollu hyvin mukana.

Teemu: Ensimmäiseltä levyltä löytyvä ”Uneenkuiskaajat” on paras livebiisi mielestäni. Siinä on mukava flow rummuilla koko biisin ajan ja on silti äkäinen kappale.

Janne: ”On Vain Pimeys” osuu todella lähelle itseäni ja sen esittäminen tuo isoja tunteita esiin.

Kertokaa suhteestanne instrumenttiinne. Kuinka usein sen otatte syliin, käsittelyyn, ulkoilemaan, kuinka tarinanne soittimen kanssa sai alkunsa.
Teemu: Pikkupoikana lusikoilla hakkasin sohvaa ja isä osti ekan rumpusetin. Tosin voin sanoa, että olen opetellut rumpujen soittoa intohimoisemmin ja järjestelmällisemmin vasta 5-vuotta, kun liityin Hautikseen. Pyrin treenaamaan aamuisin kotona tekniikkaan noin 15min päivässä ja kerran viikossa vähintään pitää päästä itse tai bändin kanssa setin ääreen.

Sami: Suhteeni kitaraan on hyvin viha- rakkaus suhde. En osaa harjoitella nykyisin oikein mitään, vaan lähinnä yritän ylläpitää taitojani. Saattaa mennä useita päiviä että en edes koske soittimeeni. Kun otan kitaran käteen, yritän olla luova tässä kuitenkaan onnistumatta, niin tekee mieli heittää keihäs ikkunasta ja polttaa kusisella kujalla. Tätä tasapainottaa hyvin ne hetket jolloin sävellyskynä sauhuaa ja saa mieleistä lopputulosta ulos. Niitä hetkiä rakastan suuresti ja ne kantaa eteenpäin.

Aloitin ala-asteella soittamaan bassoa, joka teini-iässä vaihtui kitaraan yllytyksestä. Minut haastettiin opettelemaan ”Enter Sandmanin” kitaraosuudet, kun niitä silloinen kitaristi ei oppinut koskaan. Olenhan tottunut tekemään mitä haluan ja sillä tiellä ollaan tänäkin päivänä.

Janne: Mun keikkamikki on kyllä nyt saanut olla ihan rauhassa varastossa. Käytän treeneissä ja kotona erillisiä mikkejä ja Shure 55 Deluxe on vain keikkoja varten. En pahemmin erikseen treenaa laulamista.

Minkälaiset hautajaiset haluatte itsellenne?
Sami: Hautajaiset? Hevin soitolla elää ikuisesti. Rock’n roll forever man!

Janne: Semmoset komposti bileet! Ja seuraavana vuonna maatuneesta ruhosta kasvatettuja perunoita juhlaväelle.

Onko teillä terveisiä KaaosZinen lukijoille?
Sami: Kuluttakaa hyvää musiikkia, kosketelkaa napojanne ja rakastakaa kanssa veljiä ja siskoja.

Janne: Pidetään pää pinnalla, vaikka lippu onkin jo puolitangossa!

Haastattelu: Minttu Harju