Hautajaisyön neljäs studioalbumi ilmestyy ensi vuonna: ensimmäinen single julki tammikuussa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 4.12.2021

Iisalmelainen death ja thrash metalia yhdistävä Hautajaisyö on työstänyt neljättä studioalbumiaan kuluvan vuoden aikana. Edellinen albumi ”On vain pimeys” ilmestyi vuonna 2020. Uusi albumi nimeltä ”Ei Hauta Kysy Lupaa” ilmestyy ensi vuoden puolella Inverse Recordsin kautta, ja sen ensimmäinen single ”Kuuleeko kukaan” ilmestyy 11. tammikuuta.

Hautajaisyön laulaja ja nokkamies Janne Partanen kertoi kyseisestä biisistä:

”Kappale on sävelletty kolmannen levyn nauhoitusten ollessa vielä kesken, kuten suurin osa tulevan levyn biiseistä. Välillä mietittiin, että kiiruhdetaanko se edelliselle levylle, mutta päätettiin jättää se tälle tulevalle neljännelle levylle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muutaman kerran kun ollaan kappaletta soitettu livenä, se on saanut todella hyvän vastaanoton. Se on sopivan raskaan runnova ja niin Hautajaisyötä kuin olla ja pystyy. Sanoitukset on suoraan omasta elämästäni ja minun epäterveellistä tavasta hukuttautua muiden murheisiin, enkä huomaa kuin itse vajoan syvemmälle syvyyksiin.”

Hautajaisyön löytää
Facebookista
Instagramista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat