”Heartland rockin sydän” – klassikkoarvostelussa Bruce Springsteenin 40-vuotias ”The River”

”Pomon” viides studioalbumi, uransa toistaiseksi ainoa tupla-albumi ”The River” julkaistiin 17. lokakuuta 1980. Columbia Recordsin julkaiseman albumin tuotti Bruce Springsteenin & The E-Street Bandin luottotuottaja ja manageri Jon Landau yhdessä Springsteenin ja The E-Street Bandin kitaristi Steven Van Zantin kanssa. Albumin rungon ja lähtökohdan muodostivat Springsteenin aiemmalta uralta yli jääneet kappaleet. Vaikka albumin kannessa asia jätetään mainitsematta, ”Pomon” taustaorkesteri ”The Riverilläkin” on tuttu ja ainutlaatuinen The E-Street Band: huikea saksofonisti Clarence Clemons, pianisti Roy Bittan, urkuri Danny Federichi, basisti Garry Tallent, ilmiömäinen kitaristi Steve Van Zant sekä suuryhtyeen pulssi, rumpali Max Weinberg.

Sisarensa työttömäksi jääneen miehen tuolloista onnetonta elämäntilannetta heijastelleen, balladinomaisen ”The Riverin” valmistuttua syksyllä 1979 Springsteen päätyi säveltämään entistä tummempisävyisempää ja yhteiskuntakriittisempää materiaalia. Albumin hieno, Hank Williamsin ”My Bucket’s Got A Hole In It” -kappaleen innoittama nimibiisi sai live-ensi-illan ydinvoiman ja -aseiden vastaisessa hyväntekeväisyyskonsertissa syyskuussa 1979, mutta jo samana syksynä se toimi osana ”No Nukes” -dokumentin ääniraitaa. Alun perin Springsteen kaavaili viidennestä albumistaan normaalia, yhden levyn kokonaisuutta, jonka oli määrä kantaa nimeä ”The Ties That Bind”. Toisin kuitenkin kävi.

Vuonna 1979 30 vuoden ikään ehtineellä Springsteenilla oli missio kypsyä niin tulkitsijana, biisintekijänä kuin taiteilijanakin. Tuolloin hän oli äänitellyt biisejään latoon rakennetulla kotistudiollaan Telegraph Hill Studiosilla Holmdelissa New Jerseyssa. Elokuun alkuun mennessä kasassa oli 10 biisiä, jotka hän bändinsä kanssa oli äänittänyt valmiiksi Power Station -studiolla New York Cityssa. Pian Springsteenin levy-yhtiö Columbia Recordsin edustajat alkoivat uskoa, että jos Springsteen yhtyeineen jatkaa työskentelemistään samaa tahtia, olisi heillä käsissään uusi & The E-Street Band -albumi vuoden 1979 joulumarkkinoita varten. Syyskuussa äänivelho Bob Clearmountain miksasi yhtyeen tuoreesti äänittämät 12 raitaa. Lokakuussa Springsteen hyväksyi ”The Ties That Bind” -levyn sopimuksen levy-yhtiön kanssa, minkä jälkeen valmiiksi miksatut kappaleet lähetettiin masteroitavaksi. Kuitenkin masternauhojen saavuttua nuoren herra Springsteenin mieli muuttui. Hän oli tyytymätön uuden albuminsa kappaleiden luonteeseen, koska hänen mielestään ne olivat irrallisen singlemäisiä ja soveltumattomia samalle levylle yhtenäiseksi albumikokonaisuudeksi, jollaisen Springsteen nimenomaan halusi luoda.

Tiedostaen Springsteenillä käytettävissä olleiden julkaisemattomien kappaleiden määrän, taiteellisen päämäärän ja nuoren artistin valtavan luomisvoiman tuottaja-manageri Landau ehdotti Springsteenille tupla-albumin tekemistä. Tästä nuori ”Pomo” oli samaa mieltä. Näin ollen valmiiksi masteroitu albumi sysättiin syrjään, ja Springsteen ryhtyi samalta seisomalta tekemään uusia kappaleita entistä ehompaa viidettä levyään varten. Tuo luomisprosessi kesti kaiken kaikkiaan vuoden verran. 50 valmiin kappaleen joukosta valikoitiin ja äänitettiin lopulta 20 soveltuvinta The Power Stationilla lopulliselle tupla-albumille, joka totteli nimeä ”The River”. Albumin äänityksistä vastasi Neil Dorfsman ja sen miksauksesta huolehtivat Chuck Potkin ja Toby Scott. Kyseessä oli viimeinen osa amerikkalaisen elämän unelmista, rakkaudesta ja kaiken sen raastavasta väliaikaisuudesta kertovaa albumitrilogiaa, joka oli alkanut vuoden 1975 villillä ”Born To Runilla”, kypsynyt vuoteen 1978 mennessä ”Darkness On The Edge Of Towniin” ja päättyi ”The Riverin” seestyneeseen, parhaimmillaan katkeransuloiseen, mutta laimeimmillaan hajanaiseen massiivisuuteen.

Albumi sai ilmestyttyään kriitikoilta kahtiajakoisen vastaanoton, sillä osa sen materiaalista oli varsin naiiveja ja osa vastaavasti vakavamielisiä, jopa surullisia kappaleita. Aivan ensimmäisiä albumia varten syntyneitä biisejä oli ”The Ties That Bind Us”, joka käynnistää ensimmäisen levyn uljaan ryhdikkäästi. Amerikkalaiselta vintage-popilta tuoksahtavassa imellysroketissa ”Sherry Darling” rakkaushempeilyn sijasta kappaleen nuori poika kuskaa tyttökaverinsa raivostuttavan äidin asioimaan työvoimatoimistoon vastoin tahtoaan. Instantti korvamato ”I Wanna Marry You” on puolestaan hupsua, nuoruuden viatonta rakkautta ja kirkasotsaista elämänmyönteisyyttä pursuileva 60-luvun tyyliin veistetty pop-balladi. Kaikki tämä tyylien sekoittelu oli kuitenkin Springsteeniltä tarkkaan harkittua ja musiikillisesti tarkoituksellista, paradoksinhakuista sävellystyötä.

Tupla-albumin suurimmiksi hiteiksi nousivat sen nimikkobiisin ohella The Stranglersin tyyliin rokahtava, mutta muhkealla amerikan mallin stadionkertosäkeellä varustettu ”Two Hearts” ja helmeilevän kaunis balladi ”Independence Day”. Albumilta jättihitiksi nousi sen imelähkö ensisingle ”Hungry Heart”, kokonaisuuden toisen singlejulkaisun, koruttoman kauniisti ujeltavilla uruilla kuorrutetun slovarin ”Fade Awayn” jäätyä kaupalliselta menestykseltään vaatimattomammaksi. ”The River” pitää sisällään muitakin merkittäviä Springsteen-biisejä. Räväkästi New York Dollsin pirtaan rokkaava ”You Can Look (But Better Not Touch)” edustaa albumin vähiten sivuilleen katselevaa linjaa. Americanan, aikuisrockin ja bossanovan sekoitus, pohjatonta traagisuutta tavoitteleva ”Point Blank”, Popeda & Raaka Arskan ”Muumi Muumin” esiaste ”Rimrod”, tupla-albumin selkein ja onnistunein Bob Dylan -henkinen singer & songwriter -tyyppinen puoli-slovari ”The Price You Pay” ja kauniin melankolinen päätösraita ”Wreck On The Highway” toimivat myös hienosti.

Kokonaisuudelta ”Independence Day”, ”Point Blank”, ”The Ties That Bind”, ”Ramrod” ja ”Sherry Darling” olivat vuoden 1978 albumilta ”Darkness on the Edge Of Town” -sessioista pöytälaatikkoon jääneitä kappaleita, mutta yhtye oli soittanut niitä kyseisen albumin promokiertueen keikoilla jo noista päivistä lähtien. Bruce Springsteenin & The E-Street Bandin vuonna 1979 soittamilla keikoilla ”Drive All Night” syntyi livejamien myötä ”Born To Runilla” julkaistun ”Backstreetsin” outro-osioksi.

Muutama täytebiisikin massiiviselle tuplalle mahtui mukaan. Kissin 1970-luvun puolivälin keskitempoisesti rokkaavan materiaalin mieleen tuova ”Crush on You”, uuden aallon suuntainen, hieman kasvoton ”Out In The Street” ja rasittavan myönteinen, jo ensitahdeistaan lähtien pystyyn kuollut, Neil Young & Crazy Horsea sisäsiististi mallintava, sliipattu ja karmealla kosketinsoundilla pilattu jenkkirokkirenkutus ”Cadillac Ranch” olisi voitu jättää levyltä pois jatkojalostusta varten. Fiftarirokettia mielikuvituksettomalla tyhjäkäynnillä renkuttava ”I’m A Rocker” ja pohjattoman unettava, pikkurikollisen risaksi menneestä rakkauselämästä pakahduttavan kornisti kertova ”Stolen Car” sekä edellä mainittu, herkän kaunis mutta reilun kahdeksan minuutin mitassaan auttamattoman ylipitkä ”Drive All Night” olisivat joutaneet perässä heti seuraavaksi.

Kappalemateriaaliltaan ”The River” on seesteisempi ja hillitympi trilogian aiempiin osiin verrattuna. Sen kappaleiden teksteistä pystyy kuitenkin löytymään selkeitä yhtymäkohtia aiempien levyjen kappaleisiin. Springsteenin itsensä mukaan ”The River” oli monella tavoin suuntaa antava teos hänen myöhemmin 1980-luvulla ilmestyneille menestyslevyilleen, kuten ”Nebraska” ja ”Tunnel of Love”. Alun alkujaan, ennen ”The Riverin” tekoon ryhtymistä, Springsteenin hyllyttämä ”The Ties That Bind Us” -singlealbumi julkaistiin lopulta vuonna 2015 ”The Riverin” 35-vuotisjuhlaboksilla ”The Ties That Bind: The River Collection”.

Hiljalleen ”The Riverin” jälkimainingeissa Springsteen alettiin tunnustaa Amerikan työläisten äänenkannattajaksi, joka toi oman näkemyksensä kotimaansa epätasa-arvoisesta kansalaisten kohtelusta ja korruptoituneesta yhteiskunnasta biisiensä riveillä ja niiden väleissä. Springsteen lauloi duunarin tunteista, arjesta ja tälle merkittävistä asioista yksinkertaisen elämän ympyröissä kuvattuna. Suurten yleisömassojen alkoi olla helppoa samaistua verrattaen nuoren ”Pomon” elämänmakuisiin, vaikkakin välillä kaikessa tarkoituksenmukaisuudessaan tarkoittamattomankin korneihin teksteihin. Näin jälkikäteen tunnustellen Springsten haki ”The Riverille” herkkyyttä, sanomaa ja voimaa monesta suunnasta onnistuen kaikessa siinä varsin kelvollisesti.

Ilmestymisensä jälkeen ”The River” äänestettiin Village Voice -lehden Pazz & Jop -rankkauksessa vuoden 1980 toiseksi parhaaksi albumiksi. Melody Makerin Paolo Hewitt ja The New York Timesin musiikkitoimittaja Jon Pareles tulkitsivat albumin aloittaneen 1980-luvulla valtavaa suosiota osakseen saaneen Heartland rock -musiikkigenren ja olleen samalla genrensä merkittävimpiä albumeja koskaan. Vuonna 2014 Rolling Stone puolestaan rankkasi ”The Riverin” 500 kaikkien aikojen parhaiden albumien listallaan sijalle 253. ”Hungry Heart” oli Springsteenin ensimmäinen Yhdysvaltojen Billboard 200 -listan kärkikymmenikköön (sijalle 5) yltänyt single, jossa se pysyi viisi perättäistä viikkoa. ”Fade Away” nousi puolestaan samaisella listalla sijalle 20. ”The River” nousi ilmestyttyään Billboard 200 -albumilistan kärkeen ja piti sijaa hallussaan neljän viikon ajan.

Vuonna 1982 Grammy-palkintojen jakogaalassa ”The River” palkittiin parhaalla lauletun rock-teoksen palkinnolla. Albumin ilmestymisen jälkeen, vuosien 1980 ja 1981 aikana Bruce Springsteen & The E-Street Band teki pitkät Pohjois Amerikan- ja Länsi-Euroopan-kiertueet. ”The River” on ilmestymisensä jälkeen myynyt Yhdysvalloissa viisinkertaista platinaa ja on näin ollen noussut erääksi kaikkien aikojen myydyimmäksi Springsteen-albumiksi heti ”Born In The U.S.A.” (1984)- ja ”Born To Run” (1975) -albumien jälkeen.

Kommentoi julkaisua