Heaven Shall Burn, Pain Confessor, Artificial Heart @The Circus, Helsinki 20.3.2013

Viimaista keskiviikkoiltaa lämmittämään nousi The Circuksen lavalle kolme metallibändiä, joten täytyihän tämä lähteä tsekkaamaan, koska pääbändikin oli paikalle Saksasta asti saapunut.  Valitettavasti vain kourallinen väkeä oli ajatellut kanssani samoin, ja tullessani paikalle ennen ensimmäistä bändiä paikalla oli lähes säälittävän vähän porukkaa. Hyvin core-henkisessä nuorisossa oli havaittavissa kuitenkin odottavaa liikehdintää jo tovi ennen aloitusaktia.

Illan täräyttikin ajallaan käyntiin viime viikolla debyyttialbuminsa ”A Heart Once Lost” julkaissut Artificial Heart, joka tuntuu olevan kovassa nosteessa. Tutustuin itse bändiin viime vuoden Finnish Metal Expossa Kaapelitehtaalla ja täytyy myöntää, että ihastuin siihen nuoruuden intoon, joka tästä metalcore-bändistä huokui. The Circuksessa ensimmäisenä valloille ”huokui” järjetön volyymi, jolla bändi keikkansa pamautti käyntiin. Ei tainnut miksaajakaan olla aivan tilanteen tasalla, koska äänen voimakkuus olisi ehkä ollut sopiva, jos paikka olisi ollut täynnä ihmisiä. Mutta nyt vajaatäyttöisessä Cirkuksessa tärykalvot saivat kyllä kyytiä! Varsinkin basso laittoi oikein lahkeet lepattamaan jytinällään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Artificial Heart sai kyllä vähäisen porukan hyvin mukaansa – tai varmaankin paikalle jo tässä vaiheessa saapuneet olivat tulleet juuri tätä bändiä katsomaan. Tämän huomasi myös siitä, että bändin biisit uutuuksia myöten tuntuivat olevan yleisölle jo tuttuja. Vokalisti Matias Jyläskoski huomautti useampaan kertaan bändin kuvaavan musiikkivideotaan, ja tämä varmasti osaltaan sai aikaiseksi sen, että yleisö heilua ainakin käskystä. Saatiinpa siellä pienellä porukalla jopa jonkinasteinen wall of death aikaiseksi. Ja täytyy myöntää, että hyvinhän tämä core-poppoo keikkansa vetäisi ilman turhaa nöyristelyä. Erityismaininta menee loistavalle basistille, niistä järjettömistä volyymeista huolimatta.

Seuraavaksi yhteenlaskettu ikä lavalla taisi nousta sellaiset sata vuotta, kun lavan täytti Pain Confessor. Ja itse asiassa yleisökin tuntui pienen tauon aikana muuttuneen täysin. Olen diggaillut Pain Confessoria sen ensimmäisestä levystä lähtien, ja odotinkin innolla jälleennäkemistämme, koska edellisestä yhtyeen keikasta oli ehtinyt kulua vuosikausia. Lisäksi kiinnosti nähdä, kuinka viimesyksyisen ”Incarcerated”-levyn myötä uudistunut bändi toimii livenä. Ja toimihan se! Jos Artificial Heart jyräsi eteenpäin nuoruudellaan, näytti Pain Confessor, että 10 vuoden ikä bändillä tuo vain varmuutta peliin – unohtamatta kuitenkaan sitä soittamisen intoa. Keikka yhdisteli hienosti bändin uutta ja vanhaa materiaalia, jota oli hiukan sovitettu uudelleen. Esimerkiksi vanha kunnon ”Lake of Regret” toimii vain yhäkin livenä vähintään yhtä hyvin kuin levyllä. Uusimman levyn biiseistä varsinkin ”Gravel” sai pään nytkymään. Kokonaisuutena bändi vetäisi hyvän keikan, jota ei pilattu esimerkiksi turhilla välispiikeillä.

Huhtikuussa uuden levyn julkaiseva Heaven Shall Burn on nähty pariin otteeseen aikaisemminkin Suomessa, mutta nyt se oli ensimmäisellä omalla klubikeikallaan Suomessa. Tämänkin takia harmitti bändin puolesta, että väkeä ei paikalle ollut enempää vaivautunut. Onneksi vähäinenkin yleisö oli heti keikan alkusoinneista lähtien menossa mukana. Pääbändi laski onneksi volyymeita sen verran, etteivät korvat illan päätteeksi vuotaneet verta. Heaven Shall Burn rykäisi encoreineen sellaisen rapiat päälle tunnin keikan, joka oli suhteellisen tiukka paketti. Keikan aikana esiteltiin myös tulevalta levyltä uutta materiaalia, joka toimi livenäkin mukavasti. Vaikka keikka oli pääbändille suhteellisen lyhyt, toimi se omalla tavallaan. Olen aikaisemmin nähnyt bändin vain ulkoilmassa, eikä se ole onnistunut minua suuresti vakuuttamaan – Circuksen keikasta jäi kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä maku. Bändi oli energinen, ja erityisesti laulaja Marcus Bischoff jaksoi pitää meininkiä yllä esimerkiksi crowd surfaamalla pariinkin otteeseen eturivin yleisön käsillä. Hiukan yleisöä sai maanitella esimerkiksi pittiin, joka usein kuihtui jo ennen puolta biisiä kasaan. Bändin kitaristit vetivät livenä tiukasti, ja heidän työskentelyään oli ilo seurata. Valitettavasti kuitenkin tämäkin keikka vahvisti sitä käsitystä, että nämä nykymetallibändit vain kuulostavat niin samanlaisilta! Vaikka Heaven Shall Burn on saavuttanut mukavasti suosiota, jokin koukku siltä puuttuu, että se nousisi omiin suurimpiin suosikkeihini. Joka tapauksessa tällainen energinen meininki kyllä piristi keskiviikkoiltaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Nelly Tatti