”First impressions count” väittää saatekirje. Ensikättelyllä brittiläinen Heaven’s Basement onkin piristävä yllättäjä ruotsalaisten viime vuosina isännöimällä hard rockin kentällä. Kaksi EP:tä (”Heaven’s Basement”, 2008 ja ”Unbreakable”, 2011) jo aiemmin julkaissut kvartetti osoittaa ”Filthy Empire” –esikoislevyllään kykyä yhdistellä rasvatut palaset keskivertoa kulkevammaksi koneeksi.

Heaven’s Basement edustaa sitä ”haistatan vitut maailmalle” –osaston psyykkausmusiikkia, jota hikisellä festarin telttalavalla diggailtaessa kalja läikkyy muovituopin reunojen yli vieressä hytkyvän vakiokalusteen nahkakorsetista pursuaville rinnoille. Tapahtunut ei haittaa ketään, ei todellakaan, vaan yhdistäväksi koetun äksidentin osapuolet kaappaavat miettimättä toisensa veljelliseen kaulaotteeseen ja alkavat vempata niskojaan kielten roikkuessa Duudson-Jukkamaisesti naaman ulkopuolella.

Rockbändithän, alagenreen katsomatta, tuppaavat olevan karkeasti ottaen jaoteltavissa kahdentyyppisen päämission mukaan. Niihin, joiden ensisijaisena intohimona on yhdessä soittaminen, ja niihin, joiden primääripyrkimyksenä on tehdä mahdollisimman hyvää musiikkia. Kyse on painopisteistä, joiden tasapainossa pitämiseen kykenevät vain parhaat. Heaven’s Basement kuuluu selkeästi ensimmäiseen luokkaan, mutta se ei tarkoita että yhtyeen musiikki olisi huonoa. Se on itse asiassa parempaa kuin useamman Rexonan tuoksuisen alagenrensä edustajan, kehityskelpoista sanoisin. Tässä touhussa on olennaista kulkea ylpeästi muna pystyssä ja taakseen katsomatta. Kumpusi se sitten mistä tahansa, ilman tietynlaista arroganssia on turha tulla nahkahousuareenoille setäilemään.

Ruotsalaiset heimopäälliköt (Hardcore Superstar, Backyard Babies) ovat yksi toisensa jälkeen väsähtäneet tai peräti lopettaneet, mutta Heaven’s Basementin biisimateriaalista löytyy myös albumilta välittyvää engelsmannimeisseliä. Sitä on mm. kappaleissa ”Welcome Home”, ”Fire, Fire” (videosingle), ”Nothing Left To Lose”, sekä kaikessa geneerisyydessäänkin mallikkaassa ”Lights Out In Londonissa”. Natiivi aksentti antaa Aaron Buchananin räyhäämiselle uskottavuutta, jota kaupallisehkosti emohtava lauluääni toisaalta hieman syö. Nämä mielikuvat lienevät onneksi subjektiivisia. Sid Gloverista (kitara), Rob Ellershawista (basso) ja Chris Riversistä (rummut) koostuva soittajisto onnistuu antamaan useimmille kappaleille riittävän suuret siivet, mikä on myös suuri syy sille, että koko levyn kuuntelee vaivatta ja ilokseen.

Setämäisesti voisi todeta, että ”Filthy Empireltä” välittyy tekemisen meininki. Se on tärkeää, sillä ilman sitä tällainen musiikki olisi täysin yhdentekevää. Heaven’s Basementin asenteessa on Oasismaista röyhkeyttä, ilman muiden dissaamisen tarvetta. Jos nöyryys musiikin tekemiseen säilyy, taidot kehittyvät entisestään, eivätkä kokoonpanomuutokset enää horjuttavasti bändiä heiluttele, voi tälle vuodesta 2008 Papa Roachin, Halestormin, Bon Jovin, Shinedownin, Madina Laken, Buckcherryn, D-A-D:n ja (jo mainitun) Hardcore Superstarin kanssa Eurooppaa kiertäneelle porukalle povata menestyksekästä uraa.

8/10

Kappalelista:
1. Welcome Home
2. Fire, Fire
3. Nothing Left To Lose
4. Lights Out In London
5. I Am Electric
6. The Long Goodbye
7. Heartbreaking Son Of A Bitch
8. Be Somebody
9. Can’t Let Go
10. The Price We Pay
11. Jump Back
12. Executioner’s Day

http://www.heavensbasement.com/

Kirjoittanut: Eero Tarmo