Heaven’s Basement klubikeikalle Nosturiin

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.12.2013

Heaven's BasementVastikään täpötäysille saleille Nosturissa ja Klubilla Black Veil Bridesin lämmittelijänä esiintynyt Heaven’s Basement saapuu omalle klubikeikalleen Suomeen keväällä. Keväällä ensimmäisen pitkäsoittonsa ”Filthy Empire” julkaissut brittiläinen hard rock -bändi esiintyy Helsingin Nosturissa lauantaina 12. huhtikuuta osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Lämppäreinä keikoilla nähdään niin ikään briteistä ponnistavat Glamour Of The Kill ja The Dirty Youth. Keikkaliput tulevat myyntiin torstaina 5. joulukuuta.

Vuonna 2008 perustettu Heaven’s Basement on lyhyessä ajassa ehtinyt kerätä vakuuttavan ansiolistan. Intensiivisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye on kiertänyt aktiivisesti ympäri Eurooppaa mm. Papa Roachin, Shinedownin, Black Stone Cherryn ja Hardcore Superstarin kanssa sekä esiintynyt Euroopan suurimmilla festivaaleilla eturivin rockartistien kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heaven’s Basement julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa ”Filthy Empire” tämän vuoden keväällä. Laajalti kiitosta keränneen debyyttialbumin myötä yhtye suuntaa ensimmäistä kertaa omalle kiertueelleen Iso-Britanniaan ja Eurooppaan. Heaven’s Basementin kiertue kattaa kokonaisuudessaan 34 keikkaa viidessätoista eri maassa, joista yhdeksi valikoitui onnekkaasti Suomi.

KEIKKA:
La 12.4.2014 Helsinki, Nosturi

LIPUT:
alk. 17,50 €, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Lipunmyynti alkaa to 5.12.2013 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat