Heavy metal -albumi, joka ei tyydytä – arviossa Vicious Rumorsin kolmastoista pitkäsoitto ”Celebration Decay”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 10.8.2020

Vuonna 1979 perustettu kalifornialainen Vicious Rumors omaa jonkin sortin kulttimaineen heavy metallin piireissä. Pitkä taival on tuottanut mukavan verran julkaisuja – ja sitä myötä omaa kulttisuosiota. Hengähdystaukoja ei pidetä, vaikka uusi vuosikymmen on lähtenyt käyntiin, sillä lisää uutta hevimusiikkia on tulossa. ”Celebration Decay” -nimiseksi ristitty uusin painos on yhtyeen 13. levyjulkaisu.

Sinällään mielenkiintoista, kuinka Vicious Rumorsin musiikki on jakanut mielipiteitä. Itselleni Vicious Rumorsin tuotanto ei ole kovin tuttua, mutta voi pojat mitä kaikkea mieltä väki on ollut bändistä. Toisille yhtyeen tuotanto on toimivaa tavaraa, kun taas jotkut ovat menneet niin pitkälle, että ovat lytänneet poppoon musiikin täysin tylsäksi ja tasapaksuksi. ”Celebration Decay” -albumin kohtalo on vielä tässä vaiheessa epäselvä, mutta kaikkien eri mielipiteiden jälkeen levyä täytyy lähestyä pienellä varauksella.

Albumin soitto muistuttaa soundillisesti – ja jopa rakenteeltaan – uudempaa Testamentia. Ehkä jossain määrin liikaakin, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Aloitusraita ”Celebration Decay” ei ole hullumpi veto, mutta lupaava taival tyssää melko nopeasti. Kappaleet alkavat kuulostamaan tusinabiiseiltä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat ”Arrival of Desolation” ja ”Long Way Home”, jotka ovat unohdettuja tapauksia. Tuntuu, että osa kappaleista alkaa samalla riffillä kuin edellinen kappale. Välillä mennäänkin pahasti pöpelikköön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkien tylsien kappaleiden jälkeen ”Collision Course Disaster” ja ”Masquerade of Good Intentions” osoittautuvat levyn loppupuolella mainioiksi kappaleiksi. Jos bändi olisi hamstrannut tämän tapaisia sävellyksiä, albumin taso olisi noussut korkeammalle. Tällä kertaa ”Celebration Decay” on kuin kokoelma tusinantäytteistä soittoa. Sovituksiltaan keskinkertaista ja unohdettua menoa.

Huhupuheet ja muut mielipiteet pitävät jossain määrin paikkaansa. Varsinkin, jos tämä on parasta, mihin bändi pystyy. ”Celebration Decay” tarjoaa liudan kehnosti sovitettuja, tylsiä kappaleita. Maailmasta löytyy parempaakin heavy metallia.

6-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Celebration Decay
2. Pulse of the Dead
3. Arrival of Desolation
4. Any Last Words
5. Asylum of Blood
6. Darkness Divine
7. Long Way Home
8. Cold Blooded
9. Death Eternal
10. Collision Course Disaster
11. Masquerade of Good Intentions

Vicious Rumors Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat