Hedelmäpommi – Helvetin Pellet!

Kirjoittanut Janne Partanen - 25.10.2015

hdelmäpommi - helvetin pellet1990-luvun alussa pystyyn laitettu Hedelmäpommi on varmasti monelle punk-fanille tuttu bändi, vaikka 25 vuoden aikana bändi on julkaissut vain kolme virallista julkaisua. Näistä saa nyt arvostelun viimeisin EP ”Helvetin Pellet!”. Bändi on paketoinut uudelle julkaisulleen kuusi tarttuvaa punk-biisiä, jotka soittaa paukutetaan läpi alle kymmenessä minuutissa.

Hedelmäpommia kuunnellessa tulee kyllä hyvin nostalginen olo ja palaan mietteissäni aikaan, jolloin Apulanta ei itkettänyt mummoja telkkarissa ja Klamydia oli ”vakavasti” otettava bändi. Tarjolla on siis 90-luvun alun suomipunkkia sopivan rankalla kädellä soitettuna. Sanoitukset ottavat välillä vähän enemmän, välillä vähän vähemmän kantaa maailman menoon, ja ne syljetään armottomalla raivolla mikkiin. Soundipuoli on kunnossa, ja Tapio Wilska on tehdyt sangen laadukasta jälkeä tuotannon puolella pitäen menon sopivan raakana, mutta selkeänä. Hedelmäpommi on aina taiteillut tarttuvan menon ja räkäisen poljennon välillä – ja niin se tekee nytkin: EP:n parhaimpiin vetoihin kuuluva ”Pommi”-biisi tarttuu päähän kuin kärpäspaperi, ja toisesta ääripäästä löytyy ”TV7”- kappale, joka taas potkii päähän armottomalla menollaan.

”Helvetin Pellet!” iskee kyllä tämän arvostelijan luihin ja ytimiin. Meno on tutun laadukasta, ja oikeastaan harmittaa, että bändi on niinkin vähän tekevä ja keikkaileva. Hedelmäpommi näyttää kaapin paikan monella vanhemmalle punkbändille ja voisi opettaa pari temppua nuoremmilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:
01. Haudallesi
02. Kotisiivouspalvelu
03. Pommi
04. Toinen Tie
05. TV7
06. Vaalit

Hedelmäpommi Facebookissa

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat