”Hei, kiitos tyhjästä!” – Klassikkoarvostelussa Ministryn 30 vuotta täyttävä ”The Mind Is a Terrible Thing To Taste”
”The Mind Is a Terrible Thing to Taste” on yhdysvaltalaisen industrial metalin pioneeriorkesteri Ministryn neljäs albumi. Se julkaistiin marraskuun 14. päivä vuonna 1989 Sire Recordsin kautta. Goottipopista 1980-luvun alussa uransa aloittanut, chicagolaisen muusikko / tuottaja Al Jourgensenin ja hänen yhtyetoverinsa, basisti-ohjelmoija Paul Barkerin tekemä musiikki sai aikanaan laajalti innoitusta ja vivahteita kitaravetoisista hardcore punk- ja speed- / thrash -metallibändeistä kuten S.O.D. ja Rigor Mortis. Näistä jälkimmäisenä mainitusta yhtyeestä Ministryn riveihin ”The Mind Is a Terrible Thing To Taste” -kiertueen kokoonpanoon liittyi sittemmin yhtyeelle leimalliseksi muodostuneesta industrial metal -soundista olennaisesti vastuussa ollut kitaristi Mike Scaggia.
Jourgensenin ja Barkerin saman aikakauden spin off -projektit kuten ex-Dead Kennedysin Jello Biafran kanssa toteutettu Lard ja ex-Minor Threat– ja Fugazi-vokalisti Ian MacKayen kanssa perustettu Trait kielivät myös samaisesta innostuksesta. ”The Mind Is a Terrible Thing To Taste” oli ensimmäinen albumi, jolla Ministry käytti selkeitä metallimusiikin elementtejä, ja jolla se käytti ensimmäistä kertaa urallaan studiossa liverumpalia, joka soitti studiossa nauhalle albumin rytmiosuudet. Rumpuosuuksista vastasi Bill Riefling. Kitaristin virkaa levyllä hoiti päasiassa Jourgensen. Skotlantilaissyntyinen Chris Connelly vastasi osasta lauluraidoista. Connelly oli aiemmin soittanut Jourgensenin elektro rock -yhtyeessä Revolting Cocks. Albumin sanoitukset ottivat edellisen ”Land Of Rape And Honeyn” tapaan suorasukaisesti kantaa yhdysvaltalaisen politiikan korruptoituneisuuteen, kulttuurien välisiin, väkivaltaisiin konflikteihin, luonnon tuhoutumiseen ja ydinsodan uhkaan. Jourgensenin jo pidemmän aikaa kestäneen rappiollisen elämäntavan siivittämänä albumin kantaviksi teemoiksi nousivat myös kovien huumeiden käyttö ja mielenvikaisuus.
Decibel-lehdelle antamassaan haastattelussa Jourgensen kuvaili albumin äänityssessioita epävakaiksi, kaoottisiksi ja helvetillisiksi. Albumin tuotantoa varten tehtyjä suunnitelmia oli vallinneista olosuhteista johtuen mahdotonta seurata. Vaikka ”The Mind Is a Terrible Thing To Tasten” myötä Ministry saikin kasapäin uusia faneja metalli- ja punk-piireistä, oli Jourgensen pettynyt albumikokonaisuuden lopputulokseen. Pääasiallisena syynä siihen olivat hänen silloiset henkilökohtaiset ongelmat kovien huumausaineiden kanssa. Aineiden käytön takia Jourgensenin suhde yhtyetovereihin oli tuolloin myös enemmän kuin koetuksella. Jourgensenin kertomuksen mukaan hän menetti erään kerran sessioiden aikana hermonsa totaalisesti Barkeriin ja jahtasi Barkeria sen jälkeen aineissa ympäri Chicago Trax -studiota tuolilla huitoen onnistuen lopulta lyömään Barkeria tuolilla päähän.
Albumin esituotantovaihekaan ei ollut sieltä tavanomaisimmasta päästä. Siihen aikaan Barker katsoi läpi lukemattomia elokuvia ja samplasi niistä kaikenlaisia kiinnostavia äänipätkiä käytettäväksi myöhemmin albumin äänityksissä. Siinä, missä yhtyeet normaalisti kokoontuvat äänitysten ajaksi yhdessä studioon, Ministryn jäsenistö kasasi albumin materiaalia kukin omalla ajallaan, omilla tahoillaan ottamatta liiemmin kontaktia toisiinsa. Connellyn mukaan yhtyeen silloinen työmetodi oli surrealistinen. Muusikot yhdistelivät sattumanvaraisia äänipätkiä toisiinsa siinä toivossa, että niistä rakentuisi summittaisesti jotain loogista ja jäsenneltyä ääntä. Connellyn mukaan ”So What” oli albumin ainoa raita, joka äänitettiin koko yhtyeen ollessa samanaikaisesti samassa studiossa. Kanadalaisen, jo Ministrya aiemmin uraa uurtaneen elektrobändi Skinny Puppyn tuottaja-miksaaja Dave Ogilvie oli ollut Ministryn kokoonpanossa mukana jo edellisen albumin promootiokiertueella. Tällä kertaa hänet värvättiin ensi kertaa studioon yhtyeen kanssa. Ogilvien ansiota ovat ”Thieves”-kappaleen pääriffien välissä suhisevat nerokkaat ääniefektit. ”Test”-kappaleen rap-linjoista on puolestaan vastuussa Jourgensenin pyynnöstä samaan aikaan Trax-studiolla omia biisejään äänittämässä ollut newyorkilaisräppäri K-Lite, joka oli viehättynyt Ministryn aggressiivisesta musiikista. Jourgensen oli vastaavasti mieltynyt K-Liten katu-uskottavista teoksista. Kappaleen valmistumisen viipyessä Riefling oli kuitenkin tuskastunut odottelemaan muiden yhtyeen jäsenten suoriutumista omien osuuksiensa äänittämisestä, joten hän keräsi turhautumisensa hyötykäyttöön ja äänitti rummut ja bassot itsekseen jouduttaakseen sessioiden etenemistä.
Mainos päättyy
Sampleja käytettiin lopulta jokaisessa kappaleessa. Albumin tunnetuimman niskantaittoriffin omaava ”Thieves” sisältää puhepätkän Stanley Kubrickin klassikosta ”Full Metal Jacket”. Post punkia lähentelevä ”Burning Inside” lainaa puhesamplensa John Carpenterin ”The Thing”- ja ”Prince Of Darkness”-leffoista. ”Breathe” alkaa monologilla David Attenboroughin ”Cry Freedom” -dokumenttielokuvasta. ”Cannibal Songissa” kuullaan puolestaan pätkä Hellraiser II:n Pinheadin puhetta, ja ”So What” lainaa puolestaan Oliver Stonen ”Scarfacea” ja Ed Woodin ”The Violent Yearsia”.
”The Dream Songissa” erikoista on, että se sisältää erään puhutun naismonologin. Jourgensenin mukaan kyseessä oli tallenne hänen ja hänen silloisen rakastettunsa, nykyisen ex-vaimonsa, Angelina Lukacin välisestä keskustelusta. Lukacin tosin itse muistelee, että kappaleessa oleva pätkä on hänen kirjoittamansa ja lausumansa runo enkelistä, pätkä, jonka Jourgensenin oli onnistunut nauhoittamaan häneltä salaa.
Klassikkoalbumin nimi lainattiin ja muunnettiin yhdysvaltalaisen, tummaihoisten nuorten koulutusrahaston mainos-sloganista ”A Mind Is A Terrible Thing To Waste”. Nimeämiseen liittyi myös Jourgensenin veto yhdysvaltalaista huumeiden vastaista kampanjaa ja sen ”Just Say No” -slogania kohtaan, mihin albumin äänitysten aikaan pahassa heroiinikoukussa rimpuillut Jourgensen toivoi teoksensa nimen piilevästi viittaavan. Connellyn mukaan Jourgensen sai idean albumin kansitaiteeseen näkemästään televisio-ohjelmasta, jossa ihmisen pääkallon sisällä paikannettiin migreenin oireiden esiintymisalueita ja paikannettiin ne havainnollistavien kallon kuvien avulla. Varsinaisen kansitaiteen pääkalloksi valikoitui Chicago Trax -studion toimistossa työskennelleen sihteerin äidin kallo. Kyseisen sihteerin äiti oli toipumassa vakavasta autokolarista, ja kuvassa on hänen päästään otettu röngenkuva. Naisen kalloon oli ruuvattu metallilevyjä kolarivammojen hoitotoimenpiteinä käytetyissä kirurgisissa operaatioissa. Barkerin mielestä kansikuvan idea oli hyvä, mutta sen toteutus näytti halvalta. Vaikka albumin nimeämisehdotuskaan ei ollut yhtyeen muun jäsenistön mieleen, Jourgensen käytti veto-oikeuttaan itsevaltijaan tavoin niin nimen kuin kansitaiteenkin valitsemisessa ja päättämisessä.
Mainos päättyy
Albumi nousi ilmestymisensä jälkeen korkeimmillaan Yhdysvaltojen Billboard-listan sijalle 167. Kultalevyyn oikeuttavan 500 000 myydyn levyn rajan se ylitti joulukuussa 1995. ”Burning Inside” -single ylsi korkeimmillaan sijalle 23. Billboardin ”Hot Modern Metal Tracks” -listalla. Albumia on ylistetty erinäisten kriitikoiden toimesta yhtenä ensimmäisistä, kaupallisesti läpi lyöneenä industrial metal -albumina.
Albumin kappaleet ovat kolkkoja, metallisia hymnejä, joiden tahtiin saattaa joko marssia tai huutaa. Ei tarvinnut edes kunnolla ymmärtää, mistä Ministryn räikeästi särötetyt, väkivaltaisuutta tihkuvat sotahuudot yhteiskunnan epäkohtia vastaan kertovat. Saattaa olla, että jokin muu yhtye lainasi myöhemmin Ministryn hyväksi havaitsemaa konseptia. ”The Mind Is a Terrible Thing To Taste” -albumi ei ehkä ollut Ministrynkaan mittakaavassa se kaikista suurin hittilevy. Lienee kuitenkin tarpeetonta erikseen mainita, että ”Mind Is a Terrible Thing To Taste” oli julkaisunsa aikaan selvästi edellä aikaansa ja raivasi tietä lukuisille seuraavilla vuosikymmenillä toimintaansa aloitelleille vaihtoehto- ja metalliyhtyeille.
Useaa tämän päivän maailmanluokan metalliyhtyettä ei olisi olemassa ilman Ministryä ja kyseistä, metallimaailmalle uusia ovia avannutta mestarillisen sekopäistä albumia. Esimerkkeinä Ministryn säveltaiteesta innoittuneista yhtyeistä mainittakoon Nine Inch Nails, Sepultura / Nailbomb, Fear Factory, Meshuggah, Clawfinger, Slipknot, Limp Bizkit, Lamb Of God ja Rammstein.