Accept @ South Park Tampere 2018

Heinäkuinen Rock In The City -festivaali marssittaa Lappeenrantaan ison joukon kansainvälisiä ja kotimaisia rock-yhtyeitä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.2.2022

Lappeenrannassa jo kolmatta kertaa järjestettävä Rock In The City -festivaali marssittaa Kansalaistorille tulevana kesänä komean joukon kansainvälisiä ja kotimaisia rokin kärkinimiä. Perjantaina lavalle nousevat saksalainen hevijyrä Accept, mm. ”Easy Livin’” ja ”Lady in Black” -hiteistään tunnettu brittiläinen rock-legenda Uriah Heep ja pitkän tauon jälkeen paluun keikkalavoille tekevä ruotsalaisyhtye Sister Sin. Lauantain kansainväliset artistivieraat ovat yhdysvaltalainen metalliyhtye Kamelot, Pohjoismaisen raskaan rockin eturivistöön jo vuosikymmenen lukeutunut ruotsalainen Mustasch ja niin ikään Ruotsista kotoisin oleva, erinomaisen livebändin maineessa oleva Hardcore Superstar.

Kotimaisista artisteista perjantaina esiintyvät Suomen suosituimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Stam1na, festivaalin tunnuskappaleenkin tehnyt Brother Firetribe, kitaristi, laulaja ja biisintekijä Günter Kiviojan 70-luvun alun glam-estetiikkaa, varhaisen heavy metallin teatraalisuutta sekä kiihkeää rakkautta yhdistelevä Kissa ja seitsemän albumia yhdellä kertaa viime vuoden lopulla julkaissut Lordi.

Lauantaina Rock In the City -festivaalin lavan valtaavat kotimaisen voimametallin supernimi Beast In Black, vaasalainen punk-ylpeys Klamydia, folk metal -yhtye Korpiklaani ja persoonallisesta musiikistaan tunnettu Turmion Kätilöt. Livemusiikin lisäksi Rock In The City panostaa myös monipuoliseen ruoka- ja olutvalikoimaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kesällä 2019 lanseerattu ja silloin yli 50 000 kävijää kerännyt Rock In The City -festivaalikiertue järjestetään tulevana kesänä Kuopiossa, Vantaalla, Raumalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Keravalla, Joensuussa, Jyväskylässä ja Porissa. Lappeenrannassa festivaali on järjestetty kahdesti, vuosina 2019 ja 2021. Kesälle 2020 aiottu festivaali jouduttiin perumaan koronarajoitusten takia.

LAPPEENRANTA ROCK IN THE CITY 22.-23.7.2022
Kansalaistori, Lappeenranta
K 18
Portit ovat auki klo 12.00-01 

Esiintyjät:
PE
Accept (GER)
Stam1na
Uriah Heep (UK)
Lordi
Brother Firetribe

Kissa
Sister Sin
 (SE)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

La
Beast In Black
Hardcore Superstar (SE)
Mustasch (SE)
Kamelot (USA)
Klamydia 
Korpiklaani
Turmion Kätilöt

Liput:
Yhden päivän lippu 59,90€
Kahden päivän lippu 99,90€*
*Hinta voimassa toukokuun loppuun, 1.6.2022 alkaen hinta on 109,90€

Yhden päivän priority-lippu 89,90€
Kahden päivän priority-lippu 159,90€

Priority lippu sisältää passin ja Rock In The City -kaulanauhan, pääsyn omalle priority-alueelle, jossa on oma teltta, baari ja omat saniteettipalvelut. Priority-alueelta on näkyvyys lavalle. Tarjolla on lisäksi pientä suolaista naposteltavaa. Huom! Lippu ei sisällä omia istumapaikkoja eikä ruokailua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.rockinthecity.fi

Luetuimmat

Uusimmat