”Hell Bend for Leather”: Judas Priestin Killing Machine 40 vuotta

Kirjoittanut Olli Lehtonen - 9.10.2018

Vuosi 2018 on juhlallinen vastikään uuden 18. studioalbuminsa ”Firepower” julkaisseelle, brittiläiselle heavy metallin pioneeri-yhtyeelle, Judas Priestille: Albumin ”Killing Machine” julkaisusta tulee 9.10.2018 kuluneeksi 40 vuotta, siinä missä albumit ”Stained Class” (1978) ja ”Ram it Down” (1988) juhlivat vuosipäiviään aiemmin tänä vuonna. Vuonna 1969 West Bromwichin teollisuuskaupungissa perustettu yhtye tunnetaan erityisesti Glen Tiptonin ja K.K. Downingin kahden kitaran voimasointu-riffittelystä ja soolokitaroista, tiukasta rytmiryhmästä sekä ”metalli-jumala” Rob Halfordin korkeasta ja voimakkaasta lauluäänestä. Vuonna 1974 Judas Priest solmi levytyssopimuksen pienen Gull Recordsin kanssa, levyttäen esikoisalbuminsa ”Rocka Rolla” ja vuotta myöhemmin albumin ”Sad Wings of Destiny”. Albumien myyntiluvut olivat vaatimattomia, jonka vuoksi yhtye päätti koittaa onneaan Yhdysvalloissa. Vuonna 1977 yhtye kiinnitettiin Columbia Recordsin talliin, jonka palveluksessa Priest levytti kaikkiaan 10 studioalbumia vuosina 1977-1990, mukaan lukien klassikot ”British Steel”, ”Point of Entry”, ”Screaming for Vengeance” ja ”Defenders of the Faith”.

”Killing Machine” on yhtyeen viides albumi, joka julkaistiin väkivaltaisten mielleyhtymien pelossa Amerikassa nimellä ”Hell Bend for Leather”, mikä tarkoittaa liikkumista kovalla vauhdilla. Nimessä on myös kaksoismerkitys Halfordin albumin aikoihin omaksumaan sadomasokistisävytteiseen nahkapuku-tyyliin, mikä näkyy myös yhtyeen vuoden 1978 englantilaisen BBC -televisiokanavan kappaleiden ”Evening Star” ja ”Take on the World” esityksissä. Albumi potkaisee käyntiin räyhäkällä riffillä varustetulla kappaleella ”Delivering the Goods”, missä on kuultavissa albumin edeltäjiään rouheampi heavy-soundi, mikä osoittaa yhtyeen löytäneen luonteenomaisen tyylinsä. Raskaalla mutta groovaavalla heavy-shuffle -rytmillä potkivalla kappaleella ”Rock Foverer” kitaristit esittelevät taitojaan tiukoissa riffeissä ja tyylikkäissä kahden kitaran melodiakuvioissa. Tiptonin ja Downingin viehätys perustuu ennen kaikkea tyylikkyyteen ja ilmaisuvoimaan, enemmän kuin edistyksellisen tekniikan osoittamiseen. Yhtye innostuu kappaleen c-osassa kolmiäänisiin harmonialauluihin, kun eri rekisterissä laulavat äänet liittyvät yksitellen lauseeseen ”Rock Foverer”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kappaletta ”Rock Forever” seuraa nopeatempoinen ”Hell Bend for Leather”, mikä huipentuu keikoilla, kun Halford ajaa lavalle Harley Davidson -moottoripyörällä. Kappaleen adrenaliiniryöpyn jälkeen tunnelma rauhoittuu popahtavalla kappaleella ”Evening Star”, missä balladinomaista introa ja rallattavaa kertosäettä kompensoi raskaalla voimasointukuviolla ryyditetty säkeistö. Taas kahdeksasosa-tuplabassorumpukompilla käynnistyvä kappale ”Take on the World” voimakkaine taustakuoroineen luo albumille areena -ock- tunnelmaa. Funkahtavan ”Burning Upin” ja raskaan, kahden soolokitaran vuoropuhelun sävyttämän, Fleetwood Mac-coverin ”The Green Manalishi ( with the Two-Pronzed Crown)” myötä albumin nimikkokappaleen räväkkä riffi räjähtää käyntiin, mikä tekee kappaleesta nimensä veroisen. Lisäksi kappaleella vaihtelee Les Binksin suoraviivainen, discomainen rumpukomppi ja Led Zeppelinin-tyylinen synkopointi, mikä osoittaa Binksin asemaa yhtenä parhaimmista rumpaleista. Kiihkeätempoisen ”Running Wildin” ja tunteikkaan balladin ”Before the Dawnin” jälkeen albumin saattelee loppuun bluesmaisella riffillä ja hitaalla, mutta painokkaalla rytmipoljennolla varustettu ”Evil Fantasies”.

”Killing Machinen” aikoihin yhtye omaksui edeltäjiään suoraviivaisemman, aiempaa helpommin lähestyttävän heavy-tyylin, mikä puri erityisesti amerikkalaiseen yleisöön. Albumilta ”Killing Machine” löytyy niin raskaita grooveja, rouheita riffejä kuin myös kevyempiä tunnelmapaloja pehmentämään adrenaliininsekaista meininkiä. Lisäksi, hyvistä myyntiluvuista huolimatta, ”Killing Machine” oli kuitenkin vasta alkusoittoa yhtyeen menestyksekkäälle uralle, joka alkoi varsinaisesti seuraavasta albumista ”British Steel”, millä Le Binksin korvasi konstailemattomasta kellontarkasta tyylistään tunnettu, Trapeze -yhtyeessä vaikuttanut Dave Holland. Albumista mahdollisesti enemmän myöhemmissä arvosteluissa.

Kappaleet:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen