Hellspirit

Hellspirit on itselleni hyvin tuttu bändi, ja joskus nuoruusvuodet tuli vietettyä samoilla kulmilla muutaman bändin jäsenen kanssa. Olen siis päässyt seuraamaan tämän bändin kehitystä jo ihan alkuvuosista saakka – ja kehitystä on kyllä ollut. Sellaisen reippaan kymmenen vuoden aikana soittoporukka on muuttunut jonkin verran, mutta aina vain positiivisempaan suuntaan musiikin kannalta.

Hellspirit oli nyt toista kertaa soittamassa Selvityjät Private Metal Festivaaleilla, mihin monella bändillä ei ole ollut tilaisuutta. Ekalla kerralla yleisö oli hyvin vastaanottavaista, ja myös toisella kerralla vastaanotto oli samaa luokkaa, eli meteliä lähti ja jengi oli mukana ja viihtyi.

2014 bändi julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa “Dawn Under Curse”, joka on mielestäni saanut erittäin hyvän vastaanoton yleisöltä, mutta käynpäs kyselemässä, mitä jätkät tuumailevat asiasta itse ja mikä on meininki nyt noin muutenkin.

Elikkäs heti asiaan. Miksi aikoinaan perustitte Hellspiritin?

Baron Dethrone: No, sellainen reilu kymmenen vuotta sitten päätettiin erään hyvän ystävän kanssa ruveta soittelemaan yhdessä. Meitä kumpaakin kiehtoi siihen aikaan tuo black metal, ja oli sanomattakin selvää, mitä musiikkityyliä lähdetään vetämään. Huvittavinta siinä oli, että meidän ensimmäinen treenikämppä oli seurakuntatalolla, mutta ei se huvi pitkään kestänyt: kun seurakuntalaiset kuulivat, millaista musiikkia soitettiin, ne sitten viskasivat meidät pihalle. Mutta siitä sitten homma lähti kehittymään eteenpäin.

Teillä on porukka vaihtunut bändissä aika paljon, miten se on vaikuttanut musiikkiin?

Baron Dethrone: No ei niin hirveästi, kun minä ne biisit olen alusta asti tehnyt suurimmaksi osin. Silloin kun Heinrich Von Heretic  liittyi bändiin noin 7 vuotta sitten, hän toi mukaan sellaista tiettyä fiilistä. Hän on minulle heittänyt välillä jotain riffejä, jotka minä sitten muokkaan oman maun mukaan. Sitten mä soitan jätkille niitä ja kyselen mielipiteitä siitä, miltä ne kuulostavat. En halua mihinkään diktatuuriin lähteä. Kyllä me ne biisit sitten katsotaan yhdessä ja mietitään, mitkä miellyttävät kaikkia. Jos vaikka katsotaan tuota meidän uutta levyä, johon tein ainakin tuplamäärän biisejä, joista treenattiin kaksikymmentä. Jätettiin sitten levylle vain ne, jotka meistä kaikista tuntui hyvältä ja joita me tykätään itse soittaa.

No, onhan tämä bändi kyllä muuttunut matkan varrella, kun muistelee, mitä se silloin alkuaikoina oli.

Baron Dethrone: Kieltämättä kyllä.

Kerropa vähän teidän levystä, mistä tämä idea lähti?

Baron Dethrone: Tämän levyn sanoitukset ovat muiden tekemiä. Yhdessä biisissä on täysin minun tekemät lyriikat, ja loput on sitten Heinrich Von Heretikin käsialaa. Levyn nimi tuli, koska meillä oli koko ajan jotain takkuamista levyn kanssa. Levynteko tuntui siltä, että joku laittaa vastaan ja siinä olisi jokin kirous päällä. Kun me rupesimme tätä nauhoittamaan, edellispäivänä meidän rumpali erosi bändistä. Onneksi saatiin siihen heti uusi rumpali. No, taas alkoi biisien treenaus uuden rumpalin kanssa. Sitten oli taas aika mennä nauhoittelemaan, jolloin levylle tulevat biisit vaihdettiin osittain. Eli levyllä on kappaleita, joita sinne ei alkuperäisen kokoonpanon kanssa haluttu, mutta rumpalin vaihtuessa jotkin kappaleetkin vaihtuivat. Me treenattiin vuosi taas tällä uudella kokoonpanolla, koska haluttiin olla valmiita ja osata se, mitä tehdään. Ja juosten kustu ei ollut vaihtoehto. Kun joka jätkä oli sitä mieltä, että ollaan valmiita nauhoittamaan, varattiin sitten soittopaikkaa ja nauhoitusaikaa jne. Sitten ruvettiin nauhoittamaan, ja vuoden verran me sitä tehtiinkin, mutta kaikki tehtiin pikkuhiljaa. Siellä sitten sattui pieniä kömmähdyksiä, mutta jätkät kyllä hoitivat oman tonttinsa todella hyvin. Sitten kun päästiin nauhoittamaan rytmikitaroita, yhtenä kauniina päivänä ne vaan hukkuivat jonnekin. Ja me oltiin soitettu ne raidat vielä tuplana. Tämä nauhoittaja halusi, että tehdään se homma niin, että kaksilla eri vehkeillä soitetaan tuplana kaikki raidat, että saadaan mahdollisimman paljon erilaisia raitoja ja niistä katsottua parhaat, jotka sointuvat parhaalla mahdollisella tavalla yhteen. Se oli jokin aamupäivä, kun mentiin sinne studioon hommiin, niin se nauhoittajajäbä tuumailee, että nyt on jätkät parempi, että käytte röökillä. No, mentiin röökille ja tuumailtiin siinä, että kaikki ei vissiin ole ihan hyvin. Kun mentiin takaisin, niin tämä herra toteaa, että kaikki kitararaidat on kadonneet jonnekin. Eipä siinä muu sitten auttanut kuin vetää kaikki uusiksi. No, vedettiin ne sitten siinä uusiksi, ja saattopa siinäkin tulla pieniä muutoksia juttuihin kanssa. Mutta hyvä homma siinä se oli, että kun kaikkia vitutti jo niin helvetisti ja jouduttiin uusiksi vetämään, se lisäsi silleen hyvin sitä raivokkuutta. Mutta toivottavasti seuraavan levyn kanssa olisi helpompaa.

MSA: Sitten tulivat ongelmat julkaisun kanssa. Ensin oli suullinen diili, mikä ei pitänytkään. Sitten läheteltiin levyä sinne sun tänne, ja No Sign Of Life kiinnostui siitä, mutta sittenhän ne joutuivat laitamaan sen puljun nurin. Niinpä päästiin taas etsimään uutta julkaisijaa. No, nyt ollaan sitten Saturnal Recordsilla.

Mitenkäs tuon levyn kuvituspuoli?

Baron Dethrone: Sen verran haluan sanoa niistä, ennen kuin toi taiteilija itse pääsee ääneen, että ideana oli se, että yksi aukeama yhdelle biisille ja lyriikoihin liittyvä kuva. Ehdotonta oli, että niiden piti olla piirustuskuvia. Minun mielestäni taiteilija itse onnistui erittäin hyvin.

Eld: Dethronen kanssa käytiin useamman kerran ajatustenvaihtoa ulkoasunkin puolesta, ja vaikka toteuttamiseen olikin todella vapaat kädet, oli yhteinen ajatus se, että kokonaisuuden tulee olla yhtenäinen ja luonteva käyttää. Kansien kuvat kehittyivät ajatustyön kautta piirtoprosessissa lopulliseen muotoonsa, jolle Saturnal Recordsin Santtu antoi viimeisen silauksen Photoshopilla. Orkkispiirrokset ovat alusta loppuun käsin toteutettu. Koska levy merkitsee itselle lähtökohtaisesti  yleismaailmallisena käsitteenä jotakin bändin vangitsemaa tunnetilaa, ajatuksia tai visioita, tuntui tärkeälle saada tehdä oma osansa tekeillä olevasta kokonaisuudesta. Riffin tekijäksi minusta ei ole, joten kuvallinen ilmaisu on sitten itselle se portti itsensä ilmaisuun.

Onkos teillä musiikissa jotain syvempää ideologiaa?

Baron Dethrone: No, jos mietitään uudempaa materiaalia, niin minä en itse enää tee lyriikoita. Eld tekee uuden materiaalin lyriikat, ja me muut keskitymme biisien tekoon. Eld sitten laittelee niitä lyriikoita ja ideoita. Jos on jotain, mitä tarvitsee muokata, mä muokkaan niitä ja esitän sen sitten Eldille, joka tekee kokonaisuuden biisin kulun mukaan. Mutta siihen ideologiaan: onhan tuossa “Dawn Under Cursella” aika sotaisa meininki. Mutta on enemmän pyritty siihen, että siirretään vastuu kuulijalle. (Mainittakoon tässä että kyseinen bändi on Savosta.) Pyritään siihen, että kuulijat itse saavat tehdä omat johtopäätöksensä asioista.

Eld: Minulta kumpuavat kuva- ja tekstimaailmat ovat sitä, miten itse koen Hellspiritin musiikin kuulijana – samalla kun rumpujen takaa tarkkailen soittavaa bändiä ja elän mukana treeneissä ja keikoilla kokonaisvaltaista fiilistä. Hellspirit ei ole yliampuvin eikä syvimmälle genressä menevää bändiosastoa. Musiikillisesti suunta on koko ajan lähemmäs eeppistä, ehkä jopa melankolisia elementtejä sisällä pitävää toteutusta. Vanha old school -leima ja antikristillinen asenne sekä tietty rienaus ovat aina mukana, mutta yhteinen ajatus on se, että emme yritä taistella väkisin sitä vastaan, minkä teko tuntuu luontevalle. Ideologia käsitteenä on kovin laaja, ja jokainen kulkee kuitenkin loppuunsa omaa polkuaan. Elämänkatsomuksellista puolta haluaa tuoda teksteissä ja taiteessa esille lähinnä symboliikkana ja kielikuvina tietyllä nöyryydellä ilman julistamista, joka ei vain tunnu luontevalle.  Omat tekstini ovat ehkä lähinnä mielen syöverien kaikuja. Jokaisella on omat demoninsa, ja mä kai kirjoitan niiden omieni kanssa kamppailusta.
Baron Dethrone: Kai ne ovat niitä alitajunnasta kumpuavia tunteita, jotka on sinne jätetty omaan pimentoon.

Miten tulevaisuudessa: onko uutta materiaalia jo tulossa?

Baron Dethrone: Niiden uusien biisien teko on hyvin hidasta, soitettiin nyt pari uutta biisiä edellisellä keikalla. Meillä on koko ajan raakileita, joita kehitetään. Kun otetaan huomioon, että bändi on ollut kasassa jo reilu 10 vuotta ja meillä on demojen lisäksi yksi splitti ja yks pitkäsoitto. Mutta olen sellainen ihminen, joka tekee musiikkia fiilispohjalta; eli jos ei tunnu siltä, niin sitten saattaa kitara olla pölyttymässä jossain nurkassa sen aikaa, kun tulee taas se hetki että nyt vois taas kokeilla. Mutta väkisin en rupea noita tekemään.

Te olitte Venäjällä soittamassa tuossa loppukeväästä ja olette nyt kai syksymmällä menossa sinne taas. Mitenkäs tämä edellinen reissu meni?

Heinrich Von Heretik: Madness. Joo, lokakuussa sinne kai olisi taas mentävä.
Baron Dethrone: No luonnollisesti kukaan ei siellä tuntenut bändiä yhtään, koska meidän levy ei ollut vielä silloin tullut pihalle. Kaikki tiesivät vain, että ollaan Suomesta ja soitetaan black metallia. Mutta jengi oli hyvin mukana, ja oli muutenkin todella hyvä meininki. Erittäin suurella innolla olemme kyllä menossa sinne takaisin varsinkin, kun meillä on nyt sitä levyäkin tarjota.

Miten olette viihtyneet täällä Selviytyjissä, kun tämä on jo toinen kerta, kun olette täällä soittamassa?

Baron Dethrone: Onhan nämä aivan mahtavat festarit. Tämä on niin ainutlaatuinen tapahtuma ja erittäin suuri arvostus kavereille, jotka ovat tämän järkänneet.
MSA: Ainut huono puoli on se, että tulee krapula!
Heinirich Von Heretik: Näitä UG-pippaloita olisi kiva saada lisää tänne Suomeen.
Eld: Onhan tämä parasta ikinä. Kiitoksia järjestäjille kutsusta paikalle ja varsinkin uudestaan soittamaan pääsystä. Ps. Kolmas kerta toden sanoo?

Kun tuota keikkaa katteli, niin samoin kuin viimeksi, porukka oli loppuun asti siellä riehumassa ja mukana. Olette kyllä toimiva live-kokonaisuus, josta jengi tykkää.

Eld: Joo, siihen nähden, että keikka on lähemmäs kello yksi yöllä ja iso osa porukasta sammunut. On kai se nyt jonkinasteinen saavutus.
Heinirich Von Heretik: Kyllähän nyt näin kauniita jätkiä kannattaa kauempaakin tulla kattelemaan.

Haastattelu: Anette Linn Antonsen