Tästä helpotusta mahdolliseen Nummirockin jälkeiseen masennukseen – Osa 2: perjantai

Kirjoittanut Aleksi Kiianlehto - 6.7.2024

Tässä sarjassa haluamme helpottaa lukijoidemme mahdollista masennusta, mikä jokavuotisen juhannusjuhlan, Nummirock Metal Festivalin jälkeen voi itse kutakin painaa. Samalla annamme tapahtumasta kiinnostuneille hieman kurkistusta, millaista on viettää juhannus uniikin lämpimässä valopilkahduksessa Suomen festivaalikartalla! Kokoontuminen keskellä metsää idyllisissä järvimaisemissa ystävien kera, kuitenkin maailmanluokan bändikattauksen kera joka vuosi. Tervetuloa seuraamaan!

Perjantai 21.6

Juhannusaatto saateltiin käyntiin mukavalla määrällä erilaista oheisohjelmaa, joka yhdistettynä yhteiseen olojen paranteluun leirinnässä herätti kyllä kohmeloisimmankin juhlijan. Kaaosklubilla saatiinkin ensin paikat vetreiksi rock- joogalla, jonka jälkeen luvassa oli krabelibingoa!

Mikäli tässä kohtaa vielä oloissa oli parannettavaa, piti kyllä päälavan (ja usean Gambina- pullon) korkannut Rytmihäiriö siitä huolen, ettei kenelläkään enää edellisillan juhlinta painanut jaloissa. Klassikot kuten ”Osaako huora uida?”, ”Olen kännissä” ja ”Saatana on herra” ravistelivat kyllä pahat henget heräämään. Laulaja Unto Helo kyllä osasi sympatisoida paikalle pystyneiden väsymystä ja olotiloja, mutta omintakeisella genrellään Surmacorella nostatti sellaiset mylläkät, että ei siinä huonovointisinkaan enää voinut paikalleen jäädä! Täydellinen avausbändi ravistelemaan porukka hereille illan akteja varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Humoristinen Party Cannon viihdytti kansaa musiikilla, joka oli muuten tanakkaa slam-dödistä, mutta kukaan ei voi väittää ettei pitänyt hauskaa keikalla, eikä vähiten muusikot itse. Aikaisempien vuosien tavoin Nummessa on hienosti huomioitu uudet talentit ottamalla soittamaan nousevia nimiä. Heitä edustivat perjantailla St. Aurora sekä Enemies Everywhere. Mikäli et näistä ole vielä aiemmin kuullut, pidän lähes varmana että kuulet heistä vielä, ja Kaaosklubilla saatiinkin kelpo pirskeet aikaiseksi kummallakin keikalla!

Jahka Gambinahuurut olivat hieman laantuneet päälavalta, saatiin kuulla seuraavaksi legendakaartista Children of Bodomin entisen kosketinsoittaja Janne Wirmanin sooloprojekti Warmen. En ole aikaisemmin tutustunut prokkikseen, mutta keikka yllätti erittäin positiivisesti! Vanhat Bodom- klassikot lähtivät varsin uskottavasti – Bodom-tyyliin ominaisten rentojen ja vitsikkäiden välispiikkien vahvistaessa entisestään lämmintä Nummi-fiilistä. Sitten olikin aika valmistautua kohti paria allekirjoittaneen viikonlopun kohokohdista.

Yksi tämän hetken suomessa kuunnelluimmista genreistä on deathcore, paljolti somessa räjähtäneen Lorna Shoren ansiosta. Kun katsotaan hieman ajassa taaksepäin, 2010- luvulla genren edustajia alkoi nousta pinnalle valtavasti Australiasta. Niiden etunenässä pinnalle pulpahti yhden genren klassikkoteoksista, 2012 julkaistun ”Hate”– albumin julkaissut Thy Art Is Murder, joka nähtiin nyt toista kertaa Nummessa. Edellisen kerran rantalavalla 2016 esiintynyt aussijyrä saikin nyt paraatislotin tässä juhannusjuhlassa ja tällä kertaa päälavalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kohun ryvettämän, entisen laulaja CJ McMahonin korvannut ex-Aversions Crown mylvijä Tyler Miller otti kyllä tässä kohtaa jo asuiltaan erittäin kirjavan suomalaisyleisön haltuun ja kookkaat saappaat lauluosastolla täyttyvät erittäin vakuuttavasti. Niin studio- kun livevetoa kuunnellessa jos sulkisin silmäni, en erottaisi kumpi murinat toimittelee vaikka lajia harrastankin – niin lähellä herrojen soundit ovat toisiaan. Uusi levy ”Godlike” kärsi alkuun minulle kohun aiheuttamasta pahasta olosta, mutta olen sittemmin kyllä lämmennyt. Esimerkiksi ”Join Me In Armageddon” ei todellakaan jäänyt kalpeaksi livenä klassikoille, kuten ”The Purest Strain Of Hate” tai ”Holy War”. Yhtye osoitti olevansa hienossa livekunnossa ja pieksi hyvät pitit pyörimään.

Deathcoretykitys sai lähes heti perään jatkoa, sillä seuraavaksi rantalavalle saatiin harvinaista herkkua, Shadow Of Intentin takoessa upeaa Halo- kirjoista ja pelisarjasta inspiroitua sinfonista deathcoreaan ja osalle varmasti juuri tämä oli se syy (ilmiselvän, eli tietenkin Nummi-fiiliksen lisäksi) ostaa lippu tänä vuonna. Ikävästi muuten niin idyllisen rantalavan puitteet pettivät tässä sen verran, että soundit massiivisine orkestraatiosovitukseen eivät päässeet täysin oikeuksiinsa.

Mutta, kyllä Ben Duerr, Chris Wideman ja muut virtuoosit, joista yhtye koostuu, osoittivat soitannallaan ettei suuri suosio ole tuulesta temmattu. Toivottavasti saamme heidät Suomeen toistekin! Mukavan tasapainoinen läpileikkaus yhtyeen tuotantoon saatiin monipuolisen settilistan muodossa, hittejä kuten ”The Heretic Prevails”, unohtamatta.

Viime vuoden päättäneen artistin, Behemothin tehoste- ja lavasteloisto jäi ehkä tänä vuonna hieman puuttumaan. Eluveitien päättäessä juhannusaaton juhlintaa päälavan osalta, sai Nummirockin isoin stage kuitenkin vähän pyrokastetta, keventäen tunnelmaa hieman aiemman deathcoretykityksen jälkeen. Yhtye yhdistelee taiturimaisesti perinteisiä soittimia kitaroihin ja laulaja Chrigel Galnzmannin murinoihin. Sveitsiläisryhmä saattoikin hienosti jälleen yhden onnistuneen ja hyväsäisen Nummipäivän joko kohti leirinnän juhlintaa. Tai vielä muilla lavoilla jyrisseen black- ja folk-metal yhtyeiden keikoille, mausta riippuen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kuten aiemmin todettua, Nummirockin väki loisti jälleen toinen toistaan kirjavammin asuvalinnoin sekä itseilmaisun muodoin. Tämä juhannusjuhla on toisille kuin uskonto, jossa kaikki itseilmaisu on sallittua ja jopa suotavaa. Siksipä ilmiö on niin hieno – jokainen saa tehdä itsestään, leiristään ja omista juhlistaan juuri omansa näköiset. Olipa valintasi perinteinen nahka ja corpsepaint, ehkäpä haluat pukeutua gambinatontuksi, viikingiksi tai merirosvoksi, kaikki käy! Ja kaikki tämä tietysti kuukausien harkinnalla rakennetussa mukavassa leirissäsi, jossa kyllä nähtiin upeita virityksiä tänäkin vuonna. Tehty kestämään kaikki olosuhteet rankkasateesta ydinsotaan, tarjoten tietysti mukavuutta ja puitteet ikimuistoiseen juhannusjuhlan viettoon.

Päätösosa, osa 3, seuraa pian!

Kuvat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy