Kuva: Marek Sabogal

Helsingin dandy-punkkarit astuvat estradille debyyttisinglen kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 8.6.2024

Suomen action rock -kartta saa uuden kiintopisteen, kun dandy-punkkareiksi julistautuva Dharma Guns astuu estradille debyyttisinglensä ”Life Choices” kanssa. Biisi on singalong-kertosäkeellä varustettu punkrock-ralli, joka jää loopin lailla kiertämään kuulijan korvien väliin. Kappaleesta julkaistaan myöhemmin myös video.

Dharma Guns syntyi muun muassa aiemmista yhtyeistään Huuto! ja Turun Romantiikka tunnetuksi tulleen kitaristi Peten ympärille. Biisejä oli jo lähes albumillisen verran valmiina, kun hän alkoi etsiä soittajia ympärilleen. Dharma Guns on ensimmäinen bändi, jossa Pete astuu esiin myös yhtyeen solistina.

””Life Choices” on sellainen turboahdettu bängeri rokkikesään 2024. Monista muista biiseistä poiketen se syntyi itse asiassa kun bändi oli jo kasassa. Lähetin demon jätkille, kun rumpali Olli oli Meksikossa lomalla ja fiilisteli, että ’Life Choices tosiaan’. Me muut kahlattiin Helsingissä räntäsateessa”, Pete muistelee nauraen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Lähtölaukauksen Dharma Guns sai, kun Pete istui yksin treenikämpällä demottamassa uusia biisejä silloisten bändien pitäessä kesätaukoa, tai mitä milloinkin. Syntyi ajatus alkaa laulaa itse. Jos hänen yhtyeidensä solistitkin olivat soololevyjensä kimpussa, miksei sitten hänkin? Pian kasassa oli reilusti toistakymmentä Scandinavian action rockin kalmolta tuoksahtavaa rokkibiisiä, joiden tekstimaailmat pyörivät rock’n’rollin ikiaikaisten aihepiirien, kuten unelmien (”Life Choices”), rakkauden (”Love Bug”) ja vapaudenkaipuun (”Dharma Guns”) ympärillä.

”Tuntuu, että biisit olivat ehtineet hautua jossain syvällä pitkän aikaa, sillä ne tunkeutuivat ulos todella lyhyen ajan sisään. Demotin biisit yksinäisinä hetkinä treeniksellä kolmen-neljän kuukauden aikana. Ja sitten aloin metsästää soittajia. Siinä sivussa syntyi dandy punks -ajatus, jota tavoittelemme ulkoisen habituksemme ja valitsemamme musiikkityylin yhdistelmällä. Tai oikeastaan musiikkityyli valitsi meidät. Itse valitsimme vain kuteet”, Pete kuvailee.

Pete oli tavannut basisti Edun (Bad Valentines, ex-Plastic Tears) Michael Monroen keikalla muutamaa kuukautta aiemmin, ja kaksikolla natsasi välittömästi. Pian löytyi toisen kitaran varteen Helsingin rokkikuvioista tuttu Jussi (Brooke Logans, ex-Vanity Ink) ja rumpujen taakse yhteisillä keikkalavoilla vakuuttanut Olli (Mönni, Jo Below). Marraskuussa 2023 bändi aloitti treenaamisen, ja helmikuussa 2024 se paineli EastSound-studioon debyyttilevynsä äänityksiin, jonka on määrä ilmestyä tulevan syksyn aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kevään aikana yhtye solmi myös levytys- ja keikkamyyntisopimuksen Rockhopper Musicin ja Agencyn kanssa.

”Nyt tässä on aika usein sama fiilis kuin parikymppisenä rokkarin alkuna, jolloin elinajanodote oli sellaiset seitsemän vuotta ja työ, perhe ja lapset olivat jotain edellisten sukupolvien hämäriä juttuja. Tykkäät tai et, meistä tämä on kovinta koskaan”, Pete kertoo itsevarmoin ottein.

Bändin näyttävät promokuvat otti valokuvaaja Marek Sabogal. Marek kuvasi myös Dharma Gunsin ensimmäisen musiikkivideon. Rumpali Ollin leikkaama video ilmestyy noin viikon kuluttua.

Kokoonpano:
Pete: laulu & kitara
Jussi: kitara & taustalaulu
Edu: basso & taustalaulu
Olli: rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy