Helsinkiläinen death metal -yhtye Devenial Verdict on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleestaan ”Ash Blind”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 16.6.2022

Kappale on toinen single myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta albumilta. Devenial Verdict solmi levytyssopimuksen Transcending Obscurityn kanssa aiemmin tänä vuonna. Musiikkivideo sai ensiesityksensä maanantaina 13. kesäkuuta No Clean Singingin kautta. Näin NCS luonnehtii kappaletta:

“ “Ash Blind” proves to be both enticing and assaulting, both hypnotic and dangerous. It changes sharply as it goes, but the motifs that hold it together take root and make it memorable, which is a testament to the band’s songwriting skill.”

Ash Blind”, ja tätä ennen julkaistu ensimmäinen single “Hope”, antavat ennakkoa albumin suunnasta murskaavilla riffeillä ja rumputyöskentelyllä, haikean kauniiden melodioiden avulla, louhivilla bassoilla sekä tuskanhuutoja muistuttavilla laulusuorituksilla. Musiikkivideon työryhmään kuuluivat bändin lisäksi Fiiu Frigren sekä Spiteborn-yhtyeestä tutut Taneli Kaalikoski ja Sami Pehkonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy muodostaakin kokonaiskuvan siitä, mihin suuntaan yhtye on pitkän historiansa aikana edennyt. Kansitaiteen levylle on tehnyt Mariusz Lewandowski, joka on aiemmin tehnyt kansikuvia yhtyeille kuten Humanity’s Last Breath, Fuming Mouth ja Psycroptic.

”On hienoa julkaista uutta musiikkia pitkästä aikaa. Nämä biisit kuvastavat meitä muusikkoina ja siitä, mihin suuntaan haluamme omaa death metal -soundiamme viedä”, kuvailee yhtyeen laulaja Riku Saressalo. “Uskomme, että tällä levyllä pääsemme näyttämään kyntemme ja olemmekin luottavaisia kappalemateriaaliin. Olemme nälkäisiä ja valmiita tekemään kovaa työtä!”.

Devenial Verdict:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Okko Tolvanen – rummut

Sebastian Frigren – kitara

Antti Poutanen – Basso

Riku Saressalo – laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmat julkaisut:

Psychic Devourment (demo) – 2009

The Unborn God (demo) – 2012

Corpus (EP) – 2014

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soulthirst (EP) – 2016

Luetuimmat

Uusimmat