Kuva: Eemi Kettunen

Helsinkiläinen hyper metal-yhtye Glacerate julkaisi debyytti-EP:n päätoskappaleen ”Free”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.8.2023

Helsinkiläisyhtye Glacerate julkaisi viimeisen singlen tulevalta debyytti-EP:ltään ”Hyper.” Sinkkujulkaisu kantaa nimeä ”Free.” Yhtyeen laulusolisti Onni Holmström kuvailee kappaleen sanojen syntyprosessia sekä merkitystä seuraavanlaisesti:

”Free” on ensimmäinen Glaceraten kappale jolle kirjoitin sanat. En vielä ollut kaavaillut päässäni mitään suunnitelmaa tai perspektiiviä josta lähteä tekemään yhtyeelle lyriikkaa mutta tiesin vain että sisälläni on paljon sellaista kipua joka oli hirvittänyt minua pidempään. Tästä tukahduttavasta ahdistuksesta syntyi raamit vapautumisesta kertovaan tekstiin, joka muovautui kertaalleen suoranaiseksi itsemurhaviestiksi, josta myöhemmin vääntelin sen takaisin lyyrisempään muotoon tultuani järkiini.

Lyyrisesti ”Free” maalailee verenpunaista ja syvänmerensinistä taulua, mutta melodisesti tahdoin tuoda kappaleeseen helpotuksen helmojen havinaa, paikoitellen jopa hyväntuulisilla laulumelodioilla höystettynä, sillä kaikessa synkkyydessään tämän kappaleen kirjoittamisen jälkeinen katarttinen tila oli lähimpänä sitä vapauden tunnetta jota olin jo pitkään kaivannut. Sain tästä fiiliksestä intoa myös muiden yhtyeen biisien kirjoittamiseen, joten voisi sanoa että ”Free” on minun näkökulmastani monellakin tapaa levyn tärkein kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten kaikissa muissakin teksteissäni, myös tässä kappaleessa on teksteihin piilotettu viittauksia jotka aukeavat vain tietyille ihmisille, mutta ”Freen” tekstit ovat teknisesti yksinkertaisimmat tekstit joita olen koskaan kirjoittanut julkaistavaksi. Jos pitäisi yksi asia valita minkä toivon kappaleesta jäävän käteen on se, että vaikka tekstin draamankaari ei olekaan onnellisimmasta päästä, jo se että se kuullaan kirjoittajansa itsensä esittämänä kertoo kappaleen todellisen tarinan; tarinan selviytymisestä, tarinan hengittämisestä.”

Glacerate on superbändi, joka koostuu mm. yhtyeiden Negatiiviset Nuoret, Assemble The Chariots sekä Mørket rivistöissä soittavista jäsenistä. Debyytti-EP:n kappaleiden ollessa nyt kokonaisuudessaan ulkona, yhtye on pian mahdollista nähdä myös livenä. Ensimmäinen mahdollisuus tulee olemaan Helsingin On The Rocksissa 26.10. Rock Band From Hellin kera. Liput saatavilla pian.

Glacerate on:
Onni Holmström – Laulu
Arttu Hurme – Kitara
Mikko Nyholm – Kitara
Aapo Sandberg – Basso
Juha Aalto – Rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat