Helsinkiläinen stonerista ja punkista ammentava Alkemia julkaisi debyytti-EP:n
Helsinkiläinen stoner/punkrock-yhtye Alkemia julkaisi debyytti-EP:nsä, joka on nimetty yksinkertaisesti ”Alkemia EP”.
Alkemian ensimmäisen EP:n nauhoitukset aloitettiin vuonna 2023 rumpujen, basson ja rytmikitaroiden nauhoituksella ammattiopisto Liven studiossa Espoossa. Loput kitaratuplaukset, soolot ja laulut äänitettiin treeniksellä Helsingissä.
”Tavoitteena oli saada live-/groovesoundi tallennettua biiseihin. Biisien miksaamisessa oli alussa vaikeuksia, jotka korjaantuivat vaihtamalla miksaajaa. Lopullisen miksaamisen teki Ville Siikamäki. Soundiksi EP:lle haettiin jotain Eyehategodin ja Bad Brainsin yhdistelmää, ja kokonaisuus haluttiin pitää raakana rokkina ilman millintarkkoja höpöstelyjä. EP:n teko otti aikansa, kuten kaikki hyvät alkoholistiset, siis alkemistiset prosessit tekevät. Kiire ei ollut ja asioita edistettiin muiden velvollisuuksien ohella”, kertoo bändi tiedotteessaan.
Tarkkoja tulevaisuuden suunnitelmia bändillä ei ole. Nyt jatketaan soittamista ja uusien biisien tekemistä. Tiedossa on myös muutamia keikkoja syksylle, kuten EP:n julkkarikeikka Helsingissä Playhouse Barissa 1.11.2025.
Biisilista:
- Unida
- 1+1
- Höyrypää
- Piru Merrassa
- Kääntöpuoli

