Helteinen Jurassic Rock oli rockin riemujuhlaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.8.2018

Järjestyksessään 12. Jurassic Rock Festivaali juhlittiin Mikkelin Kenkäveronniemellä 3.-4.8.2018. Helteisessä säässä vietetty festivaali oli raskaamman musiikin riemujuhlaa. Festivaalilla vieraili viikonlopun aikana 10 000 kävijää.

Tapahtuman perjantai-päivä painottui rock- ja punksävyihin, kun tapahtumassa esiintyivät energiset ruotsalainen Raised Fist sekä norjalainen Turbonegro. Kansainvälisten vieraiden lisäksi tapahtumassa nähtiin myös muun muassa Klamydia sekä festivaalipäivän massiivisella valoshow’llaan päättänyt Apulanta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jurassic Rockin lauantai avattiin Lasten Hautausmaan ja Anal Thunderin voimin, ja lauantaita riemastutti myös Stam1na -yhtyeen comeback festivaalille. Viime vuonna tauon tapahtumasta pitänyt yhtye esiintyi jokaisessa 10 ensimmäisessä Jurassic Rockissa. Tapahtuma huipentuu tänään Mötley Crüe -legenda Vince Neilin (USA) Best of Mötley -hittikimaraan.

Jurassic Rockin alueohjelmassa oli ensimmäistä kertaa mukana artistitapaamisia. Festivaalivieraat pääsivät tapaamaan tapahtumassa esiintyviä muusikoita niin perjantaina kuin lauantaina. Perjantaina tapaaminen oli erikoislaatuinen Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen Meet&Grill -tilaisuus, jossa yhtye grillasi omaa Niskalenkki -makkaraansa. Lauantaina vuorossa olivat normaalit nimikirjoitustenjakotilaisuudet Sonata Arcticalta, Stam1nalta ja Mokomalta.

”Kaikin puolin festivaali on mennyt mukavissa ja rokkaavissa tunnelmissa. Väkeä on ollut paljon, mutta kaikki ovat olleet hyvällä fiiliksellä paikalla eikä tilaisuudessa ole ollut lainkaan järjestyshäiriöitä. Tapahtuman palvelut ovat pelanneet hyvin, ja alueella on nähty hienoja keikkoja, moshpittejä sekä heiluvia tukkia kuten kunnon rockfestivaalilla kuuluukin”, kertoo tapahtuman Tuotantopäällikkö Anniina Havukainen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraava Jurassic Rock järjestetään elokuussa 2019. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy loppuvuodesta.

Luetuimmat

Uusimmat