Helvetillinen ähky – Full of Hell On the Rocksissa

Yhdysvaltalainen Full of Hell saapui syyskuisena iltana muutaman vuoden breikin jälkeen takaisin Suomeen. Mukana yhtyeellä oli vaasalainen Kuvotus sekä tamperelainen Dome Runner. Mähinäiltama pidettiin Helsingin On the Rocksissa.

Ensimmäisenä lavalla siis nähtiin Vaasasta lähtöisin oleva goregrindia murjova Kuvotus. Kauhuelokuvien sampleilla höystettyä iljettävää murhaamista kaksikko suorittaa niin lujin ottein, että moni bändi jää toiseksi. Hiihtopipoihin sonnustautuneet herrasmiehet saivat jo alkuillasta yllättävän suuren yleisön leikeltäväkseen. Yleisö otti avokäsin vastaan väkivallalla mässäilevän yhtyeen ja hommasta paistoi hyvä mieli karmivien elokuvaklippien läpi.

Englantilaisittain kuvailisin yhtyyen rumpalia Juuso Suomelaa ”powerhouseksi”. Tanakka, mutta äärimmäisen tarkka paukuttaminen tietysti onnistuu monelta, mutta tässä bändissä myös rumpali hoitaa lauluosuuksia. Kitaristi Niko Kojosen lamauttavan matalat ärjymiset toimivat täydellisesti rumpalin sekopäisen huutamisen aisaparina.

Tässä yhtyeessä ei tuhlata aikaa. Biisit kestävät hädin tuskin pari minuuttia jos sitäkään, ja niihin on liimailtu pelkästään erinomaisia ja jopa koukuttavia riffejä. Kappaleiden dynaamisuus vaihtelee lähinnä luolamiesriffien ja lujien kaahausten välillä. Takaseinälle heijastettu, hirtetty hiihtopipoon verhottu irtopää myös suorastaan imartelee yhtyeen imagoa ison maailman meiningillä. Kai tästäkin joku stadion-bändi vielä saadaan. 30 vuoden päästä.

Kotikaupungistani Tampereelta nousee nyt kerrankin itselleni mielenkiintoista kuunneltavaa industrialin sekä sludgen muodossa. Dome Runner nostaa illan panoksia äärimmäisen kylmällä ja konemaisella saundillaan. Nyt alkaa myös tuotannollinen puolikin olla sitä luokkaa ettei toivottavasti tarvitsisi kovin kauaa soittaa lämmittelijän roolissa.

Seinälle heijastettu muutaman sekunnin looppi, jossa kamera seuraa teräksistä konstruktiota, asettaa mielen maisemat hyvinkin apaattisiksi. Värisävyt ja ruma kontrasti vievät konseptin maaliin. Aivan tajuttomia riffejä, aneemista ääntelyä sekä rajua tykitystä puskeva yhtye on täysin omillaan lavalla ja jos en tietäisi yhtyettä entuudestaan, voisin hyvinkin luulla kyseessä olevan joku kulttisuosiota nauttiva bändi.

Nuoret soittajat nauttivat helsinkiläisyleisön vastaanotosta ja kiittelevät vuolaasti keikkajärjestäjiä sekä illan pääaktia Full of Helliä keikan järjestämisestä. Perussuomalaisillekin haistatetaan pitkät kiitosten seasta. Meininki on vertaansa vailla ja taide elää.

Sitten illan pääaines eli yhdysvaltalainen grindcorea sekä noisea sekoittava Full of Hell.

On ihme, että keikka ehditään edes rykäistä käyntiin ennen kuin yleisö ratkeaa liitoksistaan ja rupeaa kipuamaan lavalle sekä hyppimään yleisöön. Huomattavan energisesti alkanut spektaakkeli tuskin hiipuu tästä.

Yhtyeen tapaan keikka on hyvin lyhyt ja ytimekäs. Full of Hell ottaa kohteliaaseen tapaan suomalaisyleisön huomioon ja kehuu suomalaista skenekulttuuria. Mitä muuta tästä keikasta edes sanoisi? On the Rocks keikkapaikkana on suosikkejani ja yhtyeet olivatkin vetäneet loppuunmyydyn koko karsinan täyteen ja lunastivat kaikki odotukset joita oli.

Kokonaisuudessaan yhtyeet olivat erinomaisesti valittu ja tunnelma kiristyi kokoajan illan alusta illan loppuun saakka. Pelkkiä hittejä takova yhtye tiristi itsestään viimeisetkin hikipisarat nälkäisen yleisön päälle. Nyt on viimein Full of Hell koettu.

Kirjoittaja: Otto Vainionpää
Kuvaaja: Thomas Frankton