Helvetti päästettiin jälleen irti saaressa
Tampereen Viikinsaaressa lauantaina 5.8.2017 järjestettyä Saarihelvetti-festaria vietettiin nyt kolmannen kerran reilun kahden tuhannen festarivieraan voimin. Tämä kävijämäärä tarkoitti loppuunmyytyä tapahtumaa, mikä myös näkyi paikan päällä. Tarjolla oli metallista musisointia 12 bändin voimin, ja kattaus käsitti metallin eri genrejä sopivana soppana. Viikinsaari on osoittautunut jo aikaisempina vuosina oivalliseksi festaripaikaksi pienistä puutteistaan huolimatta. Ilmojen herratkin suosivat Saarihelvettiä, koska hienoiset sadekuurot loppuivat sopivasti lauantaina iltapäivällä.
Festaria edeltävän oman ohjelman takia en ehtinyt näkemään bändikilpailun kautta Saarihelvettiin soittamaan päässyttä Galvanizeria vaan oman festarini avaajana toimi Power House Gym -Stagella ärjynyt Evil Drive. Vokalisti Viktorian johdolla bändi onnistui saamaan porukan mukavasti mukaan meininkeihinsä. Itse hiimailin vielä tässä vaiheessa ovien ulkopuolella, mutta musisointi kuului tännekin asti vähintäänkin hyvin. Bändin melodinen death metal on mukavaa kuultavaa, vaikka omaperäisyyttä siinä saisi olla enemmänkin. Örisevä naisvokalisti ja bändin musiikki tuo väkisinkin mieleen kollegansa naapurimaastamme. Keikan lopuksi ilmoille heitetty Motörhead-cover ”Kill by Death” sai kuitenkin nyrkit jo puimaan omassakin porukassamme ilmassa.
Kaaoszine-stagen avaajana toimi tänä vuonna Fear of Domination, joka kaksi vuotta sitten nähtiin samaisella festarilla sisälavalla. Nyt bändi on selvästikin kasvanut päälavamateriaaliksi. Bändin industrial metal on onnistunut saavuttamaan hyvän kuulijakunnan, ja Saarihelvetissäkin väkeä oli paikalla viiden aikaan nurmikenttä mustanaan. Fear of Dominationin show ei jättänyt kysyttävää vaan jyräsi menemään kunnolla saaden festariväen bailujalat vipattamaan. Bändin uusin jäsen, vokalisti Sara Strömmer on suhteellisen lyhyessä ajassa hioutunut olennaiseksi osaksi bändiä ja täydentää sitä onnistuneesti. Vaikka en bändiä levyltä ole kuunnellut juuri lainkaan, uppoaa se keikalla minullekin hyvin. Yhtyen on varsinkin festareille onnistunut tunnelman kohottaja ja tämän takia hyvä valinta kokonaiskattaukseen.
Mainos päättyy
Puolen tunnin rykäisyn jälkeen oli aika taas rynnistää pienoisessa ruuhkassa toiselle lavalle, jolle olikin jo sinne tultuani noussut illan ensimmäinen ulkomainen esiintyjä eli itävaltalainen Harakiri for the Sky. Olen ”onnistunut” bändin aikaisemmin ohittamaan, vaikka tiemme olisivat voineet kohdata useammillakin festareilla, viimeksi kesäkuun lopulla Liettuan Kilkim Zaibussa. Nyt tämä puute saatiin vihdoin paikattua. Bändihän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt julkaista jo kolme täysipitkää, jotka eivät kuitenkaan myyntiennätyksiä ole kolkutelleet. Bändi onkin auttamatta jäänyt B-luokan post-bläkkisryhmäksi, jonka nimen kyllä näkee usein festareittenkin line-upeissa mutta joka ei sitten sen suuremmin jää mieleen. Saarihelvetin keikan perusteella täytyy valitettavasti bändi tähän kastiin yhäkin laskea. Ei keikka huono ollut ainakaan niiltä osin, kun kävin sitä sisätiloissa seuraamassa, mutta hyvin pystyin kesken keikan lähtemään paviljongin ulkopuolelle sammuttamaan janoani. Sisälavallehan ei pääse edes kahvikupin kanssa bändiä katsomaan, joten ainakin vielä näin alkuillasta moni tyytyi kuuntelemaan bändejä ulkopuolelta – tähän valintaan päädyin loppukeikan ajaksi itsekin. Harakiri for the Sky on ”ihan mukava” -tasoa omassa kastissaan, mutta jokin viimeinen potku siitä kuitenkin puuttuu.
Itävaltalaisten jälkeen jymähdin tuonne sisälavan lähistölle pöytään istuskelemaan ja lätisemään kavereitten kanssa, enkä itse asiassa edes yrittänyt mennä tsekkaamaan Rotten Soundia. Valokuvaajamme mukaan kuitenkin väki oli bändin meiningeissä ollut hyvin messissä. Samalla tavalla missasin myöhemmin puolestaan sisälavalla soittaneen Mørketin ja Whisperedin. Noista ensiksi mainittu hiukan jälkikäteen harmitti, koska en bändiä ole livenä kertaakaan nähnyt. Mutta oli vain juttu niin pahasti kesken, ettei millään ehtinyt. Juhannuksena vakuuttaneen Shade Empiren kuitenkin tiirailin siitä tanssipaikan oviaukosta, ja hyvältä bändi kuulosti yhäkin. Nämä festarin tunnelmallisemmat savolaiset loihtivat jälleen hyvän äänimaiseman Saarihelvettiin. Tässä vaiheessa täytyy kyllä uudelleen mainita tuon sisälavan volyymeista. En tiedä, onko ne nostettu melkoisen korkealle juuri sen takia, että väki kuulisi bändit myös ulos asti, mutta tässä vaiheessa ei oikeastaan näiden takia edes huvittanut siirtyä sisätiloihin, koska laukun kaivelusta huolimatta en löytänyt kuulosuojaimiani. Korvatulpathan löytyivät sitten niinkin hyvästä piilosta kuin taskusta ennen Rotting Christin keikkaa.
Päälavan viimeiset bändit olin kuitenkin todistamassa, ja kyllähän tämä kolmikko teki festareista jälleen kerran nimensä arvoisen. Seitsemän jälkeen lavalle kirmasi Battle Beast, joka on jo paikkansa vähintäänkin oman maamme heavy-eliitissä lunastanut. Eikä ulkomaiden valloituskaan kovin kaukana ole, jollei jo ole tapahtunut. Alkuvuodesta ”Bringer of Pain” -levyn julkaissut bändi kirmasi lavalle ja otti yleisönsä oitis omakseen. Selvästi paikalla oli sankoin joukoin väkeä, joka oli tullut katsomaan juuri Battle Beastiä. Yhtye heittikin keikan, jolla varmasti mentiin avausbiisin sanoin suoraan sydämiin. Uusikin materiaali on saatu viritettyä hienoon keikkakuntoon, mutta toki vanhat tutut bändin kestohitit saivat aikaiseksi varmaan suurimman huutomyrskyn. Kyllähän tämä sai monon heilumaan, vaikka bändin musiikki ei omaan ykkösgenreeni kuulukaan. Vokalisti Noora Louhimo ottaa tilansa lavalla upeasti, ja ylipäätään bändin iloinen ja energinen fiilis tarttuu väkisinkin myös katsojiin. Täytyy hiukan mumisten myöntää, että Battle Beast oli Saarihelvetin iloisin yllätys itselleni.
Mainos päättyy
Seuraavana Kaaoszine-lavalla päästiinkin sitten ihan toisenlaisiin tunnelmiin, kun kreikkalaisen mytologian sanansaattaja Rotting Christ saatiin tuomaan synkkyyttä kesäiseen alkuiltaan. Tämä jo 30 vuotta ja kymmeniä julkaisuja antikristillistä sanomaa julistanut kreikkalaisbändi oli suurin syy siihen, miksi iso osa porukkaamme oli Saarihelvetissä paikalla. Emmekä todellakaan joutuneet pettymään! Jälleen kerran tuli toivoneeksi, että kunpa vain Tolisin veljekset kumppaneineen jaksaisivat vielä pitkään tuoda sanaa kansoille. Keikka keskittyi pääosiltaan kahden viimeisimmän levyn ”Rituals” ja ”Kata Ton Daimona Eaytoy” biiseihin, mutta keikalla kuultiin kyllä myös muutama vanhempi tuotos. Rotting Christ tykitti täysillä koko 50-minuuttisen keikkansa, ja viimeisenä kuullun ”Grandis Spiritus Diavolos” -biisin jälkeen olisin halunnut kuulla vähintäänkin toisen mokoman lisää. Mutta festariaikataulu oli niin armoton, ettei encoreita enää saatu kuultavaksi. Rotting Christille olisi ehdottomasti pitänyt antaa ainakin tunnin soittoaika! Nurmikentällä bändin tahdissa tampatessa sai niskat kunnolla kipeiksi ja ravan lentämään niin, etteivät saappaiden varretkaan kunnolla riittäneet. Kreikkalaiset vastasivat ehdottomasti koko Saarihelvetin kovimmasta vedosta, aivan odotusten mukaisesti. Tällaista lisää seuraavina vuosina, kiitos!
Tuttuun tapaan Saarihelvetin päälavan viimeisenä bändinä kuultiin Turmion Kätilöitä, joka on esiintynyt kaikissa kolmessa Saarihelvetissä. Tunnetustihan tämä bändi saa aina hyvät tanssit aikaiseksi. Turmion Kätilöitä katsomaan oli ahtautunut varmaan kaikki festareille tulleet, ja ainakin anniskelualueen puolella väkeä tuntui olevan melkein liikaa (syytettäköön siitä kuitenkin suurta inhoani suuria väkijoukkoja kohtaan). Mutta Turmion Kätilöt tuli ja määräsi – ja sai kaiken kansan jortsaamaan niin uusien kuin vanhojenkin biisien tahdissa. ”Dance Panique” ja ”Tirehtööri” tuntuivat toimivan porukalle aivan yhtä hyvin. Täytyy kyllä myöntää, että bändin uusi vokalisti Shag-U, joka Fear of Dominationinkin riveissä jo aiemmin lavalla nähtiin, on mies paikallaan. Itse asiassa nyt kahden vokalistin systeemi tuntui toimivan entistä paremmin. Pimenevässä Viikinsaaren illassa Turmion Kätilöt tarjosi jälleen kerran sitä, mitä väki oli tullut seuraamaan.
Mutta festari ei päättynyt vielä tähänkään, vaan sisälavalle saatiin vielä yksi harvinainen vieras, kun surmacoren kuningas Rytmihäiriö saapui kertomaan Gambinankatkuista sanomaansa kansalle. Ennen keikkaa sain kaverilta tujauksen Gambinaa, jota en onnistunut enää baarista tilaamaan (siis oliko se todellakin myyty loppuun??) Sitten mentiin. Melkoiset myllyt Rytmihäiriö saikin lavalla aikaiseksi, eikä ovelta eteenpäin oikein meinannut edes sisätilassa päästä. Oli takuulla ensimmäinen kerta kolmen vuoden aikana, kun viimeistä bändiä on jäänyt katsomaan vielä näin paljon porukkaa. Bändiltähän ei ole tullut uutta levyä vuosiin, mutta vanhat biisitkin upposivat kuin häkä päähän. Saatiin aikaiseksi ”Kähinää Krouvissa”, mesottiin ”Gambinaa vastaan” ja uskottiin, ”Koska Saatana sanoi niin”. Siirryin sisätiloista hiukan kauemmaksi jossain vaiheessa keikkaa, kun meno kävi jo ehkä turhankin vauhdikkaaksi. Joka tapauksessa tässä oli hieno valinta festarin päättäjäksi!
Laivamatka mantereen puolelle sujui jälleen leppoisissa tunnelmissa, ja festarista jäi jo kolmannen kerran positiivinen mielikuva. Tietysti voisin valittaa, että vessoja saisi olla enemmän, samoin juomanmyyntipisteitä. Mutta varmasti alue asettaa omat rajoitteensa palveluiden määrälle. Rock’n’Tits-lavan ohjelmaa en ehtinyt seuraamaan ollenkaan, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Vuonna 2018 Saarihelvetti järjestetään jälleen elokuun alussa, lauantaina 4.8.2018. Jos sinne saadaan yksikin hyvä bändi, tulen olemaan mitä todennäköisimmin paikalla.
Mainos päättyy
Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Outi Puhakka / Outo Kuva
