Herkkää fiilistelyä – arviossa Einvigin uusin albumi ”Monokroma”

Turusta lähtöisin oleva Einvigi julkaisi uransa toisen albumin 1.3.2024. Melankolista post-black metallia esittävä nelihenkinen orkesteri on kerännyt suhteellisen marginaaliseen genreensä nähden mukavasti suosiota. Olin itse todistamassa yhtyeen live-konserttia viime marraskuussa yhteisiltamassa Vermilian ja Havukruunun kanssa. Livenä Einvigi antoi huomattavasti aikuisemman vaikutelman kuin siihen asti julkaistuilla levytyksillään.

Reilu kolme varttia kellottava tuore ”Monokroma” tarjoaa synkkää, dynaamisella painotuksella etenevää tunnelmointia. Siinä puhtaat, ja klassisemmat black metal-osuudet yhdistyvät toimivalla tavalla. Persoonallisinta Einvigin uusimmassa tuotoksessa on tämän kaltaisen, aika herkän ilmaisun kuuleminen suomeksi laulettuna. Rujojen blast beat-kohtien vastapainoksi levyn rauhallisemmat osiot taipuvat jopa melkoisen emoilun ja herkistelyn puolelle.

Tuotannon puolesta ”Monokroma” on toteutettu onnistuneesti, ja levyä kuunnellessa on helppo keskittyä itse kappaleisiin minkään soundillisten seikkojen häiritsemättä. Silti on todettava rumpusoundien olevan hieman turvallisen standardisoidut ja pintapuoliset, vaikkeivat sentään kliiniset. Lauluissa on tapahtunut edeltäviin julkaisuihin nähden huomattavasti kehitystä, vaikka joissakin harvoissa kohdissa edelleen puhtaat osuudet tuppaavat jäämään vielä karvan verran liian hennoiksi.

Parasta antia levyllä ovat erinomaiset kitaramelodiat, jotka tosin paikoitellen mukailevat aika räikeästi Insomniumin vastaavia. Kokonaisuudessaan albumin vaikutteiden kirjo muodostuu kuitenkin huomattavasti laajemmalta skaalalta. Yhtyeen tapauksessa monesti tiputeltu Alcest muistuu mieleen edelleen varsin positiivisella tavalla. Kotimaankielinen puhdas, hieman ohkainen laulu nostattaa paikotellen lähes pop- tai jopa iskelmäviboja, alkuaikojen Yön klassikoita etäisesti muistuttaen.

Omaksi suosikiksi levyltä on kenties nostettava dramaattinen, puhuttelevilla sanoituksilla maalaileva ”Elossa eilen, tänään jo kuollut”. Myös levyn päättävä trilogia ”Yksinäinen laulu” on kunnianhimoinen ja onnistunut päätös kaikkiaan ehyelle ja tasapainoiselle albumille. ”Monokroma” sisältää paljon erinomaisia osuuksia. Levyn takana vainuu erittäin potentiaalinen yhtye, jolla parhaan uskottavuutensa läpilyömiseksi on terässään vielä pienen hitusen verran hiottavaa.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen