Herkkua mustan metallin ystäville: Watain ja Abbath päättävät yhteiskiertueensa Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.2.2022

Ruotsin ilkein ja rumin black metal -yhtye Watain sekä norjalaislegenda Abbath lähtevät yhteiskiertueelle syksyllä. Chariots Of Fire European Tour 2022 -nimisellä kiertueella nähdään co-headlinereiden lisäksi ruotsalainen dark metal -ryhmä Tribulation sekä sveitsiläinen, hieman erikoisempi death metal -duo Bölzer. Tämä on juuri se kiertue, jonka extreme metallin ystävät ansaitsevat ikuiselta tuntuneen kuivan kauden jälkeen!

Watainin laulaja E. Danielsson kertoo kiertueesta seuraavaa:

“Vihdoin pääsemme uutisoimaan ensimmäisestä Euroopan-kiertueesta tulevan ’The Agony & Ecstasy of Watain’ -albumin myötä. Kiertueen nimi, Chariots Of Fire European Tour 2022, tulee albumin avaavan kappaleen ensimmäisistä lyriikoista, mutta nimi on myös hatunnosto Bathorylle, jonka musiikki on sydämen asia sekä meille että kiertuekumppanillemme Abbathille. Kiertueen lämmittelijöinä toimivat ainutlaatuiset Tribulation sekä Bölzer.”

Syyskuun alkuviikolla Pariisista alkava kattava Chariots Of Fire European Tour 2022 päättyy Helsingin Vanhalle 9. lokakuuta 2022.

Watain julkaisi äskettäin ”The Howling” -singlen, joka tulee löytymään 29. huhtikuuta ilmestyvältä ”The Agony & Ecstasy Of Watain” -albumilta. Voit katsoa videon kappaleesta tästä:

Abbath puolestaan on vastikään julkaissut singlenä nimikkokappaleen tulevalta albumiltaan ”Dread Reaver”. Kappaleesta on tehty myös virallinen streaming-video, ja voit katsoa sen tästä:

Ennakkotilaa Abbathin ”Dread Reaver” -albumi Season of Mist shopista.

CHARIOTS OF FIRE EUROPEAN TOUR 2022

WATAIN | ABBATH | Co-Headliner

TRIBULATION | BÖLZER | Special Guests

15.09.2022- FR – Paris – Elysee Montmartre
16.09.2022- DE – Oberhausen –Turbinenhalle
17.09.2022- DE – Munich –Backstage
18.09.2022- IT – Milan – Live Club (Metalitalia-Festival)
20.09.2022- FR – Toulouse – Le Bikini
22.09.2022- PT – Lisbon – Lisboa Ao Vivo
23.09.2022- ES – Madrid – La Riviera
24.09.2022- ES – Barcelona – Apolo
25.09.2022- FR – Lyon – Transbordeur
27.09.2022- CH – Zurich – Komplex 457
28.09.2022- DE – Filderstadt – Filharmonie
29.09.2022- NL – Tilburg – 013
30.09.2022- UK – London – Earth
02.10.2022- BE – Antwerp – Trix
04.10.2022- DE – Hamburg –Markthalle
05.10.2022- DK – Copenhagen – Amager Bio
06.10.2022- NO – Oslo – Rockefeller
07.10.2022- SE – Stockholm – Fallan
09.10.2022- FI – Helsinki – Vanha

Lippujen ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 16. helmikuuta kello 11.00 osoitteessa www.lippu.fi.
Liput: 48,50e (sis. palvelumaksut)