Hermosahan synty ja syke: kuinka savolais-hollantilainen Nerve Saw päätyi yhdistämään punkia ja death metalia
Death metal -yhtye Sadistik Forestin laulaja-basisti Markus Makkosen luotsaama Nerve Saw yhdistelee punkia ja death metalia. Savolaista ja hollantilaista verta sykkivä bändi julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa ”Peril”, jonka menoon voi heittäytyä samalla, kun uppoutuu bändin syntytarinan ja kuulumisten pariin.
Jos Nerve Saw’n musiikki ei ole aiemmin tuttua, suosittelee kitaristi Heikki Matero ensikosketukseen ”Ghosts in Dialogue” -kappaletta, jonka lisäksi Makkonen kehoittaa ”A Fool” -biisin kuuntelua. Se tarjoaa Nerve Saw’n tavoittelemaa härskiä punk/death-hybridiä.
Nerve Saw’n kitaristi Matero soittaa myös Se, josta ei puhuta -yhtyeessä, ja bändin rumpali Michael Dorrian toimii Anatomy of I -yhtyeen laulaja-kitaristina. Vaikka Dorrian ei aiemmin ole hoitanut bändeissä rumpupestejä, on hän voinut seurata kovaa rumputyötä. Megadethin nykyinen rumpali Dirk Verbeuren soitti vuodesta 2009 vuoteen 2014 asti Anatomy of I -bändissä.
Mainos päättyy
Toimittajamme arvostelun ”Peril”-albumista voi lukaista täältä.
Bändi alkoi yhden miehen yhtyeenä mutta laajeni kolmen muusikon bändiksi. Minkälainen bändin tarina on?
Markus: Nerve Saw sai alkunsa jo vuonna 2010, kun Sadistik Forest alkoi siirtyä hieman teknisemmän ilmaisun pariin. Luin noihin aikoihin Albert Mudrianin loistavaa ”Choosing Death” -kirjaa ja sitä kautta uudelleenkuuntelin paljon genren varhaisia klassikoita. Obituarya, Death Strikea ja Masteria muun muassa.
Inspiroiduin säveltämään itsekin tämäntyyppisiä riffejä, ja pikkuhiljaa ajatus pienestä sivuprojektista alkoi muotoutua. Sovin Männikön Samun kanssa viikonloppusessiot Se, josta ei puhuta -yhtyeen studioille, ja viikonlopun aikana pisteltiin narulle neljän biisin EP nimeltä ”Call of the Casket”. Nauhasta tuli minulle tuolloin varsin mieleinen, ja homma näytti lähtevän liikkeellekin ihan mallikkaasti, kun eräs ulkomainen levy-yhtiö (joka nyt jääköön nimeltä mainitsematta, koska eivät mainosta ansaitse) teki EP:n tiimoilta kanssani diilin.
Mainos päättyy
Sitten ei tapahtunutkaan yhtään mitään. Kun nauha oli lojunut heillä useita vuosia, pyysin materiaalit takaisin ja tarjosin nauhaa Old Skull Productionsille. O.S.P. julkaisikin EP:n kasetilla nopealla aikataululla vuonna 2017.
”Call of the Casketilla” soittelin vielä kaikki instrumentit itse, mutta jotenkin alkoi tuntua, että maailma ei tarvitse enää yhtään olohuoneprojektia enempää, joten halusin päivittää Nerve Saw’n oikeaksi yhtyeeksi. Materon Heikkiä oli luontevaa pyytää mukaan, koska meillä on pitkä yhteinen soittohistoria takanamme, eikä Heikki soittanut missään bändissä juuri tuolloin.
Siinä on kyseessä sen verran kovan luokan kitaristi, nimenomaan tuolla tiukan komppauksen saralla, että Heikki toi täsmälleen sitä osaamista bändiin, mitä tarvittiinkin. Rutiinia ja suvereenia soiton tiukkuutta. Lisäksi tutun kaverin kanssa on aina mukavampi lähteä liikkeelle, kun kommunikaatio sujuu halutulla tapaa. Miken kanssa taas puolestaan viestitellään musaprojekteista harva se ilta, niin häntä oli helppo pyytää mukaan. Etenkin, kun olin jo lähetellyt uusien Nerve Saw -biisien demoja Mikelle sitä mukaa, kun niitä oli valmistunut.
Miten bändin jäsenten kohtaaminen tapahtui?
Mainos päättyy
Markus: Heikkiin tosiaan tutustuin jo vuonna 1997, ja soiteltiinpa me jo samana vuonna ekan kerran yhdessäkin, mikäli en nyt ihan väärin muista. Vuosien varrella on soitettu useammassakin bändissä ja tuurailtiin kymmenisen vuotta sitten ”vuoroin vieraissa” -tyyliin toistemme yhtyeissä. Heikki tuurasi Salon Mattia Sadistik Forestissa, ja minä puolestaan kävin parilla keikalla bassottelemassa Se, josta ei puhuta -bändin keikoilla. Miken olen tuntenut noin kymmenisen vuotta hänen Anatomy of I -bändinsä tiimoilta. Molempien herrojen kanssa viestitellään tiuhaan, Miken kanssa oikeastaan joka ilta, puhelias tyyppi kun on.
Kuinka bändin nimi syntyi?
Markus: Tässä mennään ajassa taaksepäin yli kymmenen vuotta. Tuolloinen työkaverini käytti vähemmän miellyttävistä henkilöistä termiä ”hermosaha”. Kun pyörittelin ideaa tällaisesta bändistä, muistin Lemmyn sanoneen joskus haastattelussa, että mikäli hänen pitäisi nimetä Motörhead tänä päivänä uudestaan, potentiaalisin nimiehdokas olisi ”Ripsaw”. Pikainen googletus kertoi kuitenkin nimen olevan jo useamman kerran käytetty, joten tässä vaiheessa työkaverini ilmaisu kääntyi äkkiä englannin kieliseen muotoonsa.
Julkaisitte hiljattain ”Peril”-debyyttialbuminne. Kerrotteko sen työstämisestä?
Markus: ”Peril” syntyi tosiaan melko ripeästi, reilun vuoden työskentelyllä. Kun vuodet vain kuluivat, eikä aiemmin mainittu Nerven EP tullut julki, death metal kasvoi suosiossa melkoisiin mittoihin. Bändejä pulpahti pintaan aivan tuhottomasti, eivätkä kaikki välttämättä erottuneet enää hirveän omaperäisinäkään. Mietin, että en kyllä aio julkaista Nerve Saw’n nimellä yhtään mitään, mikäli en saa väännettyä fokusta yksilöllisempään suuntaan.
EP palveli tarkoitustaan vuonna 2011, kun vanhan liiton death metalia ei vielä ihan niin älyttömästi julkaistu, mutta vuonna 2019 tilanne oli jo aivan toinen. Sitten eräänä päivänä kuuntelin töissä vanhoja suomipunk-klassikkoja Spotifysta ja tajusin, että tässähän tämä ratkaisu on! Aivan nenäni edessä. Kuuntelin meinaan jo 90-luvun alussa kotimaista punkia, joten punkin yhdistäminen death metaliin oli suorastaan itsestäänselvä vaihtoehto.
Olen vajaan kymmenen vuoden ajan odottanut myös tilaisuutta työskennellä Javier Félezin kanssa, koska heppu on ensinnäkin mitä mainioin tyyppi, mutta myös hänen työpaikkansa Moontower Studios Barcelonassa on ollut hinta-laatusuhteeltaan Euroopan kärkitasoa. Lähestyin Javia Nerven levyn tekemisen tiimoilta, ja yhteinen ajankohta löytyi yllättävän helposti. Siis ei muuta kuin Heikin luo biisejä treenailemaan ja muokkailemaan.
Myös Mike osallistui biisien tekoon ehdottamalla tärkeitä pieniä detaileja demojen versioihin ja muokkaamalla kappaleiden rytmiikkaa mielenkiintoisemmaksi. Kun musiikki on näinkin suoraviivaista, pienillä yksityiskohdilla on iso merkitys, jotta kuulijan mielenkiinto materiaaliin säilyy.
Mainos päättyy
”Kun rummut ja Savo-akselin aivoitukset kohtasivat, treenattiin biisi sitten lopullisesti valmiiksi.”
Kuinka jaoitte roolit levyn teossa?
Michael: Markus ja Heikki kirjoittivat pääasiallisesti suurimman osan materiaalista. Itse osallistuin neljän biisin kasaamiseen, joista yksi ei päätynyt albumille asti. Eiköhän me työstetä sekin sitten seuraavalle levylle. Saattaa olla, että tarjoan seuraavalle levylle enemmänkin biisejä, mutta tärkeintä tässä on tietynlainen ajatusten vaihto ja ideoiden pallottelu edestakaisin. Yhteisen tavoitteen eteen työskentely. Eli, vaikka en ole pääasiallinen biisintekijä bändissä, näen säveltämisen tiimityöskentelynä. Ja tiimihän tämä kolmikko todellakin on! Odottelen tässä jo innolla seuraavaa levyä ja sen parissa puuhaamista.
Markus: Juu, kyllä Nerve Saw mitä enimmässä määrin täyspainoinen bändi on. Kaikkien panos, sekä oman instrumenttinsa osalta että yleisessä sovittamisessa, kuuluu lopputuloksessa. Miken panoksesta biisien hienosäädössä jo puhuttiinkin, ja se kuuluu tietenkin rumpukompeissa, mutta myös siinä, miten tiettyjä riffejä soitetaan eri määrä toisessa kohtaa kuin toisaalla. Varsinainen riffipuoli taas käytiin Heikin kanssa kauttaaltaan kahdestaan läpi, ja muokattiin jutut sellaiseen formaattiin, että niitä on mahdollisimman luonteva soittaa. Halusimme tehdä ”Perilistä” puhtaan trio-levyn, eli vaikka kitararaitaa on studiossa tuplattukin, kitara ei soita missään vaiheessa harmoniaa vaan aina pelkkää raidan tuplausta.
Kaikki mahdolliset harmoniat kielisoittimien osalta on toteutettu nimenomaan kitaran ja basson keskinäisiä kuvioita rukkaamalla. Jos ”Perilille” tyypillistä biisin syntykaavaa haluaa siis avata, niin prosessi oli hyvin pelkistetysti tällainen: Tein kotonani biisin karkean luurangon, jonka välitin sitten Mikelle ja joka opeteltiin sitten Heikin kanssa naamatusten. Heikki katseli kitarakuviot itselleen mieleisiksi, ja Mike laittoi kuultavaksi ehdotelman rummuista. Kun rummut ja Savo-akselin aivoitukset kohtasivat, treenattiin biisi sitten lopullisesti valmiiksi.
Mistä ammennatte ideat kappaleisiin?
Michael: Tähän on varmaan Markuksella ja Heikillä enemmän sanottavaa, mutta rumpujen osalta voin sanoa, että tarkoituksena oli keskittyä hyvään grooveen ja pitää homma tehokkaan simppelinä, ilman että lähtee keulimaan minkään kompin kanssa. Livenä rummuissa kuullaan luultavasti vähän enemmän improvisointia, enkä välttämättä esimerkiksi soita aina samoja fillejä keikoilla. Aksentteja saattaa tulla hieman lisää myös, fiiliksestä riippuen, mutta tiimityöskentelystähän tässä on kysymys. Kenenkään ei tarvitse lähteä hakemaan erikseen jotain omaa statusta ja valokeilaa.
Markus: Biisien puolesta halusin mennä kohden ihan perimmäisiä vaikutteita. Celtic Frost, Sepultura, 90-luvun death metal ja nuoruuden punk ovat jokainen levyn hengessä mukana. Tavoitteena oli saavuttaa samanlaista pitelemätöntä, käsijarruttomana ja vapaalla vaihteella alamäkeen karanneen ajoneuvon tuntua, joka kaikilla edellä mainituilla tahoilla oli musiikissaan läsnä. Aina eteenpäin, ilman turhaa himmailua ja fiilistelyä. Sopivasti päätä seinään.
Sanoituksissa taas ollaan realismin äärellä, koska tontuista ja mörökölleistä laulaminen ei ole ikinä oikein istunut omaan suuhuni luontevasti. Minulle Napalm Deathin ja Bad Religionin tyylinen lyriikka on poikkeuksetta iskenyt paljon kovempaa kuin vaikkapa kuvitteelinen gore-fantasia, peikot tai uskontunnustukset suuntaan tai toiseen. Olen koko ikäni hakenut bändiä, joka olisi musiikillisesti juuri oikealla tapaa hardcoren ja äärimetallin välissä. Aivan täydellistä komboa en ole vielä kuullut, joten piti ainakin yrittää keittää sellaista itse. Niinkuin Kuutamosonaatissa aikanaan todettiin: ”Näin suap hyvvee, kun ite tekkööp!”
Rumpali Michael Dorrian, toimit Anatomy of I -yhtyeen laulaja-kitaristina. Miltä rumpalin rooli on tuntunut?
Michael: Olen aina innolla lähdössä mukaan kaikenlaisiin projekteihin. Eri ihmisten kanssa työskentelyyn ja erilaisiin musiikillisiin konsepteihin, varsinkin jos ovat erilaista materiaalia kuin mitä varsinainen bändini edustaa. Kitaran lisäksi olen soitellut bassoa 90-luvun alusta lähtien ja rumpuja saman vuosikymmenen loppupuolelta alkaen.
Kun Markus kertoi tarvitsevansa rumpalin Nerve Saw’n levylle, näin tässä mahdollisuuden toteuttaa kahta musiikillista haavettani: soittaa bändissä rumpuja ja työskennellä punk/old school death metal -levyn parissa. Roolini tässä bändissä on rento, sillä en osallistu varsinaisesti säveltämiseen. Lähinnä odottelin materiaalia saapuvaksi, kuuntelin muun bändin ideat rumpujen osalta ja tein tästä kaikesta omat versioni. Aion säveltää varsinaisia riffejäkin seuraavalle levylle, elleivät jätkät sitten yllätä minua huomenna viidellätoista koronakaranteenissa tehdyllä valmiilla biisillä… Näistä tyypeistä ei näet ikinä tiedä… hahah!
Kertokaa levyn kansitaiteesta.
Markus: Kannen puuhasi lahjakas ja ennen kaikkea yhteistyökykyinen taiteilija Raúl Fuentes Madridista. Yhdessä Barcelonassa nauhoitetun albumin ja Foscorin/Graveyardin laulajan Fiarin vetäisemien taustalaulujen kanssa levystä tuli siis varsin suomalais-espanjalainen kokonaisuus. Kannessa perinteisen hevikuvaston taakse piiloutuu metafora nykypäivän lammasmaisesta laumamentaliteetistä, joukkopsykoosista ja niiden sivutuotteena syntyvistä tämän päivän noitavainoista, eli toisinajattelijoiden digitaalisesta ristiinnaulitsemisista. ”Perilin” kannesta tuli ainakin bändin mielestä onnistunut, ja siitä tehtiin myös levy-yhtiön pyynnöstä kaksi eri väriversiota: vihreä perusväri ja ensimmäisen painoksen CD:n mustavalkoinen ”crustiversio”.
Minkä Nerve Saw’n kappaleen soittaisitte ihmiselle, joka ei ole bändin musiikkia vielä kuullut?
Heikki: ”Ghosts in dialogue”! Aika lailla sellainen keskiarvo siitä, mitä meillä on tarjota. Muissa biiseissä olisi tosiaan enemmän täsmäiskua eri biisien luonteeseen, mutta henkilölle, joka ei bändiä ole kuullut, tämä on sellainen biisien pyttipannu. Mutta siis hyvä ralli silti.
Markus: ”Ghosts” on aika hyvä. Samoin levyn avaava ”A Fool” on lähellä sitä, mitä lähdin musiikin puolesta hakemaan prosessin alussa. Härskiä punk/death-hybridiä.
Mitkä bändit toimivat vaikuttajana soitossanne?
Markus: Celtic Frost ja Sepultura tuossa jo mainittiinkin, mutta näiden lisäksi ehdottomia jyräbändejä omaan makuuni olisivat vielä Carnivore, Darkthrone, Motörhead, Death Breath, Entombed ja Disfear, esimerkiksi. Myös Mustan Paraatin ”Peilitalossa”-levy vaikutti aika paljon siihen, millainen ”Perilistä” tuli, niin sanoitusten kuin musiikinsakin puolesta.
Heikki: Aijjai, sitä on niin pitkään ainakin jollain tasolla harrastanut soittamista, että vaikuttajia on tullut sillä matkalla ihan laidasta laitaan. Mutta jos miettii tätä levyä, niin kyllä se jonnekin HC-osastolle menee tyyliin Raised Fist. Haettiin soitantaan myös sellaista autotallitatsia, paljon kiertäviä kitaroita ja epämääräisiä ääniä. Pyrittiin tietoisesti välttämään absoluuttista tarkuutta ja uusintaottoja uusintaottojen ilosta, tyyliin ”hyvin soitettu, mutta voisi ehkä soittaa jotenkin paremmin”, sitäkin on joskus harrastettu. Mutta tämä antoi sellaisen mukavan punk-henkisen rockenroll-tuulahduksen levylle. Toivottavasti se kuuluu sieltä.
Markus: Juu! Tämä on totta! Bassoraidat ovat pitkälti ensimmäisiä ottoja ja jahka ääni studiossa kunnolla aukesi, laulutkin tehtiin kahden oton periaatteella. Eli, lauloin kunkin biisin kaksi kertaa ja näistä valittiin levylle se paremmin sujunut otos. Siellä kuuluu siis joka instrumentissa pientä epätäydellisyyttä, ja se on ihan tarkoituskin. Black Sabbathin ekan levyn hengessä siis kertakaikkiaan.
Michael: Rumpujen soiton osalta suurimmat vaikuttajani ovat olleet Sean Reinert ja Gene Hoglan, joiden tyyliä ei suoranaisesti voi kuitenkaan Nerve Saw’n debyytilla kuulla. Tähän vaikuttaa jo sekin, että en yksinkertaisesti osaa kopioida näiden herrojen soittoa! Hahah! Siihen eivät taitoni vielä riitä. Näenkin itseni pikemminkin suoraviivaisena rumpalina, vaikka kokemusta ja näkemystä rumpaloinnista niin jazzin, fuusiojazzin, death metalin ja grindcoren parissa löytyy. Eli lyhyestä virsi kaunis: jos joku soittaa inspiroivaa juttua rummuilla, alkaa tehdä mieli soittaa niitä lisää itsekin.
Mitä musiikkia itse kuuntelette? Voitte heittää esimerkkejä bändeistä.
Michael: Fiiliksestä riippuu, pitkälti. Tykkään uusista jutuista, kuten viimeisin Leprous tai Testament, mutta yhtä lailla kuuntelen teinivuosien klassikoita kuten Morbid Angelia, Magmaa tai suosikkiani 70-luvun fuusiosta, eli Return to Foreveria.
Heikki: Aika lailla laidasta laitaan. Ei jaksa enää vanhemmalla iällä lokeroitua niin vahvasti kuin teini-iässä, eli fiiliksen mukaan mennään. Bändit kuten Helltrain ja Duskfall on aika usein listalla ja yleensäkin Göteborg-hommat toimii. Eilen kuuntelin Dissectionia ja äsken Waltaria, että otapa siitä nyt selvää…
Markus: Bändissä on toden totta monipuolisempaa musiikinkuuntelijaa kuin mitä Nerve Saw’n musiikillinen linjaus antaa ymmärtää. Punkin ja vanhan death metalin lisäksi kuuntelen paljon progea ja industrialia, sekä perinteistä doomia. Muun muassa. Bathory toimii myös aina. Aina, kun olet epävarma, kuuntele Bathorya!
Kertokaa tarina, kuinka löysitte omat instrumenttinne.
Heikki: Pienenä lapsena äitini halusi laittoi minut viulukouluun ja ala-asteen kävin musiikkiluokalla, sieltä tarttui perusteet musiikkiin. Yläasteella koin, että kitaristit on jotenkin aika cooleja tyyppejä ja pakko oli saada oma kitara. Sain äitini taas innostumaan poikansa uudesta musiikillisesta tulemisesta, ja hän lupasi ostaa minulle kitaran. Noh, äiti osti akustisen. Hyvä silläkin oli ”Enter Sandmanin” alkua opetella, ei siinä. Ei tullut Heikistä kuitenkaan klassista kitaristia, ja ajan saatossa sain sen verran säästettyä, että sähköt sain mä sähkökitaraan.
Michael: Kun aloin soittamaan bändeissä kouluikäisenä, meillä oli aina suuria vaikeuksia löytää bändeihin rumpalia. Tuolloin en vielä ymmärtänyt soittimen saloja juuri itsekään, joten en todellakaan kyennyt auttamaan asiassa. Asia kuitenkin kiinnosti minua, ja aloin lukea rumpunuotteja päästäkseni jyvälle, mistä hommassa oli kysymys. Aluksi kokeilin soittaa kavereiden seteillä, kunnes ostin parikymmentä vuotta sitten käytetyn Rolandin V-drum-setin, ja se sysäsi minut nopeasti eteenpäin. Levyjen mukana soittelu antoi lopulta työkalut, joilla hommaa voi nykyään toteuttaa.
Markus: Aloin soittamaan kitaraa 90-luvun puolivälissä. Laskelmoivana opportunistina huomasin kuitenkin pian, että bändeillä on aina lukuisia ehdokkaita kitaristeiksi, mutta basisteja ei löytynyt mistään. Siispä vaihdoin suuntautumista Stratocasterin kopiosta Yamahan nelikieliseen sähkönsiniseen bassoon, jonka kautta paikka bändissä aukesi liki samoin tein. Hyvässä punkissa bassolla on aina metallimusiikkia isompi rooli, ja punk-taustaisena metalli-intoilijana basso tuntui vähintäänkin luontevalta soittimelta. Myös Red Hot Chili Peppersin, Primuksen ja Spin Doctorsin fanittelu noina aikoina antoi pontta jatkaa soittimen parissa, vaikka Metallican ja Amorphiksen soitto olikin todella paljon helpompaa! Hahah!
Minkälaisia suunnitelmia bändillä on, kun koronan jälkeen maailma palautuu ennalleen?
Heikki: Uutta musiikkia on jo aloitettu hahmottelemaan, ja debyyttilevyn osalta pitäisi ruveta keikkailemaan kunhan maailmantilanne sen sallii. Eli rauta on kuumaa ja sitä taotaan.
Markus: Näin on! Karanteenissa on hyvä soitella järkensä pitimiksi, ja odottelen jo sormet syyhyten, että pääsemme Heikin kanssa hankaamaan Nerve #2:sta kasaan. Riffeistä se ei ainakaan jää kiinni, sillä niitä kyllä on ja paljon. On toki vielä aikaista sanoa, mutta pikkasen haiskahtaa, että uusi levy voisi kuulostaa siltä kuin Carcass soittaisi Dischargen kovereita. Tai sitten joltain ihan muulta. Sen näkee sitten.
Kuullaanko bändiä livenä ja missä?
Heikki: Varmasti kuullaan. Aikaa ja paikkaa on hankalahkoa ruveta sen enempää ruotimaan, kun ajankohta ei ole se kaikkein otollisin keikoista sopimiseen… Mutta palaamme asiaan.
Minkä bändien kanssa haluaisitte lähteä maailman kiertueelle?
Michael: Cannibal Corpse, Testament tai Megadeth. Soittaisimme noilla rundeilla 25 minuuttia ja bilettäisimme lopun aikaa!
Heikki: Anal Thunder. En siis tunne kavereita, mutta jotenkin on sellainen kutina, että homma voisi toimia.
Markus: Musiikkinsa puolesta Carcinoid tai Dipygus voisivat olla kovia reissukumppaneita. Kavereiden bändeistä (Espanjan) Graveyard tai Vastum voisivat olla melko reipasta ajoa kautta linjan, mutta jos Miken entinen bändikaveri Dirk Verbeuren meidät Megadethin lämppäriksi hoitaa, lupaan, etten pahoita siitä mieltäni! Hahah!
Terveisiä Kaaoszinen lukijoille?
Michael: Olisi hauska päästä taas soittamaan Suomeen. Alan valmistautumaan treenireissuun ainakin, sikäli mikäli kun koronatilanne tästä hieman hellittää. Samalla voisi työstää hieman uutta albumiakin. Tiedä vaikka samalle reissulle saisi sovittua jo keikankin jonnekin.
Heikki: Kunhan maailma tästä taas paranee, käykää ulkona ja keikoilla. Rakennetaan liveskene vahvemmaksi kuin koskaan ja pidetään se sellaisena!