Heroes And Monstersin debyyttialbumi on monelta kantilta pureva

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 14.2.2023

Heroes And Monsters -yhtyeen debyyttialbumi ei taatusti jäisi yhtä hyvin mieleen ilman kokoonpanon vokalisti-basisti Todd Kernsiä – muusikon äänenkäyttö kun muistuttaa paikoitellen hämmentävän paljon edesmennyttä Freddie Mercurya. Eikä se ole missään määrin huono asia vaan päinvastoin mukava yllätys. On hauska leikitellä ajatuksella, että jos Mercury vielä eläisi ja olisi päättänyt keskittyä suoraviivaisempaan rockiin, kuulostaisiko se juuri tällaiselta.

Heroes And Monsters on hyvin tuore kokoonpano, mutta yhtyeen jäsenet ovat pitkänlinjan muusikoita. Frontiers Music tiedotti Heroes And Monstersin levytyssopimuksesta viime syksynä, ja jo tammikuussa ilmestyi yhtyeen debyyttialbumi. Vokalisti-basisti Kernsin lisäksi yhtyeessä vaikuttavat kitaristi Stef Burns ja rumpali Will Hunt, joilla on omat värikkäät taustansa: Burns on työskennellyt monien popmuusikkojen sekä Alice Cooperin kanssa useamman albumin verran. Vastaavasti Hunt on kerryttänyt kokemusta ja kannuksia Evanescencen rivistössä vuodesta 2007 saakka. Kerns on puolestaan niittänyt mainetta The Age Of Electricin keulahahmona ja Myles Kennedy and the Conspiratorsin basistina vuodesta 2010 alkaen.

On siis sanomattakin selvää, että Heroes And Monsters koostuu isomman luokan tekijöistä, ja onneksi se myös näkyy ja kuuluu yhtyeen esikoisalbumilla. Kymmenen kappaletta kattava pitkäsoitto on mukaansatempaava ja monelta tasolta pureva. ”Raw Power” ja ”Let’s Ride It” kaappaavat kuulijan mukaansa hyperaktiivisella otteellaan, ja ”Angels Never Sleep” esittelee vakuuttavasti Heroes And Monstersin kevyempää ulosantia. Vastaavasti ”Break Me (I’m Yours)” lyö kainostelematta tiskiin popahtavampaa linjaa, kun puolestaan ”And You’ll Remain” upottaa kuulijan melankolian syövereihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi on korkealuokkainen kokonaisuus, joka houkuttelee palaamaan albumiin kerta toisensa jälkeen. Pitkäsoitolla on hyvä imu, joka pitää otteessaan ja raottaa itsestään uusia aspekteja jokaisella kuuntelukerralla. Heroes And Monstersin esikoisalbumi näyttää yhtyeen repertuaarin taitavasti ja asettaa odotukset korkealla tulevaa varten.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/heroesandmonstersband

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat