Heroes Don’t Ask Whyn ”Sound Of A Broken Heart” on murjovaa rokkia

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 16.7.2018

Heroes Don’t Ask Why on neljän miehen voimala, joka luottaa soundissaan raudanlujiin riffeihin, niskalihaksia nytkyttäviin melodioihin ja miellyttävän pessimistisiin lyriikoihin. EP:n kaksi ensimmäistä kappaletta ovat sanoitustensa suhteen uhmakkaita, ja ainakin ”Poisoned Wellin” lyriikoista voi tulkita kannanottoa uskonnon suuntaan. ”15th Of May” on haparoivan oloinen rakkauslaulu, jossa vuosia sitten erkaantuneet löytävät jälleen toisensa. ”Wooden Box” ottaa kantaan sodankäyntiin ja niin niissä kaatuviin sotilaisiin kuin sivullisiin. ”Blink Of An Eye” on nimensä mukaisesti kuvaus siitä, kuinka elämänkulku voi muuttua yhtäkkiä ja ennalta-arvaamattomasti.

Sen lisäksi että kokkolalaisyhtyeellä on sanottavaa, on sanoituksiin piilotettu hienosti viittauksia mm. Icemaniin, Oliver Stoneen kuin Juudakseen. Vokalisti-kitaristi Jussi Pajunpää tulkitsee antaumuksella ja usein aggressiivisesti sanoituksia, mutta kun hänen äänensä nousee korkeammalle, se muuttuu hyvin vaikeroivan kuuloiseksi. Toisaalta se sopii kappaleisiin, mutta omia korviani se ei aina miellytä.

Heroes Don’t Ask Whyn toinen EP on huoliteltu ja tarkkaan pohdittu kokonaisuus. EP:lle on saatu monipuolisuutta, ja muutamaan kappaleeseen pidemmät soolot, jotka saavat pään nyökkimään. Soundillisesti levy on tiukkaa hard rockia, jonka runnova äänimaisema saattaa puuduttaa paikoitellen. Itse fyysinen albumi kansineen on näyttävä ja hieno paketti, jota kelpaa ihastella. Kokkolalaisyhtyeen ”Sound Of A Broken Heart” on väkevä rock-albumi, joka potkii mukavasti, vaikka ei tiputtaisikaan tuolilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

7-/10

Kappalelista:

  1. Poisoned Well
  2. Twisted Paradise
  3. 15th Of May
  4. My Dear Friend
  5. Wooden Box
  6. Blink Of An Eye
  7. Sound Of A Broken Heart

Heroes Don’t Ask Why Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen