Hertsi putos kyydistä julkaisee singlen kammottavasta todellisuudesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.7.2020
Kuva: Ilona Salminen

Hertsi putos kyydistä -yhtye tarjoilee uutta punk-herkkua 24. heinäkuuta julkaisemalla ”Jaksaa, jaksaa” -singlen ja -musiikkivideon. Kyseessä on ytimekäs biisi henkisestä kuormittavuudesta, jota nykymaailma tallaajilleen epäilemättä liialti tuottaa. Yhtye kääntää uuden singlen myötä katseensa vahvasti tulevaisuuteen jaksaen uskoa yhä parempaan huomiseen.

Hertsin laulaja-sanoittaja Kinnari ennätti kommentoida uutta singleä ja yhtyeensä meininkiä:

”’Jaksaa, jaksaan’ teksti syntyi seuraamalla ympäröivää todellisuutta. On ajatuksena kammottavaa, että alle kolmekymppiset jäävät mielenterveysongelmien takia sairaseläkkeelle. Ongelmiin pitäisi pystyä puuttumaan paljon aikaisemmin, ennen kuin ihminen on lääkkeiden varassa klenkkaava henkinen invalidi. Tämän biisin pointti on siinä, että jokaisella vieteri venyy omalla tavallaan, mutta kaikilla se katkeaa jossakin vaiheessa. Ennen kuin niin tapahtuu, kannattaa pysähtyä ja hakea apua, jos kokee sitä tarvitsevansa, sillä itselleen pitää osata olla armollinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena nyt julkaistava levytetty versio kuulostaa siltä, miltä sen kuvittelinkin demoversioista lähtien kuulostavan, eli helvetin hyvälle. ’Jaksaa, jaksaa’ antaa esimakua syksyllä julkaistavasta vinyyli-EP:stä, jonka materiaalin yhtye äänitti viime vuoden vaihteen ympärillä. Materiaali työstettiin äänitettävään muotoonsa yhteistyössä tuottaja Jarkka Palosen kanssa, ja Jarkan sana merkitsi levyn lopputuotannossakin. Tulevan EP:n, kuten nyt julkaistavan sinkunkin, miksauksesta vastaa monesta yhteydestä tuttu Lauri Eloranta.”

Yhtye tiedottaa EP:n julkaisusta tarkemmin myöhemmin, ”kun on sen aika”. Tätä ennen orkesteria voi käydä kuuntelemassa livenä, jolloin uusia biisejä saattaa päästä kuulemaan varaslähdöllä. Vuodesta 2015 lähtien keikkaillut yhtye on Kinnarin mukaan muuttunut koko ajan parempaan suuntaan, ja oma särmikäs luonne on alkanut hahmottua:

”Teemme edelleen juuri sitä mikä hyvältä tuntuu, välittämättä turhia muiden mielipiteistä. Uusissa Hertsi-biiseissä on yhä enemmän punaista lankaa, ja musiikillinen ’oma ääni’ on pikkuhiljaa alkanut löytyä entistä paremmin. Vertailukohtia mietittäessä olemme musiikillisesti velkaa vanhoille suomalaisille 77-punkbändeille ja myös tuoreemmille kotimaisille, saman tyylisuunnan orkestereille. Mukaan kun sekoitetaan vielä perinteisempää rokkia ja ripaus hardcorea, niin siinä alkaa olla Hertsi musiikillisesti pähkinänkuoressa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jaksaa, jaksaa” -single kuunneltavissa ja katseltavissa suoratoistopalveluissa perjantaina 24. heinäkuuta. Hertsi päättää keikkataukonsa Pubelinassa, Turussa 15. elokuuta.

https://www.facebook.com/hertsiputoskyydista

https://www.youtube.com/channel/UCB7gsd9r80Gn1HfaHp7WR6A/videos

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teksti: Leo Kaista-Vilén

Luetuimmat

Uusimmat