Heviä perinteitä vaalien mutta silti omaa ja uutta luoden – arviossa Stranded Waysin esikoispitkäsoitto ”Nothing Right Nothing Left”
Pohjois-Karjalasta kajahtaa kun joensuulaisen Stranded Waysin debyyttialbumin laittaa soimaan. Tänä vuonna julkaistu ”Nothing Right Nothing Left” esittelee joensuulaisyhtyeen taitoja, joita ei kuuleman perusteella tarvitse kyseenalaistaa. Seitsemän kappaletta sisältävä pitkäsoitto nojautuu vahvasti traditionaaliseen heviin, mutta Stranded Ways tuo esille myös omaa soundiaan.
Stranded Waysin debyyttialbumi on varmaotteisen ja vakuuttavan kuuloinen kokonaisuus. Vokalisti-kitaristi Juhis Holopaisen surumielinen ääni istuu erinomaisesti osaksi melankolian sävyttämää soundia, jossa riffit murjovat määrätietoisesti. Albumin aloittavat ”Obsession = Submission” ja ”Road Of Mysteries” edustavat levyn tarttuvinta antia, kun ”Hunters Released” on aavistuksen enemmän kallellaan thrashiin. ”Orphans Of The Future Wars” on vastaavasti soundiltaan mahtipontinen ja kunnianhimoinen sävellys, josta tehdään sulava siirtymä rauhalliseen ja harmoniseen ”After Alliin”.
Levyn loppupuolelta lötyvä ”Thoughts And Prays” kääntää kurssin vielä kohti raskaampaa ulosantia, mutta päätösraita on todellinen yllätys: ”Soon Dead, Already Forgotten” poikkeaa reilusti muusta albumin linjasta. Tämä johtuu pitkälti Holopaisen erilaisesta, vaikeroivasta laulutyylistä, mutta kappale on myös sävellykseltään raskaampi ja surumielisempi kuin aiemmat. Siitä voi löytää jopa doom-vivahteita.
Stranded Waysin esikoisalbumi on kiinnostava tuttavuus. Vaikka levyllä on selvä fokus – perinteinen hevi – on joensuulaisyhtye silti uskaltanut ja löytänyt mielenkiintoisia lähestymistapoja kappaleisiin. Joistakin kappaleista saattaa löytyä vivahteita esimerkiksi Iron Maidenin tai Metallican suunnilta, mutta ne eivät ole häiritseviä. Joka tapauksessa, Stranded Waysin debyyttialbumi etenee ongelmitta ja antaa kuuntelijalle paljon. ”Nothing Right Nothing Left” on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka jokaiselle hevin ystävälle.
8½/10
Kappalelista:
- Obsession = Submission
- Road Of Mysteries
- Hunters Released
- Orphans Of The Future Wars
- After All
- Thoughts And Prays
- Soon Dead, Already Forgotten
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen