Hieno aloitus seinäjokelaiselta death metal -orkesterilta – arviossa Whitemourin debyytti ”The Devil Inherits the World”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 13.12.2018

Seinäjokelainen Whitemour on suomalaisessa metalliskenessä uusi tuttavuus. Kokoonpano on aloittanut toimintansa jo vuonna 2006 soittamalla black metalia ja tekemällä muutamia demojulkaisuja. Vuoden 2012 aikana yhtye vietti pari vuotta hiljaiseloa, jonka jälkeen rattaat laitettiin uudelleen pyörimään. Muutoksia tehtiin samalla tyylin suhteen. Mustasta metallista siirryttiin kuolonmetalliin.

Whitemour on aikanaan tuottanut muutamia demo- ja pienjulkaisuja, mutta vasta tänä vuonna kokoonpanolta ilmestyy ensimmäinen kokopitkä nimellä ”The Devil Inherits the World”.

Ensijulkaisuksi ”The Devil Inherits the World” ei vaikuta hullummalta tuotokselta. Sävellyspuoli ja ylipäätänsä bändin musiikki ei varsinaisesti ole mullistava tai erityisen omalaatuisen poikkeava, mutta tässä tapauksessa hieman yksinkertaisempi kaava kulkee paremmin kuin hyvin. Whitemourin tuottama simppeli ja suoraviivainen death metal -musiikki toimii moitteettomasti raakuuden ja ilkeyden ohella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suurimpaan osaan kappaleista, kuten esimerkiksi ”Voice of the Falleniin”, ”Aileeniin” ja ”Maleficaan” on lisätty melkoisen kiitettävästi erilaisia melodisia osuuksia. Jo ensikuuntelulla liidit osuvat ja uppoavat hyvin mieleen, mikä on iso ja hyvä puoli levyllä. Lisäksi albumin likaiset ja räkäiset soundit sopivat bändin tylyyn ja kuolonkatkuiseen menoon.

Täysin napakymppiin ei kuitenkaan aina osuta. Levyn häntäpäässä oleva hidastempoinen ja hieman melankoliselta kuulostava ”Carnal Obsessions of Mind” ei iske. Myös samaisen kappaleen pianointro tuntuu ja kuulostaa todella oudolta tämän tapaisessa death metal -albumissa. Onneksi bonusraita ”Kuolinnaamio” korjaa tilanteen parempaan suuntaan. Lopetuskappaleeksi sävellys on melkoinen nyrkki silmään. Nopea ja raaka soitto on enemmän sitä, mitä Whitemourilta odottaa.

”The Devil Inherits the World” on positiivinen yllätys. Ehkäpä pitkä aika on tuottanut tulosta, jolloin aikaa riitti hiomiseen ja muuhun viimeistelyyn, jonka seurauksena syntyi kyseinen levytys. Death metal -genren ystäville seinäjokelaisen Whitemourin debyyttijulkaisu on tarkastamisen arvoinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1. Deathlike Silence (Intro)
2. Voice of the Fallen
3. Wrath
4. The Day I Died
5. Aileen
6. Malefica
7. The Devil Inherits the World
8. Blackheart Deathride
9. Carnal Obsessions of Mind
10. Kuolinnaamio (bonus)

Whitemour Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa