Hienoa tarinankerrontaa sekä taidokasta soittoa – arviossa Arpan ”Kinovalon alla”

Kirjoittanut Sampsa Silander - 24.9.2021

Alkujaan Kokkolasta lähtevä Arppa, pamautti toisen albuminsa “Kinovalon alla”. Arpan debyyttialbumi “Laavalamppuja” ilmestyi omakustanteena vain vuotta aiemmin ja kyseinen albumi oli yllättävä sekä positiivinen uutuus. Albumi esitteli meille uuden omaperäisen artistin niin lauluäänensä kuin tarinankerronnan osalta. Nyt touhu on kuitenkin isompaa ja artistin takana seisoo, kukapa muukaan kuin Johanna Kustannus. Arppa ei ole vielä tunnettavuudeltaan suuren yleisön artisti, mutta hänen uusin albuminsa oli kuitenkin odotettu julkaisu. “Laavalamppuja” asetti riman korkealle ja “Kinovalon alla” pääsi vähintäänkin samalle tasolle.

Levyn avauskappale “Täällä taas” oli itselleni tuttu Arpan keikalta Heinolan kylpylässä. Olinkin odottanut kappaleesta nauhoitettua versiota ja nyt se tuli. Kappale  on suhteellisen yksinkertainen, mutta melodialtaan kaunis sävellys, joka pääsee uusiin sfääreihin sen loppupuolella muun bändin astuessa mukaan laulun ja akustisen kitaran tueksi.  

“Väistä” on yksi albumin aikaisemmin julkaistuista sinkuista. Kyseessä onkin hieman energisempi teos, joka esittelee bändin todella taidokasta soittoa. Kappale osoittaakin hyvin Arpan vahvuudet yhdessä paketissa. Hyvää tarinankerrontaa sekä soittotaitoa niin yksittäisinä hetkinä kuin yhteissoittonakin. Monta kertaa albumin aikana huomasinkin jääneeni kuuntelemaan esimerkiksi yksittäisiä rumpufillejä tai bassokoukkuja. Omaksi suosikikseni albumilta nousi kuitenkin “Pölynä ilmassa”, joka kosketti todella kauniilla sanoillaan sekä jälleen kerran upealla melodiallaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena albumi on hieno teos täynnä hienoja lyriikoita sekä soittotaitoa. Nämä taisinkin huomauttaa muutaman kerran tämän tekstin aikana, mutta minkäs sille voi…

8/10

Kappalelista: 

  1. Täällä taas
  2. Leikkiä sanoilla
  3. Yks kriisi
  4. Väistä
  5. Metsässä tarkoituksella
  6. Laila
  7. Pölynä ilmassa
  8. Oulu (theme)
  9. Kinovalon alla
  10. Hauki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat