Suomalainen Svart Records on saanut itselleen mielenkiintoisen kiinnityksen Hampurista. Tämä tulee heti kättelyssä selväksi, kun kuuntelee High Fighterin debyyttialbumia ”Scars & Crosses”. Yhtyeen musiikki on aikamoinen melodioiden kirjo, sillä High Fighter yhdistelee ennakkoluulottomasti metalliinsa niin stoneria, progea kuin doomiakin. Kun musiikillinen tyyli on näin kirjava, herää pieni epäilys, pyrkiikö yhtye kosiskelemaan mahdollisimman monia kuulijoita. Näin voi osittain ollakin, mutta onneksi albumin pakka pysyy kasassa.

High Fighter koostuu vokalisti Mona Miluskista, kitaristi Christian Pappasista ja Ingwer Boysenista, basisti Constantin Wüstistä sekä rumpali Thomas Wildelausta. Yhtyeen musiikki on kuin sekoittaisi Mustaschin väkevät kitarariffit Faith No Moren Mike Pattonin lauluäänen kanssa. Mukaan saa toki lisätä vielä sen, että vokalisti Miluski pystyy myös laulamaan matalia örinä-ääniä, jotka kelpaisivat doom metal -yhtyeellekin. Vokalistin sukupuolta ei välttämättä ensikuuntelun perusteella arvaisi naiseksi, sen verran äijämäiselle Miluski kuulostaa. Yhtyeen musiikista löytyy paljon pitkään väreileviä kitarariffejä, mutta myös paikoitellen psykedeelisiä ja progemaisia vivahteita. ”Scars & Crosses” vaatii oman sulatteluaikansa, sillä siitä ei tunnu kerralla saavan kaikkea irti.

Albumi alkaa rauhallisesti ”A Silver Heartilla”, jossa melodia on aluksi piinaavan hidas mutta muuttuu jo minuutin kohdalla lupaavammaksi. Raskaat riffit ja takovat rumpukompit sukelluttavat kuulijan heti sakeaan äänimaailmaan. Miluskin ääni antaa kuitenkin keveyttä, minkä huomaa hyvin myös myöhemmissä kappaleissa. Vastaavasti vokalistin örinä lisää potkua piinaavuuteen. ”Darkest Days” ja ”The Gatekeeper” alkavat vastaavasti jämäköillä riffeillä, jotka voisi kuvitella kuulevansa Mustaschin jollakin kolmesta ensimmäisestä albumista. ”The Gatekeeperissä” kitarariffi kiertää kaiuttimesta toiseen, mikä on varsin kekseliäs efekti.

”Blinders” lähtee reippaasti liikkeelle, ja riffien tukena kuullaan vokalistin örisevämpää ääntä. Tähän kappaleeseen on selkeästi haettu aggressiivisuutta, sillä örinää on enemmän tarjolla kuin aiemmin ja tempoa on kasvatettu pykälää nopeammaksi. Tästäkin löytyy tempon vaihtelua kuten monesta muustakin  High Fighterin kappaleesta. Se on hyvä ratkaisu, sillä kuulijan mielenkiinto pysyy helpommin yllä. Kuitenkin tätä kikkailua on käytetty monessa kappaleessa, minkä takia albumin loppupuolen biisit tuntuvat jo itseään toistavilta. Edes vokalistin persoonallinen ääni ei täysin pelasta tilannetta.

Päätöskappale ”Scars And Crosses” yllättää kuitenkin vielä. Alussa ujeltavat kitarat Pappasin ja Boysenin käsittelyssä kuulostavat hyvältä, ja kappaleeseen on saatu muutenkin tekemisen meininkiä. High Fighter osaa taidokkaasti tehdä synkkiä ja painostavia äänimaailmoja, mutta niiden välillä on mukava kuulla vähän suoraviivaisempaa ja äkäisempää rokkia. Päätösraita on hyvä puristus tälle synkälle kokonaisuudelle. ”Scars & Crosses” -albumi ei ole ehkä kesälle sopivinta musiikkia, vaan itse näkisin tämän uppoavan pimeänä syys- tai talvi-iltana erinomaisesti. High Fighter on saanut debyyttialbumistaan oman näköisensä. Albumista kuitenkin huomaa, että kappaleiden suhteen on pelattu turhan paljon varman päälle. Kappaleiden rakenteet ovat keskenään samanlaisia, minkä takia levy tuntuu välillä tylsältä. Yhtyeen on kuitenkin hyvä jatkaa kehittymistään tästä.

7+/10

Kappalelista:

1. A Silver Heart
2. Darkest Days
3. The Gatekeeper
4. Blinders
5. Portrait Mind
6. Gods
7. Down To The Sky
8. Scars And Crosses

High Fighter Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen