Hiidenhauta – Noitia On Minun Sukuni

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 11.3.2014

Vaikkei yhtye ollut entuudestaan edes nimeltä tuttu, niin allekirjoittaneella on jonkunlainen fetissi suomeksi laulettua black metallia kohtaan. Siksi, arvosteltavia levyjä toimittajien keskuudessa valitessa, oli pakko nostaa käsi pystyyn Hiidenhaudan debyyttialbumin kohdalla.

Levyarvostelun teko on joskus, kuin legotalon rakentaminen. Sen kattoa rakentaessa huomaat, että perustus ei ole kohdillaan ja yrittäessä korjata sitä, koko talo romahtaa. Näin kävi myös Hiidenhaudan levyn kohdalla. Olin henkisesti jo valmistautunut mollaamaan levyn totaalista romahtamista kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen, kirjoitin siitä jo arvostelun, mutta väärässä olin.

”Noitia On Minun Sukuni” väkisinkin laittaa ensikuunteluilla keskittymään pelkästään lauluosuuksiin. Hiidenhauta käyttää melko perusvarmaa miespuolisen laulajan black metal-kärinän ja naispuolisen laulajan puhtaan laulannan vuorottelua, ja allekirjoittanutta alkoi suoraan sanottuna vituttamaan se neiti Rienan laulanta. Ei sillä, etteikö neiti osaisi laulaa. Mutta jotenkin ensikuunteluilla koko muu levy menee täysin ohi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Olin kirjoittanut, että tämä levy ei ole black metallia nähnytkään, vaikka yhtye itse itsensä kyseiseen genreen luokittelee. Kirjoitin myös, että sinfoninen folk/black metal, mitä käyttämäni lähdesivusto Encyclopedia Metallum yhtyeestä tarjosi, on täyttä paskaa.

Ei se ole. Ainoa asia, mikä täällä on paskaa, on arvostelijan keskittyminen pelkästään lauluosioihin ensi kuunteluilla. Miksi? Koska niin puhtaasti kuin Riena laulaa osaakin, liiallinen naislaulun käyttö vaan aluksi häiritsi.

Kuten sanotaan, kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä, ja niinpä Hiidenhaudankin musiikki alkoi pikkuhiljaa avautua paremmin. Mistään perusrynkytyksestä ei siis ole kyse, vaan ”Noitia On Minun Sukuni” ammentaa vaikutteensa oikeastaan kaikesta aina Mayhemista Korpiklaaniin. Levyn kaksi ensimmäistä raitaa, ”Tuhkasta” ja ”Raato”, edustavat levyllä eniten sitä sinfonista black metallia. Kolmantena kuultava ”Tuo On Tuuli Nuolen Tuoja” instrumentaali aloittaa taas levyn keskivaiheen rauhallisemman vaiheen, joka jatkuu aina levyn perinteisintä black metallia edustavaan ”Ruumisvedet” kappaleeseen asti. Varsinainen päätösraita ”Kaartuvat” on taas rauhallisempaa poljentoa, ennen levyn päättävää akustista pianoinstrumentaalia ”Sula Pohjaan Luut Levolle”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kaiken kaikkiaan ”Noitia On Minun Sukuni” on monipuolinen ja omaperäinen teos. Vaikka sen musiikilliset elementit ovatkin hyvin käytettyjä, niin Hiidenhauta onnistuu rakentamaan niistä oman näköisensä teoksen, jota on vaikea muihin yhtyeisiin verrata. Myös yhtyeen kalevalamitalla kirjoitetut sanoitukset toimivat oikein hyvin.

Ehkä kuitenkin loppupeleissä olisin kaivannut hiukan raskaampaa materiaalia. Etenkin levyn loppupuoli, lukuun ottamatta ”Ruumisvedet” kappaletta on paikoittain turhankin seesteistä materiaalia. Debyytiksi ”Noitia On Minun Sukuni” on joka tapauksessa ihan kelpo teos, josta on hyvä jatkaa matkaa kohti uusia haasteita. Ihan perus black metal faneille en tätä kuitenkaan uskalla suositella, mutta jos hiukankin avarakatseisuutta löytyy, niin mikäpä jottei. Ja jos minä saan päättää, niin seuraava levy on sitten astetta rujompi teos.