Hikinen lauantai-ilta Helsingissä — Dark Tranquillity, Moonspell ja Hiraes Ääniwallissa

Hiraes sai kunnian toimia illan avaajana. Saksalaisyhtye ei ollut minulle entuudestaan tuttu, eikä minulla näinollen ollut kovin paljon tarttumapintaa bändiin. Lyhyehkön setin aikana kävi kuitenkin selväksi, mistä on kyse, ja miksi bändi rinnastetaan medioissa usein Arch Enemyyn. Molemmissa bändeissä on äänessä vahvaääninen naisvokalisti, ja riffittelyssä on kuultavissa reilusti Ruotsi-kaikuja. Keikan perusteella jäi kuitenkin fiilis, että vaikka biiseistä löytyy hyviä palasia, loistaa muistettavuus poissaolollaan. Verrattain pitkät kappaleet, joihin oli ladattu paljon osia, tuntuivat sillisalaattimaisilta. Ehkä toisen levynsä taannoin julkaissut bändi marinoituu ajan mittaa kypsemmäksi ja lunastaa paikkansa melo deathin suurnimien joukossa. Aika näyttää.

Portugalin Moonspellille oli onneksi annettu tunnin soittoaika, sillä pitkän linjan bändi tarjoili vastinetta koko rahalle. Yhtyeen laajasta katalogista löytyy biisejä soitettavaksi, ja keikka lyötiin käyntiin sen edellisen Suomen-keikan tavoin hittibiisi ”Opiumilla”. Heti perään kuultiin niin ikään vuoden 1996 ”Irreligious”-albumilta löytyvä ”Awake!” Vokalisti Fernando Ribeiron örinävokaaleissa on täysin oma, hieman inhalta kalskahtava soundi, joka on avain koko bändin soundiin ja toimii loistavasti livenä. Oli vaikea olla hymyilemättä, kun katsoi, miten innolla laulaja edelleen vetää kolmen vuosikymmenen jälkeen.

Moonspellin settiin oli ripoteltu palasia yhtyeen uran varrelta. Keikan alkupuolella kuultiin muun muassa Sin / Pecado -albumilta löytyvä ”Abysmo”, ”Night Eternalin” nimikkobiisi ja ”Memorialin” loistava ”Nocturna”. Keikan loppussa kuultiin yleisön selkeästi odottamat ”Alma Mater”, jonka aikana yleisö intoutui äänekkääseen yhteishoilaukseen ja ”Full Moon Madness” (”Irreligious”). Upea lopetus hienolle keikalle, ja goottimetalli-osastolle taipuva Moonspell sopi parin melo death -bändin oheen paremmin kuin hyvin. Se erottui sopivasti joukosta ja tarjosi mukavasti vaihtelua illan kattaukseen.

Dark Tranquillity tuli ja valloitti Ääniwallin. Yleisö oli myyty ensitahdeista alkaen, eikä vokalisti Mikael Stannen sekä koko bändin silminnähtävää esiintymisen iloa voi suitsuttaa liiaksi. Setin alkupuolella kuultiin hittibiisi ”Hours Passed In Exile”, joka on yksi bändin katalogin kovimmista biiseistä. Se otettiin luonnollisesti innokkaasti vastaan, ja pittikin lähti pyörimään yleisön etuosassa. Lavan edessä tarkeni Ääniwallille ominaisesti vähän turhankin hyvin, mutta eipä tarvitse palella… Salin tolpat tulevat loppuunmyydyssä Ääniwallissa ikävästi katsojan ja lavan väliin hyvää paikkaa hakiessa, mutta toisaalta se on pieni hinta siitä, mitä maailman luokan bändejä uudistetussa Ääniwallissa on viimeisen parin vuoden aikana esiintynyt.

Mielestäni In Flamesin pikkuveljeksi useasti tituleerattu ruotsalaisryhmä pesee vertailussa lattioita miten päin vain. Dark Tranquillityn nykykunto on äärimmäisen tiukka, ja laajaan katalogiin pohjautuva settilista takaa sen, että jokaiselle fanille löytyy jotain. Keikkasetti sisälsi 19 biisiä, joten mittaa ja variaatiota piisasi, sillä kappaleita soitettiin peräti kahdeksalta eri albumilta. Illan settilista olikin hyvä läpileikkaus göteborgilaisten uraan, vaikka parilta ensimmäiseltä levyltä ei omaksi harmikseni mahtunut biisejä keikan settilistaan.

Bändin uusinta ”Endtime Signalsia” on tullut pyöriteltyä soittimessa muutamia kertoja, ja käteen on jäänyt fiilis perushyvästä mutta hieman tasapaksusta kokonaisuudesta. Levyn biisit erottuivat livenä kuitenkin edukseen ehkä juuri terävän livesoundinsa ansiosta. On kuitenkin pakko myöntää, että levyltä puuttuu suurin hittipotentiaali. Uutukaisen biiseistä lähtivät parhaiten livenä ”Unforgivable” ja ”Not Nothing”. Yleisölle tuntui kelpaavan tasapuolisesti kaikki ja onkin hyvä, että tuoltakin levyltä löytyy kaikille omat suosikit.

Varsinainen setti loppui ikivihreään ”Thereiniin”, jonka aikana yleisö hoilasi äänekkäästi mukana. Huutomyrskyn jälkeen ”Deetee” asteli takaisin lavalle ja tulitti vielä kolmen biisin encoren: ”No Wonders At Your Feet”, vihainen ”Lost To Apathy” ja melodiarikas ”Misery’s Crown”. Vajaa kaksituntinen show ei varmasti jättänyt yleisöä kylmäksi, ja keikan jälkeen ulos valuva yleisömassa oli kaikkensa antaneen, hikisen ja onnellisen näköinen.

Kuvat: OutoKuva