Hikinen metalliviikko Sloveniassa – Metal Days 2019, osa 1/3
Slovenian Tolminissa järjestettävä MetalDays on tullut monille suomalaisillekin tutuksi vuosien varrella. Festarilla on nähty vuosittain härmäläisiä bändejä sekä sadoittain suomalaisia festaroitsijoita. Vaikka olen jo muutaman vuoden ajan sanonut, että tämä festari toistaa esiintyjien osalta jo hiukan itseään, heinäkuun loppupuolella nenä yllättävästi aina osoittaa Tolminin suuntaan. Onhan paikka sinällään jo sellainen, että siellä kelpaa viikko lomastaan viettää: festari järjestetään vehreässä laaksossa vuorten keskellä. Kaksi vuoristojokea kohtaa alueen rannassa, joten hikistä menoa voi vilvoittaa välillä lähes jääkylmässä jokivedessä.
Tänä vuonna erityisesti death metal oli voimakkaasti esillä festarilla. Viikon aikana kuultiin kolmelta lavalta niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin tulokkaita ja tuttavuuksia. Musiikki soi taukoamatta iltapäivästä pitkälle yöhön – ja jos välillä haluaa hengähtää hetken, voi siirtyä rantaan tai jonkun leiriin istuskelemaan ja viettämään sosiaalista festarielämää.
Sunnuntai 21.7.: Uusien tulokkaiden ilta
Lauantaina ja sunnuntaina live-musiikkia kuullaan pelkästään pieneltä New Forces Stagelta, jossa tulokkaat pääsevät esittelemään osaamistaan MetalDaysissa. Bändeille on annettu pienoinen puolen tunnin soittoaika, joten molempiin iltoihin on saatu mahdutettua vajaat kymmenen bändiä, jotka on valittu mukaan satojen halukkaiden joukosta. Viime vuosina järjestäjä on ottanut sellaisen linjan, että New Forces Stagelle valittujen bändien jäsenistön tulee olla ollut festariyleisönä aikaisemmin. Info-tiskille valuukin tasaiseen tahtiin paikalle halajavien yhtyeiden demoja kuunneltavaksi. Itse saavuin Tolminiin vasta lauantai-iltana, joten ensimmäinen tulokaspäivä jäi kokematta. Sunnuntaikin tuntui vilahtavan ohitse kauppareissuilla ja tuttujen kanssa turistessa, joten ehdin paikalle todistamaan vain kahta illan viimeistä bändiä.
Ensimmäinen näkemäni bändi oli sveitsiläinen Eternal Delyria, joka edustaa melodista death metalia. Pojat ovat selvästikin kuunnelleet pohjoismaista melo-deathiä, ja tiluttelusta tuli ajoittain mieleen jopa Children of Bodom. Bändi onnistui puolen tunnin keikallaan saamaan oikein hyvät meiningit pystyyn. Eli tämän poppoon voinee hyvillä mielin laskea kehityskelpoisten yhtyeiden kastiin. Positiivista oli myös huomata, että tänä vuonna uusia tulokkaita oli selkeästi aikaisempaa enemmän porukkaa kannustamassa. Aikaisempina vuosina sunnuntainakin paikalla on ollut hyvin vähän porukkaa, mutta nyt yleisöä oli jopa pienoiseksi tungokseksi asti.
Sunnuntai-illan päätteeksi puoli kymmenen aikaan lavalle nousi vielä belgialainen Signs of Algorithm. Valitettavasti täytyy todeta, että tältä kuulostavia metalcore-bändejä nousee nykyisin esille vähintään 13 tusinassa. Jotain omaperäisempää voisi keksiä, että nousisi lähellekään isompiaan. Mitenkään vakuuttavaa kuvaa bändi ei keikalla onnistunut luomaan. Puolituntisessa oli muutama hetkensä, mutta levykaupoille ei tämän jälkeen tarvinnut lähteä. Osa porukasta sen sijaan siirtyi vielä jatkamaan iltaa rantabaariin, jossa dj. soitteli musiikkia koko yön ajan. Omaa matkaani majapaikkaan valaisi läpi leirintäalueen edellä kulkenut tulta syöksevä tyyppi. Eipä haitannut, vaikka taskulamppu olikin unohtunut koti-Suomeen.
Maanantai 22.7.: Ruotsalaisten hurjaa ilotulitusta
Maanantaina Metal Days alkaa kahden lämmittelypäivän jälkeen täysillä. Tarjolla on musiikkia kahdelta eri lavalta: Ian Fraser “Lemmy” Kilmisterin mukaan nimetty on päälava, ja puiden katveesta löytyy puolestaan Boško Bursać Stage — myöhemmin tuttavallisesti vain kakkoslava. Myös New Comers Stage on koko viikon ajan käytössä, ja sielläkin esiintyy päivittäin muutama yhtye. Ensimmäiset bändit aloittelevat aina iltapäivällä ja tarjontaa riittää yön tunneille asti, kun kakkoslavan viimeinen bändi aloittaa keikkansa klo 00.30. Jos tämäkään ei riitä, beach bar palvelee vielä viimeisten bändien jälkeenkin.
Aivan päivän ensimmäisiin bändeihin ei retkueemme saanut itseään festarialueelle, mutta viime vuonna New Comers Stagella esiintynyt Hexa Mera vakuutti sen verran, että sitä oli kirmattava katsomaan tällä kertaa kakkoslavalle. Belgialainen melo-death hyvällä asenteella vedettynä sai tälläkin kertaa monon vipattamaan jo kovaan tahtiin. Belgialaiset vetävät hyvällä groovella höystettyä melodista deathiä kovalla asenteella, joten tämä bändi kannattaa tsekata, jos se jossakin vastaan tulee. Ainakin itse nyökyttelin taas hyväksyvästi keikan loppupuolella. Hexa Mera tarjoili hyvän festareitten aloituksen vuonna 2019.
Ruotsalainen Lucifer ei ole aivan ominta genreäni, mutta kyllähän tätä doom/heavy-pumppua piti käydä vilkaisemassa, kun se seuraavaksi otti päälavan haltuunsa. Itselleni keikka todellakin jäi vain vilkaisuksi coktailin tilauksen sivutuotteena. Tuntui jopa, että bändi oli aivan väärässä paikassa, joten siirryin suosiolla seuraamaan, mitä annettavaa pienemmillä bändeillä maanantaille olisi. Täällä ehdin seurata kahta keikkaa: espanjalainen Incursed musisoi jonkinlaista pakanametallia black-vivahteilla höystettynä. Bändistä tuli paikoitellen mieleen Latvian suuruus Skyforger. Porukka näyttää julkaisseen jo useamman levynkin, joten täytynee kaivella tätä kuunteluun myös levyltä. Etukäteen olin puolestani ilahtunut seuraavasta tulokaslavan bändistä: australialainen Heathenspawn kuulosti ainakin tallenteelta varsin täpäkältä death metalilta, eikä se livenäkään saanut mieltä muuttumaan. Metal Daysissa mukava on aina törmätä tällaisiin uusiin, kehityskelpoisiin bändeihin. Kun tämän lisäksi vielä kerrottiin, että kyseessä oli vokalistin ensimmäinen keikka, ei voi kuin hattua nostaa. Nämä tulokkaat jytisyttivät maaperää hienosti!
Mainos päättyy
Toista vuotta peräkkäin MetalDaysissä esiintyi uusiseelantilainen thrash-trio Alien Weaponry. Tänä vuonna pojat pääsivät jo nousemaan päälavalle asti. Vuosi aikaisemmin yhtye vakuutti energisyydellään, mutta nyt täytyi myöntää, ettei se ehkä ihan vielä ole päälavamatskua. Pojat eivät yksinkertaisesti onnistuneet täyttämään koko lavaa, ja keikka jäi ainakin omaan makuuni hiukan vaisuksi. Pienen roudaustauon (joka todella on vain lyhyt breikki) jälkeen päälavalle asteli taas yksi kolmisanainen core-bändi. Brittiläinen While She Sleeps kuulosti ainakin alkukeikan perusteella aivan liian popilta ja pliisulta, joten päätin suunnistaa suosiolla kohti kakkoslavaa.
Vaikka hidastelumusiikki ei aina välttämättä ole festariolosuhteissa kaikista paras mahdollinen valinta, onnistui tukholmalainen October Tide osumaan juuri oikeaan väliin omalla esiintymisellään. Toukokuussa ”In Splendor Below” -levyn julkaissut ruotsalaispoppoo fiilisteli hiukan hämärtyvässä illassa siihen malliin, että kaikki ympärillä tapahtuva unohtui täysin. Bändi onnistui vetäisemään täysin mukaansa, mikä on aina hyvän keikan merkki. Vielä tunnin soitannan jälkeenkin jäin toviksi ihmetellen seisomaan paikallani kysellen, tykkäsinkö todellakin tästä näinkin paljon. Täytyy melkein myöntää October Tidelle ”festarin yllättäjä” -kunniamerkki tästä toiminnasta.
Hiukan toisenlainen fiilistely täytti kakkoslavan myös seuraavaksi itävaltalaisen Dornenreichin muodossa. Folkin ja dark metalin maastoissa liikuskeleva bändi viuluineen ja unenomaisine ulosanteineen jatkoi hyvin October Tiden tarjoilemaa tunnelmien vuoristorataa. Aluksi Dornenreich sai lähinnä raapimaan päätä, sen verran hämärää meininkiä nyt oli esillä. Mutta kun alun hämmennys alkoi vähitellen hälvetä, pääsi meininkiin jollakin tavalla jo mukaan. Vaikka keikkaa voi hyvällä omalla tunnolla kuvata sanalla ’outo’, jäi se kuitenkin loppujen lopuksi plussan puolelle.
Maanantain pääesiintyjänä kuultiin lisää ruotsalaisia, koska päälavalle kirmasi yhdentoista jälkeen aina yhtä energinen Arch Enemy. Bändi on viime vuosina lähinnä kyllästyttänyt itseäni, joten suuria odotuksia en tällekään illalle ladannut. Yleisön mieltä nostatettiin hetki ennen keikkaa nauhalta kuuluvalta ”Aces High” –coverilla ja sen jälkeen viimeisimmän ”Will to Power” -levyn introlla, jonka aikana soittajat vähitellen saapuivat lavalle. Siitä lähtikin käyntiin totaalinen ilotulitus – ja myös vanhan epäilijän täytyi myöntää, että olipa tällä kertaa rähväkkä keikka! Kyllähän tämä porukka hommansa osaa näköjään yhä hoitaa hyvin. Keikalla keskityttiin pitkälti Alissa White-Gluzin aikaiseen materiaaliin, mutta kyllä väleihin oli mahdutettu myös hittejä aikaisemmilta levyiltä. Kyllähän siinä ”My Apocalypsen” aikaan tuli vähän ikävä aikasempaa vokalistia Angela Gossow’ta, muttei niin paljon, että se kokonaisuutta olisi haitannut. Arch Enemy näytti epäilijöille, ettei se ole väsynyt vaan jaksaa painaa täysillä. Hiukan kesken keikan jouduin itse lähtemään jo odottelemaan seuraavaa ruotsalaispumppua, koska Arch Enemy näytti siltä, ettei se malta lopettaa millään.
Mainos päättyy
Oma pääesiintyjäni oli kuitenkin illan viimeinen ruotsalainen, kakkoslavalla täräyttänyt Necrophobic, joka ei sekään turhaan selittele. Eikä Necrophobic pettänyt tälläkään kertaa. Koska yhtye juhlistaa tänä vuonna 30-vuotista uraansa, on kevään keikoilla saatu kuulla suhteellisen paljon vanhempaa materiaalia, ja sitä oli tarjolla myös Metal Daysissa. Keikka toki avattiin viimeisimmän levyn ”Mark of the Necrogram” –nimibiisillä, mutta tämän jälkeen eetteriin iskettiin biisejä koko uran ajalta oikeastaan hyvinkin kronologisessa järjestyksessä. Ja kyllähän esimerkiksi ”Revelation 666” ja ”Taste of Black” yhä lähtevät ja viihdyttävät yleisöä. Minä ainakin tykkäsin kovasti! Eikä ennen encoreita soitettu “Tsar Bombakaan” yhtään harmittanut. Keikan jälkeen omalla terassilla keikkaa filistellessä tuli kyllä tuumattua, että tällä tavalla pitäisi aina päästä päättämään festaripäivänsä. Epäilytti jo, että koko Metal Daysin pääpäivä taitaa olla takanapäin.
