HIM Ruisrock-lauantain pääesiintyjäksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.11.2012

Suomen vanhin rockfestivaali Ruisrock juhlitaan ensi vuonna 5.-7. heinäkuuta Turun Ruissalossa. 44. kerran järjestettävän festivaalin ensimmäinen kiinnitys on lauantain pääesiintyjä, Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva HIM. Love metallin lähettiläät esiintyvät Ville Valon johdolla kesällä kotimaassaan ainoastaan kahdella keikalla, Ruisrockin lisäksi Oulun Qstockissa.

Miljoonia albumeja myynyt ja ympäri maailmaa uskollisen fanikunnan kerännyt HIM on tänä vuonna juhlistanut 20-vuotista uraansa ja päättänyt muutaman vuoden hiljaiselonsa. Kansan rakastaman yhtyeen paluuta lavoille on todella odotettu, mistä kertoo hetkessä loppuunmyyty Helldone-festivaali tämän vuoden lopulla. Viime kuussa ”XX – Two Decades of Love Metal” -juhlakokoelmansa julkaissut HIM äänittää parhaillaan kahdeksatta studioalbumiaan työnimellä ”Tears on Tape”, jonka on määrä ilmestyä kevääseen mennessä.

Rock-kansan avulla Saaristomeri kirkkaammaksi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ruisrockin kolmen päivän liput ja lauantain liput ovat myynnissä nyt viime kesän hinnoin joulukuun loppuun saakka. Saaristomeren Suojelurahasto ja Ruisrock tarjoavat jälleen lipunostajille mutkattoman tavan olla mukana muuttamassa Saaristomeren tilaa kohti kirkkaampia vesiä. Työtä Saaristomeren rehevöitymisen pysäyttämiseksi on mahdollista tukea kolmen euron lahjoituksella lipunoston yhteydessä.

Menestyksekäs yhteistyö alkoi kesällä 2011, jolloin lahjoituksien kokonaissummaksi muodostui 3651 euroa. Vuoden 2012 Ruisrockin lipunmyynnin osalta lahjoitussumma lähes tuplaantui ja kerätty 6060 euroa käytetään Saaristomeren kuormitusta mahdollisimman tehokkaasti vähentäviin konkreettisiin hankkeisiin aina ruo’on niitosta ja kosteikon rakentamisesta koululaisten ympäristökasvatukseen. Keväällä mukana oli erityisesti kyläyhdistysten, vesiensuojeluyhdistysten ja muiden pienten toimijoiden hankkeita. Tulevia rahoituksia myönnetään erityisesti kaupunkialueilla toteutettaviin vesiensuojeluhankkeille.

Viime vuonna saavutettiin myös merkkipaalu Turku Energian ja Ruisrockin yhteistyössä, jonka ansiosta Ruissalossa on juhlittu ekologisesti tuulivoimalla jo vuodesta 2009. Viime kesänä koko Ruisrock saatiin sähkön osalta päästöttömäksi. Kaikki Ruisrockin käyttämä sähkö oli tuulisähköä, minkä lisäksi dieselgeneraattoreilla tuotetun festivaalisähkön päästöt kompensoitiin hankkimalla kansainvälisesti sertifioituja päästövähenemiä. Tällä menetelmällä nollattiin festivaalisähkön tuotantoon käytetyt 7 450 diesellitran päästöt, joka vastaa noin 120 000 kilometrin ajoa henkilöautolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käytännössä päästövähenemien avulla rahoitetaan uusiutuvan energian tuotantohankkeita ympäri maailman. Ruisrockin kompensaatio kohdistetaan kiinalaisen, Beijingin lähelle rakennettavan Zhangbei Dayangzhuangin 50 megawatin tuulipuiston toteuttamiseen.

Ensi kesän Ruisrockiin on myynnissä erä kolmen päivän ja lauantain lippuja vuoden 2012 hinnoin 31.12. saakka: 3 päivän lippu 115 euroa, lauantain päivälippu 70 euroa ja 3 päivän VIP-lippu 349 euroa + mahdolliset toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi.

Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä kolme euroa kalliimpi Saaristomeri-tukilippu, jonka erotus menee Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).

Ruisrockin ohjelmiston seuraavat kiinnitykset julkistetaan talven aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “HIM Ruisrock-lauantain pääesiintyjäksi

  1. Arto Mäenpää

    Ulkomaisia kiinnityksiä odotellessa.. :)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat