Tummia sävyjä aina kansikuvaa myöten – HIMin ”Love Metal” 20 vuotta

HIM julkaisi järjestyksessään neljännen studioalbuminsa ”Love Metalin” huhtikuussa 2003. Bändin edellisen ”Deep Shadows And Brilliant Highlightsin” julkaisusta oli ehtinyt kulua reilu puolisentoista vuotta, joten yhtyeen fanit varmasti jo odottivat uutta levyä – varsinkin, kun kyseinen levy sai ristiriitaisen vastaanoton hieman kevyemmän tyylinsä suhteen. Uuden albumin tuottajaksi mietittiin ensin Mikko Karmilaa, mutta bändi päätyi kuitenkin Hiili Hiilesmaahan. Miksauksesta vastasi mm. U2:ta ja Pearl Jamia tuottanut Tim Palmer.

”Love Metalilta” irrotettiin kaiken kaikkiaan kolme singleä: ”Buried Alive By Love”, ”The Funeral Of Hearts” sekä ”The Sacrament”. Ensiksi mainitun piti ilmeisesti olla ensimmäinen single, mutta suunnitelmat muuttuivat ja näinpä ”The Funeral Of Hearts” julkaistiin levyltä ensimmäisenä. Mielestäni juuri oikeat kolme biisiä julkaistiin singleinä, sillä ovathan ne ehdottomasti tämän albumin parhaimmistoa. ”The Funeral Of Hearts” samoin kuin ”Buried Alive By Love” ovat valikoituneet myös VV:n keikkojen settilistaan ainakin toistaiseksi tätä kirjoitettaessa.

Albumi on melkoisen tuhti paketti kuunneltavaksi. Levyn alkupuoli sisältää paljon kevyempää, menevämpää – ja ehkä voisi sanoa jopa melodisempaa materiaalia päätösbiiseihin verrattuna. Kappaleiden kestot vaihtelevat noin 4 minuutista aina alkuperäisen levyn päättävän ”The Pathin” järkälemäiseen 7 minuutin ja 42 sekunnin mittaiseen kestoon. Albumin digipak- sekä digitaaliseen versioon on viimeiseksi biisiksi lisätty vielä ”Love’s Requiem”, jonka kesto on vaatimattomat 8 minuuttia ja 35 sekuntia. Kappaleiden kestot eivät kuitenkaan ihan hirveästi yllätä, kun kyseessä on Ville Valo ja luulen, että näitä pisimpiä raitoja ei alun perinkään ole radiosoittoon ajateltu.

Moni oli varmaankin ”Love Metalin” tyyliin ja raskaampaan materiaaliin varsin tyytyväinen edellisen, kohtalaisen paljon popmusiikkiin päin kallistuneen ”Deep Shadowsin” jälkeen. Näiden levyjen välillä on kuultavissa melkoinen ero ja ”Love Metalilla” mennään lähemmäs takaisin ”Greatest Lovesongs Vol. 666” -albumin henkeä. Lisäksi siinä missä ”Deep Shadows” kuulosti paikoitellen hieman kireälle, pakotetulle ja ehkä jopa laskelmoidulle meiningille, on ”Love Metalin” tunnelma paljon vapautuneempi ja rennompi. Voisi jopa luonnehtia, että HIM kuulostaa enemmän omalle itselleen.

”Love Metal” on HIMin studioalbumeista ensimmäinen, jonka kannessa ei komeile karismaattinen keulakuva Ville Valo. Kansikuva on pelkistetyn tyylikäs: mustalla pohjalla tuttu heartagram-logo, jota on hieman päivitetty eli heartagramia kiertää kehä. Fyysisestä albumista voisin muutenkin kommentoida, että se tehtiin vanhaan kunnon hyvään aikaan, ja tässä tapauksessa tarkoitan sitä, että kanteen ja kansilehtiseen on vielä viitsitty panostaa. Tätä nykypäivänä enää harvemmin näkee – tosin toisaalta moni ei enää fyysisiä albumeja välttämättä hyllyynsä hankikaan, vaan musiikkia kuunnellaan yhä enemmän vain digitaalisessa muodossa.

Vaikka ”Love Metal” ei itselleni niitä rakkaimpia HIMin albumeja olekaan, on siinä silti jokin oma viehätyksensä ja se oli itselläni julkaisunsa jälkeen melko ahkerassa kuuntelussa. Tosin kuuntelin sitä ehkäpä enimmäkseen bändin itsensä vuoksi, koska kokonaisuutena ”Love Metal” on melkoinen urakka kahlattavaksi läpi ja mielenkiinto uhkaa ikävästi herpaantua varsinkin loppua kohti mentäessä. Albumi ei ole HIMin parhain, mutta ei toisaalta huonoinkaan. Uskon, että joku kuitenkin saa tästä pitkäsoitosta itseäni enemmän irti.