Himmeää Valoa – yllättävän välinpitämätön HIM Helsingin Jäähallissa 27.12.2017

HIM:in kaikkien aikojen viidenneksi viimeinen keikka oli hetken lopullisuuteen nähden yllättävän rutiininomainen ja välinpitämätön veto. Luomansa love metal -universumin itseoikeutettuna hallitsijana Ville Valo saa toki päättää, milloin HIM:in uran päätepiste tulee vastaan. Ainakaan keskiviikkoisen Jäähallin jäähyväiskonsertin perusteella loppu ei koita hetkeäkään liian aikaisin. Jos bändillä ei ole kuin kaksi alle kymmenvuotiasta kappaletta setissään, on kyse joko nostalgia-aktista tai pahoista sisäisistä vaikeuksista. Tässä tapauksessa ei voi olla varma, kummastako on kysymys – ehkäpä molemmista.

Helldone-festarit avannut Jimsonweed on toki 1990-lukulainen psykedeelisen Helsinki-stonerin legenda, mutta laulaja Suho Superstarin vuosien runnoma karisma ei riitä kannattelemaan horjuvaa lauluääntä – ei ainakaan tänä iltana. Bändi ei ole levytetyltä tuotannoltaan kuitenkaan hullumpi, joten pitänee ehkä antaa orkesterin keikkakunnolle uusi mahdollisuus pienemmillä lavoilla.

Entisten pimeyden lapsien suosikkibändi The 69 Eyes on Jäähallin lavalla sen sijaan kuin kotonaan. Laulaja Jyrki 69 sekä yleisö yltyvät taputtamaan ”Gothic Girlissä” käsiään kiihtyen kuin lentoon lähtevä… hmm… lepakko. Ja bändihän groovaa kuin – jos Nosferatu olisi verenimennän sijaan perustanut AC/DC:n. Goottikliseet, vaatetus ja settilista ovat säilyneet yhtä muuttumattomina kuin biker-takki Ramonesin yllä, mutta vampyyrithän eivät tunnetusti vanhene, kuole tai muutu.

HIM:in suuren yleisön jäähyväiskeikka käynnistyi monen aiemman keikan tavoin ”Buried Alive by Love” -biisillä. Keikan aikana kävi nopeasti selväksi, ettei viimeisten jäähyväisten tiimoilta ole luvassa mitään erityislaatuista – ei harvinaisuuksia, ei vierailijoita, vaan hitit läpi parin joulukinkku-välispiikin säestyksellä, minkä jälkeen – maestro Valon itsensä sanoin – ”vittuun”. Ja tiedän – ne hitit ovat edelleen aivan loistavaa synkähköä rockmusiikkia. Ja tiedän –  siitä, että olen ylipäätään päässyt tuolle loppuunmyydylle Jäähallin keikalle, tulee olla kiitollinen. Samaa toivoisin Valoltakin, edes niillä seuraavilla jäähyväiskeikoilla. Komean uran voisi päättää tyylikkäämminkin kuin omaan elämäntyöhönsä kyllästyneenä kehäraakkina haukotellen ja miksaajille vittuillen.

Mutta jopa yllätyksettömästi vedetystä hittikimarasta nousee esiin tiettyjä huippuhetkiä. ”The Kiss of Dawn” jyrää voimalla, ja yhteislauluksi yltyvän ”Your Sweet Six Six Sixin” aikana bändi näyttää oikeasti lähes samalta kuin vuonna 2000. Tosin bläkkisbändeiltä lainatun valotekniikan avulla se ei ole kovin vaikeaa – silhueteissa ei näet näy ryppyjä. Ryppyjä ei kuulu soitossakaan, tuore rumpali Jukka ”Kosmo” Kröger on sulautunut yli puolivuotisen jäähyväiskiertueen aikana basisti Mikko ”Mige” Paanasen ja kosketinsoittaja Janne ”Burton” Puurtisen joukkoon vallan mainiosti, vaikkakin edeltäjänsä Mika ”Kaasu” Karppisen oppeja jopa liiankin tiukasti noudattaen. Illan näkyvin sankari oli silti kitaristi Mikko ”Linde” Lindström, joka nykykunnossaan onnistuu risteyttämään sooloissaan jopa sellaiset kitarismin ääripäät kuin ex-appiukkonsa Tony Iommin ja Tom Morellon.

Koska HIM-soittajisto ei ole pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta viihtynyt parrasvaloissa, kovimmat paineet ja kovin kritiikki suuntautuvat luonnollisesti itse Ville Valoon. Parhaimmillaan Valokin loisti omassa tunteikkaassa sfäärissään, josta esimerkkinä käyköön vaikkapa ”The Sacrament”. Kylmien väreiden luonti on tunnetusti erittäin vaikea laji, mutta Valo saa pidettyä luomansa kylmät väreet kihelmöimässä pitkin selkääni yli puoli minuuttia. Valon aina briljantti äänikin on mainiossa kunnossa, mutta mikrofonikäsittely on kuin suoraan miksaajan painajaisunesta. – Sitä paitsi turhan usein toistuva miksaajan neuvominen jopa kesken kappaleiden on, paitsi vastoin kaikkia rokkitähtien oppikirjasääntöjä, myös erittäin omituista.  Normaalisti näillä jutuilla ei olisi väliä, mutta jos liidilaulun kuuluminen on vaihtelevaa, ja rundia on takana jo puoli vuotta, luulisi, että ongelmat olisivat jo ratkenneet. Mikin naputtelu sormuksilla tai siitä ohi laulaminen eivät myöskään auta asiaa. Onko keikan taustalla jotain suuria teknisiä vaikeuksia, vai onko Mr. Valon perinteinen epävarmuus stadilaisen yleisön edessä yhä olemassa?

Tuoreempi – ja vähemmän puhkisoitettu – ”Heartkiller” sekä esikois-EP:n ”Stigmata Diaboli” saavat bändin tehokkaammin liikkeelle kuin ne suurimmat puolitempohitit. Pääsetti päättyy ”The Funeral of Heartsin” yhteislauluun, joka valitettavasti häviää YouTube-vertailussa monelle Keski-Euroopan klubikeikalle. Ehkäpä Valoakin vaivaa yleisön yllättävä vaisuus. Ja myönnetään, että vähän jo odotinkin tätä, sillä joka ikinen näkemäni HIM-festarikeikka on ollut pettymys. Jotkut bändit eivät vain sovi isoille lavoille. Itse asiassa paras näkemäni HIM on esiintynyt klubikeikalla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Suosittelisin samanlaista HIM-keikkaa muillekin, jos se vain olisi mahdollista.

Lopuksi ”pari biisiä ja sit vittuun”. Ne ovat monesti kuultu, illan sähköistävä Billy Idol -cover ”Rebel Yell” ja komeasti soiva debyyttilevyn ”When Love and Death Embrace”, jonka aikana Valo näyttää jopa liikuttuvan stadionyleisönsä valomerestä. Viimeisenä – ja ensimmäisenä jäähyväisiä sivuavana – spiikkinä Valo toivottaa ulkomaiset fanit tervetulleiksi seuraamaan bändin viimeistä kunniakierrosta seuraaville keikoille. Kunpa jokaisella Jäähallin yleisössä olisi mahdollisuus päästä todistamaan pienempiä keikkoja ja näkemään, miten upea ja ainutlaatuinen bändi HIM oikeasti oli.

Settilista:

1. Buried Alive by Love
2. Heartache Every Moment
3. Your Sweet Six Six Six
4. The Kiss of Dawn
5. The Sacrament
6. Tears on Tape
7. Rip Out the Wings of a Butterfly
8. Gone with the Sin
9. Soul on Fire
10. Wicked Game (Chris Isaak -cover)
11. Killing Loneliness
12. Poison Girl
13. Bleed Well
14. Heartkiller
15. Join Me
16. Stigmata Diaboli
17. In Joy and Sorrow
18. Right Here in My Arms
19. The Funeral of Hearts

Encore:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

20. Rebel Yell (Billy Idol -cover)
21. When Love and Death Embrace

Teksti: Juhani Mistola

Kuvat: Markus Helander