Hippimatkalla Haloo Helsingin kanssa: Arviossa “Älä pelkää elämää”

Kirjoittanut Mari Lamminaho - 1.10.2021

Haloo Helsingin uusi albumi “Älä pelkää elämää” on teemaltaan luontevaa jatkumoa Elli Haloon progelle ja hippihenkiselle Ellips-projektille. Biisien siivittämänä matkataan hippikommuunin mukana road tripillä yhtä aikaa isojen maailmantuskaisten ekokriisiteemojen ja salaliittoteorioiden sekä rakkauden tuskan ja sen kaiken voittavan voiman läpi.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

Levyn kannessa bändi istuu oranssin kuuskyt-seitkytlukulaisen retkipöytäsetin ääressä hieman kulahtaneen, valkoisen, oranssiraitaisen asuntovaunun edessä. Taivas on hämärä ja tummat pilvet matalalla. Taivaanranta kajastaa kuitenkin. Kuva henkii visuaalisilla elementeillään niin hippiviboja kuin levyn tunnelmaa – ahdistusta ja toivoa samaan aikaan.

Avausbiisi “Foliohattukauppias” käsittelee ihmisten tarvetta saada salaliittoteorioin ja yli menevän epäilyn ja analysoinnin kautta selkeyttä sekavaan ja pään räjäyttävän matkaan, jota elämäksi kutsutaan.

Koska maailmantuskassa on raskas velloa, on ihanaa päästä välillä “Reiviluolaan”, jossa voi biisin sanoja mukaillen keskittyä koko keholla basson jytkeeseen ja muihin transsissa ilman paitaa tanssiviin ihmisiin, hiukset merisuolassa ja psykedeliassa, jossa patsulin tuoksu kohottaa mielialaa ja kosketus saa sydämen sanomaan seis. Kuulijana on helppoa tulla imaistuksi mukaan tanssimisen meditatiiviseen vaikutuspiiriin.

Transsi päättyy, kun “Lady Domina” räimäyttää ruoskallaan herätyksen ekokriisiin. Pyörittelee päätään ja palloaan ja miettii, ei saatana. Tanssi jatkuu kiivastuneen luontoäidin jazzin tahtiin, kun itsekäs touhuaminen luonnon ja korkeampien arvojen mukaisen yhteisen hyvän kustannuksella saa riittää ja luonto näpäyttää meitä takaisin ja laittaa ruotuun. Niin, mitenhän se on, kuten biisissäkin pohditaan, voiko meitä enää pelastaa. 

Luonnon sylissä voi matkan varrella itkeä myös surujaan. “Piilotan mun kyyneleet” kertoo, kuinka road tripillä voi joskus käydä niinkin, että jää yksin kalliolle hiljenemään, kun rakkaus ei riitä vaan toinen lähtee pois ja hän jää vain kirjaimeksi kallion seinämään. Ei auta kuin itkeä kyyneleet silkkiseen hippihuiviin, sillä joskus on pakko päästää irti, vaikka rakastaisi ikuisesti. On kovin totta, että suruaan ja sydämeen sattumista ei jaksa huutaa loputtomasti.

“Älä länkytä” kuvaa toisaalta vahvuutta, jonka rakkauden voimaan uskova voi saada omien arvojen ja periaatteiden takana seisomisesta, välittämättä lyttääjistä ja kyynikoista sekä toisaalta sitä, kuinka julmassa ja kovassa maailmassa joutuu suojaamaan itseään suojakuorella, jonka taakse ei halua ihan ketä vaan helposti päästää. Kun omalla matkalla on jokin itselle merkityksellinen tarkoitus ja päämäärä, niin silloin eivät huutelijat haittaa. 

“Tulikärpäset”biisissä matka jatkuu auton kyydissä kesäyönä. Vanha rakas näyttää hyvältä ja tiet ovat yhdistyneet jälleen. Rakkaus saa tuntemaan olon eläväksi. Kun toinen työntää sinut konepeltiin, niin toivot, että hän suutelee ja ottaa sinut vielä lujempaa ja sanoo, että kaikki selvii ja elämästä tulee kauniimpaa. On vain nyt ja on vain te. On toivoa, että vieläkin voisi muuttaa maailmaa. 

Kukat voivat olla elämän hippimatkalla flowerpowerin lisäksi myös surukukkia. Ne voivat olla rakkaan läheisen muisto liian aikaisesta lähdöstä elämän etelään tai pohjoistuuliin, “Kukkameri” tien laidassa.

Silloin kun viereen ilmestyy harhanomaisesti joku ihana matkan varrella seisomaan käsillä pää alaspäin ja valoksi pikkuikkunaan, tekee mieli sanoa joka solulla “Tahdon”, tässä hetkessä ja tuuleen sulautumiseen saakka, vaikka mikään huomisessa ei ole varmaa. 

Välillä hippimatkalla silmien eteen kajastuu dystooppisia näkyjä. Lehmät ovat lentäneet taivaaseen ja kukat ovat kukkineet tukkimatta piipun suita. Toivo on hävinnyt ja vallankumouksellinen intomieli on muuttunut hädäksi. Vaan ei, toivo herää vielä, sillä jos joku on joskus käynyt “Kerran kuussa”, niin rauha maassakaan ei voi olla mahdoton ajatus. Biisi kannattelee ajatusta, että pelosta, sodan haavoista, epäilystä ja turhautumisesta huolimatta voimme ehkä vielä yhdessä ottaa maailman suurimman askeleen rauhan mereen.

Joskus herkälle mielelle on liikaa maailmantolan aiheuttama aivosirkus ja kaoottista ärsyketulvaa pitää koittaa hallita pakkotoiminnoilla, laittaa kädet korville, tarkistella ovea, astua vain joka toiselle laatalle. Keikkua hulluuden epäilyksen rajalla, että kuka meistä lopulta olikaan hullu. Se saa pyytämään elämää antamaan edes pienen selviämisen tunteen. Laulun sanoin moni meistä varmasti haluaa kivusta irti ja häpeästä pois, vaikka välillä turvaa saadakseen on helpompi pidellä pelosta kiinni. Mutta kuten “Pelikaani” ei pelkää lentää avomereen pää edellä, voimme mekin sen varmuuden rohkaisemina koittaa uskaltaa luottaa toivon elämiseen – ja elämään.

Rauhan ja tasavertaisuuden sanomaa ei saa ihminen kadottaa kohtaamattomuudesta, turhista väännöistä ja epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta. “Älä pelkää elämää” on pyyntö kauniille katalalle maailmalle, että saisimme vielä joskus elää sovussa ja rauhassa.  

Lyriikoiden lisäksi levyllä soi soundillisesti hippitunnelmointi. 

Meistä tuntuu siltä, että me voidaan tehdä ihan millaista musaa vaan, kunhan vaan luotetaan vaistoihimme. “Älä pelkää elämää” -albumi jatkaa tätä saagaa, ja olemme lopputulokseen bändinä tosi tyytyväisiä. Halusimme jättää tälle albumille tuotannon suhteen myös enemmän tilaa Ellin laululle ja tulkinnoille. Vain kappaleille luontaisia elementtejä ja tunnelmia otettiin mukaan. Albumi miksattiin Atlantassa Miles Walkerin toimesta, jonka kädenjälki toi viimeisen silauksen levylle”, kuvailevat Leo Hakanen ja Jere Marttila bändin fiiliksiä uudesta albumista levy-yhtiön tiedotteessa.

Haloo Helsingin “Älä pelkää elämää” -pitkäsoitosta välittyy kuulijalle, elämän matkaajille, kanssahipeille sekä universumille viestinä, että vaikka olemme vaikeuksissa ja kolistelemme tärkeillen egojamme yhteen, on vielä uskoa ja toivoa, että yhteistoiminta voisi olla mahdollista ja rakkaus voisi voittaa. 

Levy-yhtiön tiedotteen mukaan yhtye on tehnyt “Älä pelkää elämää” -albumia vuoden 2020 alusta lähtien.

Tämä seitsemäs Haloo-albumi kertoo elämästä sellaisenaan kuin se on. Yllättävänä ja ennalta-arvaamattomana. Se on tasapainoilua sen kanssa, miten kannamme yhtä aikaa harteillamme omaa hätää ja maailman tuskaa.

Ensikuulemalta ”Älä pelkää elämää” tuntuu hieman sarkastiselta nimeltä levylle, mutta loppupeleissä se kääntyy koko levyn mitassa vilpittömäksi toiveikkuudeksi, jossa halutaan rohkaista ihmisiä tekemään pelottomasti päätöksiä elämästään”, summaa Elli Haloo levykokonaisuuden tiedotteessa.

Vaikka miten hullua ja dystooppista maailmanmeno on, ajattelen, että sen suurimman on oltava rakkaus. Kaikesta maailman hippipakun tuulilasiin heittämästä paskasta huolimatta yhdyn mielelläni Elli Haloon ja Haloo Helsingin ihanan idealistiseen toiveiseen ja unelmaan paremmasta huomisesta ja siitä että voisimme kukin elää täyttä elämää kaikesta huolimatta. 

Peace and love! <3

8,5/10

Kappalelistaus:

 

  1. Foliohattukauppias
  2. Reiviluola
  3. Lady Domina
  4. Piilotan mun kyyneleet
  5. Älä länkytä
  6. Tulikärpäset
  7. Kukkameri
  8. Tahdon
  9. Kerran kuussa
  10. Pelikaani
  11. Älä pelkää elämää