Hiroe julkaisi ensimmäinen singlen ”Tides” tulevalta debyyttialbumiltaan

Kirjoittanut Teemu Hakala - 6.5.2025

Philadelphiasta ponnistava instrumentaalinen post-rock-yhtye Hiroe on julkaisemassa debyyttipitkäsoittoaan ”Wield” 20. kesäkuuta 2025 Pelagic Recordsin kautta. Albumi on tuottaja Mario Quinteron (tunnetaan mm. Spotlights-yhtyeestä) käsialaa ja se tarjoilee kuulijalleen tekstuuriltaan rikkaita ja sävellyksellisesti monipuolisia kappaleita, joissa yhdistyvät Deftonesin avaruudellinen soundi ja ISISin sekä Caspianin raskaammat dynaamiset maisemat.

Albumin äänityksissä kokoonpano koki pientä ravistelua: Jill Paslier siirtyi bassosta kitaroihin, ja remmiin liittyivät Brian Kong (kitara), Jon Seiler (basso) ja Dan Sagherian (rummut), täydentäen bändin nykyisen, entistäkin tiukemman linjan.

Julkaisun ensimmäinen single, yli seitsemän minuuttinen ”Tides” antaa heti vahvan näytteen bändin uudesta suunnasta. Yhtyeen mukaan levyllä haluttiin esitellä monipuolisempi musiikillinen paletti – mukana on muun muassa syntetisaattoreita, pianoa ja erilaisia efektejä, joiden hiomisessa tuottaja Quintero oli tärkeässä roolissa. Kappaleiden skaala on laaja: ”Tidesin” leijailevista kitaroista päädytään päätösraitaan ”I’ve Been Waiting For You All My Life”, joka toimii mahtipontisena finaalina koko matkalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos olet kaivannut instrumentaalista post-rockia, jossa yhdistyvät syvyys, raskaus ja tunteikkuus, kannattaa pitää yhtyettä tiukasti silmällä. ”Wield” saattaa hyvinkin osoittautua genrensä vuoden valopilkuksi.

Hiroe - Wield
  1. The Calm
  2. Tides
  3. Collider
  4. Dancing at the End of the World
  5. The Crush
  6. I’ve Been Waiting For You All My Life