Historiallinen Villa Sandviken herää uuteen loistoon konserttisarjan myötä tänä kesänä

Vaasan Hietalahden puistossa sijaitseva vanha puuhuvila Villa Sandviken herää henkiin kesällä 2021 konserttisarjan myötä. Villa Sandvikenin yrittäjä ja Vaasa Festival tuovat kauniiseen Villan puistoon neliosaisen konserttisarjan heinä-elokuussa 2021. Konserteissa nähdään laajasti eri genrejen edustajia niin kotimaasta kuin ulkomaalta.

Konserttisarjan avausviikonloppuna perjantaina 9.7. konsertoi kotimainen Gasellit, joka julkaisi uuden “Zen”-albuminsa alkuvuodesta 2021. ”Zen”-albumin kappaleet nousivat nopeasti heti Suomen Top 50 -listan kärkisijoille täyttäen parhaimmillaan lähes koko TOP 10 kotimaan kuunnelluimpien kappaleiden kärjen yhtäaikaisesti Spotifyssä.

Lauantaina 10.7. konsertoi ruotsalainen ysärisuuruus E-Type. Luvassa on ikivihreiden hittien täyteinen ilta. E-Typen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. “Life”, “Guardian Angel”,  “True Believer” sekä “This is the Way”.

Perjantaina 23.7. Villa Livessä nähdään kolminkertainen euroviisuvoittaja Johnny Logan yhdessä suomenruotsalaisen Janniken kanssa.

Euroviisuvoittaja Johnny Logan julkaisi aikaisemmin kesällä 2021 duettokappaleen Janniken kanssa. Nyt kaksikko nähdään yhdessä samalla lavalla Vaasassa.  Johnny Logan on voittanut euroviisut laulajana 1980 ja 1987 sekä voittajakappaleen säveltäjänä 1992. Loganin tunnetuin kappale on edelleen laajasti myös Suomessa radiosoittoa saava kappale ”Hold Me Now”.

Kolminkertainen Eurovision laulukilpailujen voittaja Johnny Logan on nyt yhdistänyt voimansa kansainvälistä uraa jo tehneen suomalaisartistin, Janniken, kanssa. Parivaljakon duettona laulama ”Just One Look” -niminen kappale ilmestyi 18. kesäkuuta. Lisäksi Logan ja Jannike esiintyvät kesäkuussa yhdessä Saksan televisiossa ja Suomessakin kahdesti heinäkuun lopulla. Näistä toinen esiintyminen Vaasassa 23.7.

– Yhteistyö uusien artistituttavuuksien kanssa on aina mielenkiintoista ja kaiken lisäksi tärkeää nykypäivänä. Siitä saa itseensä hienosti energiaa ja jännitettä, jota uudenlainen musiikki tuo tullessaan, kertoo Johnny Logan.  ”Just One Look” on menevä ja rytmikäs popkappale, jossa on aistittavissa myös Motown-tunnelmaa.

– Olen aina pitänyt euroviisuista ja Johnny Logan on viisujen todellinen legenda. On ollut huikean antoisaa ja mielenkiintoista saada työskennellä hänen kanssaan, kertoo Jannike, jonka uusin oma albumi ”Welcome To My Life” ilmestyy syyskuussa 2021.

Konserttisarjan päätösillassa perjantaina 27.8. Villa Liven lavalla nähdään Nightwish-solistinakin tunnetuksi tullut Tarja Turunen yhdessä bändinsä kanssa.

Konserttisarjan järjestämisestä vastaavat Villa Sandvikenin uusi yrittäjä sekä Vaasa Festival -organisaatio yhteistyössä.

“Olemme erittäin innoissamme tästä uudesta konserttiyhteistyöstä Villa Sandvikenin tiimin kanssa. Kokosimme konserttisarjaan neljä hyvin erilaista iltaa laajasti eri genren ja maiden artisteista. Tällä pyrimme tavoittelemaan laajasti eri ikäluokkia paitsi pohjalaismaakuntien alueelta, myös laajemmin Suomesta. Odotamme n. 1000 kävijää jokaiseen iltaan. Luvassa onkin niin rapin, ysärin, metallin kuin popin suuruksia upeassa miljöössä historiallisessa Vaasan Hietalahden puistossa.” kertoo Tommi Mäki, Villa Live – konserttisarjan promoottori.

”Villa on kautta aikojen ollut suurten juhlien paikka, ja siksi Villa Live konserttisarja sopii erinomaisesti Villan kesätarjontaan. Villan väki huolehtii siitä, että musiikin ystävät saavat nauttia esitysten lisäksi hyvästä ruuasta ja juomista.” kertoo Rina Hirviniemi, yrittäjä Villa Sandviken.

Villa Sandviken x Vaasa Festival yhteistyössä:

VILLA LIVE -KONSERTTISARJA

9.7. perjantai GASELLIT
NORMAALI LIPPU 34,90e
VIP-DINNER BUFFET  64,90e

10.7. lauantai E-TYPE (SE)
NORMAALI LIPPU 39,90
VIP-DINNER BUFFET 69,90e

23.7. perjantai JOHNNY LOGAN (IRL) & JANNIKE
NORMAALI LIPPU 29,90e
VIP-DINNER 3-COURSE  89,90e

27.8. perjantai TARJA TURUNEN
NORMAALI LIPPU 44,90e
VIP-DINNER 3-COURSE 99,90e

OVET AVATAAN KLO 18.00
SHOWTIME KLO 20.00

LIPUT myynnissä keskiviikkona 23.6. kello 11.00:
www.netticket.fi/villalive

Kommentoi julkaisua