Historian havinaa ja uudelleensyntymisen tuulia – Opeth Helsingin jäähallilla

90-luvulla perustettu ruotsalainen progressiivisen metallin pioneeri Opeth saapui helmikuun talvisena päivänä vastikään julkaistun ”The Last Will And Testament” -albuminsa tiimoilta Suomeen. Mukanaan yhtye toi perinteistä heavy metalia soittavan Grand Maguksen. Ilta tarjosi yllättäviä käänteitä ja jonkinasteista uudelleensyntymistä.

Illan avasi vuonna 1996 perustettu heviyhtye nimeltä Grand Magus, jonka nimestä päättelin, että kyse oli jostain Candlemassin ja King Diamondin perillisestä. Olin väärässä. Yhtye kuulosti lähinnä siltä kuin joku laulaisi karaokessa ympäripäissään Judas Priestiä. Yhtyettä oli tullut katsomaan ihmisiä sankoin joukoin eli voidaan olettaa, että yhtyeelle on kysyntää Suomessa. Yhtye näyttääkin vierailleen täällä jo aikaisemminkin.

Grand Magusille oli leivottu kelpo saundit, ja yleisö näytti nauttivan täysin rinnoin, jos vieressäni seisovien ihmisten kehuja ja vaikuttuneita äännähtelyjä on uskominen. Basso jylläsi, ja kitara riipi kuin viimeistä päivää laulajien pitäessä yleisöä otteessaan. Minulle yhtye aiheutti tällä kertaa lähinnä myötähäpeää, enkä saanut oikein mitään irti keikasta. On tietysti oikeasti hyvä, että edelleen on olemassa Grand Magusin kaltaisia kliseisiä heavy-pumppuja. Jonkun on pakko toimia portinvartijoiden vahvistuksena.

Ja sitten päästiinkin ehdottomiin lempiyhtyeisiini, ruotsalaiseen Opethiin, johon rakastuin noin 12 vuotta sitten kuultuani ”Blackwater Parkin”, ”Damnationin” ja ”Ghost Reveriesin”. Keikka alkoi luonnollisesti juuri viime vuoden lopulla julkaistun ”The Last Will And Testament” -albumin aloitusraidalla. Opeth palasi ”The Last Will And Testamentilla” hieman raskaampaan ilmaisuun 15 vuoden jälkeen. Ensimmäisenä julkaistu kappale lupaili hieman ”Watershedia” kaukaisempia kaikuja, mutta albumi olikin jälleen jotain odottamatonta. Albumin parhaat puolet näyttäytyivät raskaamman puolen sijaan Åkerfeldtin terävöityneessä proge-kynässä. ”Heritagen” jälkeen julkaistu materiaali on ollut niin epäinspiroituneen kuuloista veivausta siihen nähden, mitä Åkerfeldt on yrittänyt tehdä, etten uskonut Opethin tekevän enää mitään itseäni liikuttavaa. Olen tyytyväisesti väärässä. – Tällä kertaa levylle saatiin vierailevaksi tähdeksi Jethro Tullin ikioma Ian Anderson, jota Åkerfeldt kosiskeli jo ”Heritagen” nauhoitusten aikaan. Ja Andersonin vaikutus levyyn on täysin kiistaton kaikkine narratoimis- ja poikkihuiluosuuksineen.

Kun keikan avaus oli suoritettu tuoreella materiaalilla, räjäytti Opeth pankin soittamalla ”Deliverance”-albumin klassikon ”Master’s Apprentices”. Yllätyksellinen valinta ampaisi minut pyörtymisen partaalle, kun koitin rauhoitella itseäni serotoniiniyliannostuksen kourissa Opethin puuskuttaessa ilkeästi transsimaisesti veturin lailla eteenpäin. Ja voi taivaan tähdet Åkerfeldtin örinöitä!

Opethin vetojuhta, musiikillinen nero Åkerfeldt, vaikutti olevan hyvissä tunnelmissa. Hänen stand up -komiikkansa oli huomattavasti runsaampaa kuin yleensä. Hän otti yleisöä haltuun omintakeisella offbeat-huumorillaan: milloin naureskeltiin yleisöstä saadulle lapulle, kun kukaan bändin jäsenistä ei nähnyt lukea lapun sisältämää tekstiä ilman lukulaseja, ja milloin referoitiin kotimaisen progressiivisen bändin Wigwamin tuotantoa, ja etenkin yhtyeen toista pitkäsoittoa ”Hard n’ Hornya”. Åkerfeldt kertoi omistavansa Wigwamin kaikki levyt, mistä en ollut yllättynyt. Viime kesänä YouTubeen ladattiin video, jossa haastattelija ja Åkerfeldt keskustelivat yksinomaan Åkerfeldtin laajasta vinyylikokoelmasta.

Koko ilta tuntui kuumeunelta. Yhtyeen vaatimaton ja hypnoottinen soitto vei täysin mennessään, kun se veteli takataskustaan kappaleita, joista luulin voivani vain unelmoida. Yleisöstä myös huudeltiin muun muassa ”My Arms, Your Hearse” -albumin ”When”-kappaletta, mihin Åkerfeldt totesi ”When do you wanna hear it?” ja soitti perään pienen pätkän kyseistä kappaletta. Samanlaisen teaserin sai ”Pale Communionin” ”River”.

Opethin keikka oli yksi niitä keikkoja, joista ei jäänyt nälkä. Yhtye oli räätälöinyt ajatuksella aivan fantastisen setin. Keikan puolessa välissä oli rauhallisempi suvanto, johon kuului ”Häxprocess” ja ”In My Time of Need”. En koskaan kuvitellut kuulevani ”Häxprocessia” livenä, sillä ”Heritage” on jäänyt todella vähälle edustukselle. Jotain vielä uskomattomampaa oli kuitenkin vasta tulossa. Kun Åkerfeldt paljasti, että kaksi seuraavaa kappaletta tulisivat olemaan bändin 90-luvun tuotannosta, oletin, että kuulisimme parhaimmillaan jotain albumeilta ”Still Life” tai ”My Arms, Your Hearse”. Yllätys oli suurempi.

”Morningrise”-albumin parhaimpiin biiseihin kuuluva doomahtava ”The Night And the Silent Water” oli osunut miehen silmiin settilistaa kasatessaan. Tosin se ei ollut aivan mahdottoman kuuloinen tapaus, kun yhtye on soittanut viime vuosina muutamaankin otteeseen 20-minuuttisen ”Black Rose Immortalin.” Ja voi jumalauta, että se kuulosti hyvältä! 90-luvun metalliskene on omissa korvissani vailla vertaansa, sillä skenen sisällä kuroteltiin tuolloin todella korkealle. Kappaleen tyylisuunta haikailee folkahtavuutensa lisäksi Katatonian ensimmäisen levyn ”Dance of December Soulsin” perään. Åkerfeldt kertoi, että hänen hyvä ystävänsä Jonas Renkse oli joskus 2000-luvun alussa kysynyt, miksei Opeth soita Suomessa. Kuitenkin esimerkiksi Renksen johtama Katatonia on hänen itsensä mukaan saanut aina paremman vastaanoton Suomessa kuin kotimaassaan Ruotsissa.

Muutama risukin on annettava. Uuden levyn toinen single ”§3” oli julkaisupäivänään varsin puistattavaa kuunneltavaa. Kappale kuitenkin muotoutui ihan kelvolliseksi albumin julkaisun yhteydessä, mutta nyt setin yhteydessä kuultuna se rikkoi ikävästi huoliteltua atmosfääriä. Sama koskee ”Sorceress”-albumin nimikkobiisiä. En tosin tykkää kyseisestä levystä ollenkaan, joten odotukseni eivät olleet korkealla. Olen todella tyytyväinen uudelleensyntyneeseen raskaampaan Opethiin. Kiitos Opeth, rakastan heavy metalia!

Settilista:
1. §1
2. Master’s Apprentices
3. The Leper Affinity
4. §7
5. Häxprocess
6. In My Time of Need
7. The Night and The Silent Water
8. §3
9. Ghost of Perdition
10. A Story Never Told
11. Sorceress
12. Deliverance