Hitaasti palavaa tunnelmointia Neurosiksen hengessä: Monikansallisen Varoshanin debyyttialbumi Kaaoszinen ensisoitossa
Varoshan on hitaasti palava metalli- ja hardcore-yhtye, joka rakentaa musiikillisia monoliitteja ja shamanistisia rituaaleja. Musiikki kulkee progressiivisia polkuja ja on samaan aikaan niin kaukana kuin mahdollista ja aivan hardcore-kohkaamisen ytimessä. Musiikillisesti riffit ulottuvat moniin maailmoihin, ja jokainen kuuntelija löytää vertailukohteita omasta kuunteluhistoriastaan. Voit odottaa löytäväsi Neurosista muistuttavia tunnelmia, hitaasti palavaa Convergea, sludgehtavaa Tombsia, Toolia ja Black Sabbathin perimätietoa.
Projekti alkoi doom metalista mutta rakentui nykyiseen muotoonsa, kun muusikot toivat omat mausteensa keitokseen. Muusikot ovat maantieteellisesti hajautuneet Helsinkiin, Berliiniin ja Leedsiin (Iso-Britannia).
Varoshanin idea ja filosofia on luoda äänimaailmoja, jotka elävät ja kulkevat paikasta toiseen, tunnelmasta toiseen, joten kappaleissa on pituutta ja jopa progressiiviseksi luonnehdittavaa dynamiikkaa. Pohjalla on äärimetallin ilmaisutapa, jossa riffi on kuningas. Sanoituksissa ei ole mitään toivoa, ja punaiseksi langaksi voi mainita tuhon – niin henkilökohtaisen kuin maailmoja syleilevän tuhon. Teemalevyksi albumia ei voi kutsua, mutta minkä sateet tuovat levyn alussa, sen aallot huuhtovat levyn päätteeksi.
Mainos päättyy
Kaaoszine tarjoaa lukijoilleen yhteistyössä monikansallisen yhtyeen kanssa mahdollisuuden kuunnella yhtyeen ”…And Then The Rains Came” -nimellä kulkevan debyyttialbumin kokonaisuudessaan sivustollaan. Yhtye alustaa albumia sekä sen kappaleita seuraavasti:
Vertailubändeiksi voisi kenties hakea orkestereita doomin, sludgen, post-metalin ja post-hardcoren kentältä kuten esimerkiksi Neurosis ja Cult of Luna. Ilmaisu on kuitenkin jotain aivan muuta kuin edellä mainitut orkesterit. Käymme seuraavassa läpi hieman kappaleiden pohjavirettä ja syntyä.
1. The Crow
Ensimmäinen sinkku ja viimeinen biisi, joka päätettiin ottaa mukaan levylle. Kokeellinen sävellys ja sovitus, etenee yllättävästi ja velloo synkissä tunnelmissa melodisesti määränpäähänsä. Kappale oli viimeistelyvaiheessa tietynlainen referenssikappale, sillä levyn kaikki tunnelmat esiintyvät tavalla tai toisella kappaleessa.
Mainos päättyy
2. The Wrath
Sabbath-palvonnasta lähtenyt intro-riffi luo painostavan tunnelman kappaleelle. Hidas alku antaa vähitellen tietä vihalle ja voimalle, ja kappale runnotaan vimmaiseen myrskyyn. C-osasta on muutamakin ihminen todennut kuulevansa Toolia ja Deftonesia, mikä sinänsä on mielenkiintoista, koska ne eivät ole kuuluneet säveltäjän levylautaselle. Taitavat näissäkin orkestereissa käydä samoilla apajilla katsomassa, mitä perkuusta jää jäljelle: toisille irtoaa pää hyvän keiton pohjaksi, ja toiset saavat tapella lokkien kanssa rippeistä. Kuulija päättäköön, missä saantivuorossa ollaan tämän kappaleen kanssa.
3. The Tyrant
Tuorein kappaleista kirjoitettiin vuoden 2018 aikana. Ruma ja rujo kappale, joka lähti liikkeelle jonkinasteisesta NOLAhtavasta sludge-tripistä Eyehategodin, Downin ja Black Sabbathia coveroivan Soilent Greenin tunnelmissa. Kappale kehittyi omaan suuntaansa ja sai vielä juuri ennen masterointia uudet vaatteet ylleen C- ja D-osiin. Haastaa rumuudessaan ja toistuvuudessaan kuulijan. Kappaleeseen on tuotu tyrantteja käsittelevien sanoitusten ystäväksi Charlie Chaplinin ikimuistoista monologia elokuvasta ”The Great Dictator”.
4. Tyger Heart
Suunnitelmissa oli pitkään tehdä paljon isompi välisoitto, mutta idea jalostui William Blaken runon ”Tyger Heart” ympärille ja sen hienoon tulkintaan Ian Richardsonin toimesta. Kun runo oli saanut tiiviin äänikuoren ympärilleen, olisi ollut epätoivoista tuleen puhaltelua pitkittää kappaletta sen nykymuodosta. Tällä levyllä on monoliitteja kuitenkin jo riittämiin.
5. The Message
”’The Message’ on niitä kivoja biisejä, joista heti kuuli, minkälaisia vokaaliraitoja siitä puuttuu. Pakottamalla syntyy vain kipeitä kakkoja, onneksi siis tämän kappaleen kanssa niin sanat kuin melodiat loksahtelivat vaivatta paikoilleen. Jopa niinkin vaivatta, että studioon päästyämme kävi ilmi, että olin änkenyt äänelläni myös sellaisille alueille, joille sitä ei alun perin oltu ajateltu. Sillä lailla siitä tuli sitten ihan vallan duetto.” – Riina Rinkinen
Mainos päättyy
6. The Snake
Varoshanin lyhyessä historiassa hieman poikkeavasti syntynyt kappale. Suurin osa kappaleista on itsetutkiskeluita omien kuivuvien kaivojen äärellä, mutta ”The Snakeen” valutettiin verta yhteistyössä. Tuloksena omanlaisensa maailma, joka tietynlaisen teatraalisuuden ja sopivasti loppua kohden laskettelevien häntiensä myötä sopi päättämään levyn.