Hittinikkarit Ruotsinmaalta – arviossa Dynaztyn ”Firesign”
Ruotsalainen Dynazty löysi oman ilmeensä neljän vuoden takaisella ”Renatus” -albumillaan. Erittäin melodinen ja moderni hard rockin ja powermetallin sekoitus soi itsevarmasti tuoden bändille paljon lisää faneja. ”Titanic Mass” jatkoi samalla linjalla kaksi vuotta myöhemmin. ”Firesign” on vakuuttavaa jatkoa kahdelle huippulevylle ja viimeistelee bändin hattutempun. Dynaztyn musiikkia kuunnellessaan ei voi kuin ihmetellä bändin uskomatonta kykyä luoda tarttuvia hittibiisejä. Dynazty on bändi, jolla on kaikki potentiaali lyödä itsensä läpi huomattavasti isompiin ympyröihin.
Bändin soundi on tunnistettava ja vakuuttava. Nykyään myös Amaranthessa vaikuttavan kultakurkun, Nils Molinin vokalisointi ja erittäin melodiset laulumelodiat viimeistelevät bändin soinnin, tehden siitä hyvin nautittavaa kuunneltavaa. Unohtaa ei sovi Rob Magnussonin kitarointia ja varsinkaan jokaista biisiä kruunaavaa hienoa sooloa. Kuuntelijana ei voi olla miettimättä, mitä vaikkapa Bon Jovin ukot olisivatkaan valmiita antamaan, että kykenisivät vielä joskus tekemään näin tarttuvia hittejä.
Jo levyn kolmea ensimmäistä biisiä kuunnellessa huomaa, että nyt on bändin otsikkoaika ja meininki on isollaan. ”Breathe With Me” rokkaa vastustamattomalla draivilla tarttuvuusmittarien vilkkuessa punaista. Bändin melodiakieli on hyvin häpeilemätön, ja karkkisia poppimelodioita ei kavahdeta. Ihan yhtä tarttuva hitti on myös seuraava ”The Grey”. Erittäin hieno biisi, joka tarttuvuudestaan huolimatta kestää kuuntelua ja vain paranee kulutuksen myötä. Hieman raskaammalla riffillä starttaava ”In The Arms Of The Devil” lisää kierroksia, ja viimeistään biisin kertosäkeeseen tultaessa alkavat tarttuvuusmittarit olla jo räjähdyspisteessä.
Sitten jo rauhoittuu, eikö vain? No ei todellakaan! Levyn häpeilemättömin hitti ”My Darkest Hour” soi seuraavaksi, ja kuulijaa viedään. Biisistä ja levyltä laajemminkin on löydettävissä viitteitä jopa ysäriteknon maailmaan. Vaikka musiikkityyli on eri, on biisien melodioissa jotain, mikä herättää minussa mielleyhtymiä 90-luvun teinidiskoihin. Kuuntelijasta sitten riippuu, onko kyseessä hyvä vai huono asia. Itse huomaan nauttivani Dynaztyn musiikista, enkä anna pienen takaraivossa nakuttavan ”ei tällaisesta saa pitää” -epäilyksen häiritä.
Mainos päättyy
Bändin itsevarmuudessa on jotain piristävää. Eihän ”tosi” metallijäärät tällaista kuuntele, mutta entä sitten? Dynazty toteuttaa omaa juttuaan ja tekee sen itsevarmuudella, monet muut hitintekijät häpeään saattaen. Sinkku ”Firesign” on levyn huonoimpia biisejä, mutta ei silti huono millään muotoa. Seuraava ”Closing Doors” vie taas tarttuvuuden hervottomiin sfääreihin. Sama meininki jatkuu levyn loppuun saakka. Levyn viimeistelee kasarisyntikalla alkava ”The Light Inside The Tunnel”. Upea lopetus hienolle levylle.
Dynazty jakaa mielipiteitä. Bändin musiikki on niin tarttuvaa, ettei sen kutsuminen popiksi olisi suuri vääryys. Se varmasti rajaa osan metallin kuuntelijoista pois bändin fanien joukosta. Toisaalta potentiaalia saavuttaa suosiota myös metallipiirien ulkopuolelta on roppakaupalla. Suosittelen tutustumaan Dynaztyyn avoimin mielin. ”Firesign” on levy, joka toimii kotona, juhlissa, lenkillä, autossa sekä mitä suurimmalla todennäköisyydellä livenä, vaikka en ole bändiä koskaan lavalla päässyt todistamaan. Kokonaisuutena ”Firesign” ei kuitenkaan ole ihan täyden kympin levy. Tämä siksi, että levyllä on pari hieman heikompaa biisiä ja on olemassa riski siitä, että alkuinnostuksen jälkeen kokonaisuus osoittautuukin vain lyhytikäiseksi viihteeksi.
9/10
Kappalelista:
1. Breathe With Me
2. The Grey
3. In The Arms Of A Devil
4. My Darkest Hours
5. Ascension
6. Firesign
7. Closing Doors
8. Follow Me
9. Let Me Dream Forever
10. Starfall
11. The Light Inside The Tunnel
Mainos päättyy