Viisi vuotta ehti vierähtää Ruotsin garage-sankareiden edellisestä ”The Black and White Album” (2007)
-räiskäleestä. Nyt, festarikauden kynnyksellä, The Hives on palannut, ja sillä on tarjottavanaan 35-minuuttiseksi turboahdettu jööti joukkohysteriaan lietsovaa takuuvarmaa tavaraa.

Tasalaatuisuus huokuu The Hivesin viidenneltä studioalbumilta, niin hyvässä kuin pahassakin. Orkesteri kuuluu The Soundsin ja The Arkin tavoin niihin länsinaapurimme ”maailmankuulu Suomessa” -yhtyeisiin, joita erinäisten kesätapahtumien keulille kiinnittämällä täkäläiset promoottorit vuosi toisensa jälkeen peittelevät todellisten maailmantähtien puutetta.

Ideatason resurssipula hiipii mieleen ”Lex Hivesiä” kuunnellessa. Levytystauosta huolimatta yhtyeen ilmaisu on totutun terävää ja nokkavaa. Kuitenkin, vaikka Almqvistin veljesduo (Pelle, laulu & Nicholaus, kitara) taitaa hurmoksen luonnin livetilanteessa, äänitteellä sen voima ei tälläkään yrittämällä jaksa kantaa loppuun saakka. ”Come On!” rokkaa mukaansa tempaavasti, mutta jo toisena kuultavan, sexpistolsmaisesti flirttaavan ”Go Right Aheadin” hokemakeskeisyys tekee aivoista cheddaria, ja huomaan virittyväni varautuneeseem odotuksen tilaan; mitähän tästä tulee?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tulee 10 kappaleen ja kahden cover-bonarin (vain deluxe-versiolla, Hives-jäsenistöllä näppinsä pelissä myös molempien originaaleilla) verran lisää aivojuustoa. Arrows-pastissi ”I Want More” onnistuu särmikkyydellään lunastamaan hitusen alussa luvatusta, ja ”Wait A Minuten” pre-choruksissa on The Hellacoptersin sävyistä muistuttavaa imua. Muistoksi jää, sillä levyn loppupuolen tasapaksu hälyvalli on kuin hapeton kupla, johon vain ”These Spectacles Reveal The Nostalgics” saa puhkaistua piskuisen hengitysaukon. Backyard Babieskin käväisee tässä kohtaa mielessä.

Imagoltaan fiktiivisen ja maanmiehiään sliipatumman kvintetin suuruudenhullu uho on ihailtavaa, mutta bändin olemukseen liittyy turhauttava ongelma, jota lukuisat aiemmilla albumeilla mukana olleet hittituottajat eivät toistaiseksi ole kyenneet kääntämään kantavaksi voimavaraksi. Miksaajana toimii tälläkin kertaa Andrew Scheps, mies mm. Adelen takaa.  The Hives on tällaisenaan liikaa kaikkea olematta mitään tarpeeksi: liian pakahduttavaa popparille, liian salonkikelpoista punkkarille, liian valtavirtaa päivän polttavia ug-akteja mikserikaverilleen hehkuttavalle rokkipokelle. Kohderyhmäajattelun aikakautena lestissä pysyminen on toki myös ihailtavaa, mutta The Hivesin kohdalla peruskysymys palautuu biisimateriaaliin. Bändin pääprioriteettina vaikuttaa olevan kaupallinen läpimurto, mutta nimimiesten ja keikkahittien lisäksi tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi myös radiohittejä, siis metrisen silinterin lailla uppoavia, lyyrisesti oivaltavia ja valitun kuluttajaryhmän merkityksellisiksi kokemia täsmäiskuja. Niitä kailotuspainotteinen ”Lex Hives” jättää kaipaamaan, vaikka se kesäviikonloppujen nollauslättynä asiansa mitä oivallisimmin ajaakin.

6 / 10

Kappalelista:
1. Come On!
2. Go Right Ahead
3. 1000 Answers
4. I Want More
5. Wait a Minute
6. Patrolling Days
7. Take Back the Toys
8. Without Money
9. These Spectacles Reveal the Nostalgics
10. My Time is Coming
11. If I Had a Cent
12. Midnight Shifter

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/hives

Kirjoittanut: Eero Tarmo