HMH On The Road 2022 tuo Eleinen ensimmäistä kertaa Suomeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.8.2021

Heavy Metal Heart Agencyn järjestämä HMH On The Road – konsepti saa jatkoa ensi vuoden maaliskuussa. Kaiken kaikkiaan neljä kaupunkia kattavan kiertueen pääesiintyjäksi on kiinnitetty kovassa nosteessa oleva ruotsalainen Eleine, joka saapuu nyt Suomeen ensimmäistä kertaa. Sinfonista metallia Suomen kamaralta tapahtumissa tarjoilee Dark Sarah ja iltoja avaamassa on melodisen death metallin uusi tulokas I Am Your God. Tapahtuman neljäs yhtye julkistetaan myöhemmin.

Eleine (SWE) on laulaja Madeleine Liljestamin sekä kitaristi Rikard Ekbergin vuonna 2014 perustama yhtye, joka on suurin harppauksin raivannut tietään sinfonisen metallin saralla ja nauttii tällä hetkellä maailmanlaajuisesti alati kasvavasta suosiosta. Eleine on julkaissut tähän mennessä kolme albumia, joista viimeisin ”Dancing In Hell” julkaistiin marraskuussa 2020. Eleinen musiikkivideot ovat keränneet Youtubessa satojatuhansia katselukertoja. Yhtyeen katsotuin musiikkivideo ”Enemies” lähestyy jo 4 miljoonan katselukerran rajaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Dark Sarah on vuonna 2012 perustettu sinfoninen metalliyhtye, jonka musiikki sisältää elementtejä elokuvamusiikista, teatterista sekä oopperasta. Yhtyeen uusin levy ”Grim” julkaistiin vuonna 2020.

I Am Your God on energiaa pursuava rovaniemeläinen melodista death metallia soittava yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa saksalaisen Out Of Linen kautta syksyllä 2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

HMH ON THE ROAD 2022

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

23.3. Olympia Kortteli, Tampere
Ennakkoliput 22€ / ovelta 24€ – Tiketti.fi

24.3. Utopia Club, Turku
Ennakkoliput 22€ / ovelta 24€ – Tiketti.fi

25.3. On The Rocks, Helsinki
Ennakkoliput 23€ / ovelta 25€ – Tiketti.fi

26.3. WS Areena, Vaasa
Ennakkoliput 22€ / ovelta 24€ – Netticket.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ennakkoliput tulevat myyntiin tiistaina 24.8.2021 klo10

www.eleine.com
www.heavymetalheart.com
www.facebook.com/heavymetalheartagency
www.instagram.com/heavymetalheartagency

Luetuimmat

Uusimmat