Hollywood Undead sekä Attila kahdelle keikalle Suomeen maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.10.2015

Hollywood Undead 2015Yhdysvaltalainen Hollywood Undead saapuu kahdelle klubikeikalle Suomeen keväällä. Edellisen kerran bändi nähtiin Provinssissa viime kesänä, puoli vuotta aiemmin klubikeikka Helsingin The Circuksessa myytiin loppuun. Los Angelesin vaihtoehtobändien kiinnostavinta kärkeä edustava kokoonpano nähdään Tampereen Pakkahuoneella torstaina 17. maaliskuuta ja Helsingin The Circuksessa perjantaina 18. maaliskuuta. Suomen keikoilla mukana kiertää Yhdysvalloista kotoisin oleva party hardcorea soittava Attila. Lipunmyynti keikoille käynnistyy perjantaina 30. lokakuuta.

Hollywood Undead kasvoi MySpace-yhteisössä ennennäkemättömäksi ilmiöksi vuonna 2006.
Bändin debyyttialbumi ”Swan Songs” julkaistiin vuonna 2008 ja se sytytti välittömästi yleisön kiinnostuksen myyden lähes platinaa. Sittemmin yhtye on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa yli kaksi miljoona albumia. Musiikissaan vaihtoehtometallia, rockia ja rapia omintakeisesti yhteensulattava Hollywood Undead julkaisi hiljattain neljännen studioalbuminsa ”Day of the Dead”.

Hollywood Undeadin tunnusmerkkeihin kuuluu piiloutuminen pseudonyymien ja yksilöllisten maskien taakse. Musiikillisesti bändi on kerännyt vertauksia mm. Linkin Parkiin säröisillä kitarariffeillään ja elektronisten elementtien kanssa leikittelevillä rytmityksillään. Bändi on kiertänyt mm. Avenged Sevenfoldin, Kornin ja Asking Alexandrian kanssa. Illat Tampereella ja Helsingissä avaa Hollywood Undeadin tapaan Atlantasta kotoisin oleva, kuusi albumia julkaissut Attila.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Hollywood Undead (USA)
+ Special Guest: Attila (USA)

To 17.3.2016 Pakkahuone, Tampere
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18.
Liput palvelumaksuineen alkaen 34,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) sekä netistä www.lippu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 116 16 (1,78 €/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Pe 18.3.2016 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, Ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18.
Liput palvelumaksuineen alkaen 42 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput myyntiin pe 30.10.2015 klo 9.

Hollywood Undead Attila 2015

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat