Horizon Ignited tarjoaa jämäkkää menoa: Arviossa ”Towards the Dying Lands” -albumi

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 15.7.2022

Kouvolalainen, melodisen death metalin kuriiri Horizon Ignited julkaisi kesäkuun lopulla toisen studioalbuminsa nimeltä ”Towards the Dying Lands”, jonka avaa kiinnostusta herättävä kappale. Laulaja Okko Solanterä hyödyntää ääntään monipuolisesti, ja melodian sekä soittimien tukemana kappale on runollinen. Biisin tempo on rauhallista ja vakaata.

Koko levyn tavoin biisiä voi kuunnella missä tilanteessa tahansa, se sointuu niin illanistujaisten taustalla, automatkalla tai itsekseen istuessa, ukkospäivää fiilistellen. Nämä on koettu toimiviksi tilanteiksi. Levyn edetessä tunnelma tihenee ja poljenta muuttuu raskaammaksi, kunnes päättävä biisi päästää kuulijan vapaaksi, tiedostaen että viikatemies on takana.

Servant” on täysin rumpujen ja kitaroiden biisi, ne määräävät tahdin ja luovat tunnelman. Muut osiot tukevat ja antavat näille soittimille ansaitun tilansa. Pidän laulun monipuolisuudesta, joka osaltaan vahvistaa musiikin vaihtelevuutta. Biisin tunnelma säilyy vahvana ja vakaana, joskin bändillä on vahva purkaus sen ilmoille päästämisessä. 

Ehdoton suosikkikappale on ”End of the Line”, jonka jämäkkä alku ottaa kuulijan huomion kyselemättä. Todella mainio veto. Toinen vahva sointu kulkee ”Reveries”-biisissä. Siinä puhtaan laulun osuus on ajoitettu hienosti vahvaan musiikkiin, ja poljennan päällä puskee käheämpi ja karheampi karjunta. 

Kohtalon portilla kuljetaan ”Aching Wings” -kappaleen aikana, jolloin tunnelmallisella huudolla herätellään omaa tuomiota ja ymmärrystä. Pian ”Fall Apart” sylkäisee erilaisen kiihkon ilmoille. Siinä kosketinsoittimet nostavat heleää sävyä, joka omalla vastapainollaan kiihdyttää kiihkon nousua entisestään.

Yhdellä sanalla voin kiteyttää albumin. Jämäkkä. Jämäkkää musiikkia, jämäkkää menoa ja jämäkät muusikot. 

Bändin haastattelu kannattaa katsoa levyn kuuntelun jälkeen.

Kappalelista:

  1. Beyond Your Reach
  2. Servant
  3. Towards the Dying Lands
  4. End of the Line
  5. Guiding Light
  6. Reveries
  7. Aching Wings
  8. Death Has Left Her Side
  9. Fall Apart
  10. Eventide of Abysmal Grief