Trollheim's Grott (Spellgoth oik.), kuva: Nikky Holmes

Hornan laulaja Spellgothilla monta rautaa tulessa – liittyi Peste Noireen, herättää henkiin Trollheim’s Grott -yhtyeensä

Kirjoittanut Teemu Esko - 28.2.2018
Trollheim’s Grott (Spellgoth oik.), kuva: Nikky Holmes

Muun muassa Hornassa ja Baptismissa vaikuttava, Turmion Kätilöiden entisenä laulajanakin tunnettu Spellgoth on ottanut upean askeleen urallaan. Ranskalainen black metal -veteraani Peste Noire on nimittäin nimennyt hänet uudeksi synistikseen etsittyään soittajaa tulevalle albumilleen.

Päätös oli Peste Noiren pääjehu Faminelle helppo, sillä hän tuntee Spellgothin entuudestaan ja tietää tämän sopivan yhtyeeseen mainiosti. Famine ylistää Spellgothin jälkeä ja paljastaa samalla, ettei tiennyt hänen edes soittavan syntikkaa.

Myös eräs miehen vanhoista projekteista on heräämässä jälleen henkiin. Spellgothin ja hänen veljensä LRH:n perustama, industrial-vaikutteista black metallia soittava Trollheim’s Grott aikoo päättää pitkän levytystaukonsa vielä tämän vuoden alkupuolella. Uuden albumin CD-versio on 44 minuutin pituinen, kun taas LP yltää 51 minuuttiin. Luvassa on puhdasta black metallia yhtyeen omalla visiolla täytettynä, joten musiikki lienee vähintään yhtä tinkimätöntä kuin aiemmilla julkaisuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trollheim’s Grott julkaisi ”Bizarre Troll Technology” -nimisen debyyttialbuminsa vuonna 2001 kotimaisen Woodcut Recordsin kautta. Toistaiseksi uusin pitkäsoitto ”Bloodsoaked and Ill-Fated” ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Levyihin voi tutustua Woodcut Recordsin Bandcamp -sivulla osoitteissa:

https://woodcutrecords.bandcamp.com/album/bizarre-troll-technology

https://woodcutrecords.bandcamp.com/album/bloodsoaked-and-ill-fated

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat